Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Olin vastuullista liiketoimintaa käsittelevässä seminaarissa. Sisältö oli antoisaa ja antoi ajattelemisen aihetta. On miellyttävää kuulla fiksuja ihmisiä.

Yksi seminaarin keskeinen kysymys oli, miten markkinoita muutetaan kestäviksi. Tähän liittyen puheenvuoroissa nousi esille, että kestävyyskysymykset pitäisi normalisoida osaksi ihmisten ja yhteiskunnan arkea. Pitäisi siis kiinnittää huomiota siihen, miten puhe kestävyydestä normalisoidaan.

Olen samaa mieltä. Samaan aikaan me kaikki sorrumme helposti ehkä hiukan ongelmalliseen kielenkäyttöön, joka normalisoi kaikkea muuta kuin kestävän yhteiskunnan rakentamista.

Ohessa vain tämän yhden seminaarin puhujilta muutama esimerkki kielikuvista tai metaforista, jotka omaan korvaani kuulostavat ongelmallisilta.

“Kaasu pohjaan”

Seminaarissa tällä viitattiin siihen, että kestävyystyössä pitää lisätä vauhtia. Samaan aikaan sanonnalla viitataan kuitenkin ongelmallisesti yksityisautoiluun. Siihen, että painetaan fossiiliauton kaasupoljinta ja kiihdytetään vauhtia (vaarallisesti). Parempi ja täsmällisempi käsite tähän olisi luonnollisesti “lisätä (muutoksen) vauhtia”.

“Huudetaan sutta”

Seminaarissa tällä viitattiin siihen, että ei kannattaisi liioitella esimerkiksi ilmastokriisin tai luontokadon uhkaa. Alun perin tällä sanonnalla on siis viitattu tilanteeseen, jossa varoitellaan turhaan ja kun vaara oikeasti on akuutti, kukaan ei enää usko, että mitään uhkaa olisi edes olemassa. Samaan aikaan tämä kertoo kuitenkin vihamielisestä eläin- ja susisuhteestamme sekä suden asemasta yhteiskunnassa. Parempi ja täsmällisempi käsite tähän olisi esimerkiksi “uhkien liioittelu” tai “turha hälytys”.

“Luottamus on Suomen öljy”

Tällä viitataan suomalaiseen luottamusyhteiskuntaan ja siihen, että kestävyyskriisin ratkaisut vaativat yhteistyötä ja yhteistyö vaatii tietysti luottamusta eri osapuolten välillä. Samalla tullaan kuitenkin ehkä tahattomasti viitanneeksi öljyvaltioihin, kuten Norjaan tai Lähi-itään. Yleisesti ajatus taustalla on sellainen, että öljy rikastuttaa, vaikka tosiasiallisesti se on yksi tärkeimmistä ja törkeimmistä ilmastokriisin aiheuttajista ja alleviivaa tilannetta, jossa saastuttaja ei maksa. Parempi sanonta tässä yhteydessä voisi olla vaikka “Luottamus on Suomen arvokkain pääoma” tai “Luottamus on kuin happi. Sen huomaa, kun se alkaa vähentyä.”

“Neitseellinen markkina”

Seminaarissa tällä viitattiin siihen, että kestävyyteen kannattaa investoida, koska tämä markkina ei ole vielä saturoitunut. Taloudellisia mahdollisuuksia on siis paljon. Samaan aikaan alun perin sanalla “neitseellinen” tarkoitetaan biologiaa ja nuoren naisen asemaa yhteisössä. En ole ihan vakuuttunut, että tämänkaltaista puhetapaa kannattaa uusintaa tai laajentaa muualle. Parempi käsite tälle voisi olla vaikka “hyödyntämätön markkina”.

“Vaihtoehtoinen proteiini”

Seminaarissa tällä viitattiin tietysti kasvisproteiineihin ja niiden kovaan kasvuun. Klassinen tapa puhua ja uusintaa nykyistä ongelmallista eläinsuhdettamme on luokitella eläinperäinen ruoka “tavalliseksi” ja kasvispohjainen ruoka “vaihtoehtoiseksi”. Parempi tapa olisi puhua vain “proteiineista” tai täsmällisesti “kasvisproteiineista”.

Samaan aikaan seminaarissa korostettiin sitä, miten tärkeää kestävyysajattelua on normalisoida. Esimerkiksi erityisruokavaliota tai ruoka-allergioita kysyttäessä voi todeta, että sellaiselle ei ole tarvetta, koska tavallinen vegaaniruoka sopii hyvin. Kyse ei ole vain maidosta tai kaurajuomasta vaan lehmänmaidosta ja kaurajuomasta. Kyse ei ole vain autoista ja sähköautoista vaan fossiiliautoista ja sähköautoista. Listaa voisi jatkaa pitkään.

Kaikissa näissä sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Seuraa minua Instagramissa