Lauantai – maanantai 18.-20.11.2006

Mediterranean NGO Meeting
“Improving environmental cooperation after Barcelona+10”
19.11.2006 at the premises of the League of Arab States
Cairo, Egypt

Osallistuin Maan ystävien edustajana ja Kehys ry:n tukemana kansalaisjärjestöjen laajaan tapaamiseen ”Improving environmental cooperation after Barcelona +10” Kairossa. Tapaamiseen osallistui noin 70 eri EU:n ja Välimeren maiden hallinnon, parlamenttien ja kansalaisjärjestöjen edustajaa. Olin ainoa kansalaisjärjestöjen edustaja Suomesta. Kokouksen tarkoitus oli vielä eteenpäin Välimeren alueen kestävän kehityksen ohjelmaa.

EU:n ympäristökomissaari Stavros Dimas toi kokouksen alussa pitämässään puheenvuorossa terveisiä Nairobin ilmastokokouksesta. Hänen mukaansa maat pääsivät Nairobissa yhteisymmärrykseen siitä, että tarvitaan kansainvälisesti 50 prosentin päästövähennykset vuoteen 2050 mennessä, jotta ilmaston vaarallinen, yli kahden asteen, lämpeneminen vältetään. Mikäli merenpinta nousee puolimetriä, pelkästään Egyptin Niilin suistossa kaksi miljoonaa ihmistä menettää kotinsa. Lisäksi meren pinnan nousulla olisi dramaattisia vaikutuksia alueen maatalouteen ja vesihuoltoon.

Välimeren huono tila uhkaa 143 miljoonan rannikolla elävän ihmisen terveyttä ja elinkeinoja. Välimeren suojelemiseksi tehdystä Barcelonan sopimuksesta huolimatta vesistön tila on huonontunut. Suurin osa Välimeren saastumisesta johtuu teollisuuden ja asutuksen jätevesipäästöistä. Alueen nopean kaupungistumisen myötä jätemäärä on kolminkertaistunut viimeisen 30 vuoden aikana, ilmanlaatu heikkenee ja energian käyttö nelinkertaistuu vuoteen 2025 mennessä. Lisäksi aavikoituminen vaikuttaa jo nyt alueen maatalouteen ja maaseudun elinoloihin.

Kokouksessa keskusteltiin kansalaisjärjestöjen lausunnosta seuraavan päivän (20.11.) EU:n ja Välimeren alueen ympäristöministereiden kokoukselle. Keskeimmät vaatimukset liittyivät alueen ohjelman rahoituksen turvaamiseen, hallinnon läpinäkyvyyteen ja kansalaisyhteiskunnan osallistumismahdollisuuksiin. Kansalaisjärjestöjen lausunnossa toivottiin kansalaisjärjestöjen työn vahvistamista sekä kestävän kehityksen mekanismien toimeenpanon ja seurannan parantamista. Lisäksi toivottiin ilmastonmuutoksen voimakkaampaa huomioimista.

Kokouksessa keskusteltiin myös EU:n ja Välimeren alueen ulkoministereiden tapaamiselle luovutettavasta lausunnosta. Ulkoministerikokous järjestetään Tampereella 27.-28.11. Suomella on näissä kokouksissa EU:n puheenjohtajamaana keskeinen rooli. Ulkoministereiden tapaamiseen halutaan tuoda selkeä viesti, että ympäristö- ja kestävän kehityksen kysymykset tulee ottaa Välimeren alueen yhteistyössä tosissaan.

EU:n jäsenvaltioiden ja Välimeren alueen maiden yhteistyö aloitettiin Barcelonassa 1995. Puolentoista vuoden välein kokoontuva ulkoministerikokous on prosessin tärkein instituutio. Yhteistyössä on mukana kaikki EU:n 25 jäsenmaata sekä 10 Välimeren alueen kumppania.

Välimeren alueella on erityisen kiinnostava rooli pohjois-etelä dialogissa. Eikä keskustelussa voitu välttää myöskään Palestiinan tilannetta. Pääsääntöisesti kokouksen keskustelu pyöri kuitenkin teknisissä kysymyksissä. Kokousjärjestelyt olivat sietämättömän ylelliset. Aikataulut pettivät pahasti kun kahden tunnin jälkeen oltiin jo kaksi tuntia myöhässä. Näin yleiskeskustelulle jäi vain vähän aikaa. Kokouksen yhteydessä pidettiin myös Välimeren alueen parlamentaarikkojen kokous.

Kokouksen myötä valmistelin kaksi lehdistötiedotetta. Ensimmäisen teimme Euroopan Maan ystävien nimissä yhdessä Välimeren alueen (MedNet) koordinaattori Eugene Clancyn kanssa. Toinen lehdistötiedote julkaistiin Kehys ry:n ja Suomen Maan ystävien toimesta suomalaiselle medialle tavoitteena tiedottaa asiasta myös Suomessa.

Lisätietoja:

Maan ystävien ja Kehys ry:n tiedote: Ympäristöministerit epäonnistuivat Kairossa alueen keskeisten ympäristöongelmien torjunnassa:
http://www.maanystavat.fi/tiedotus_artikkeli.php?aid=828&kid=0

Euroopan Maan ystävien lehdistötiedote: EU neglecting key environmental problems in Mediterranean:
http://www.foeeurope.org/press/2006/EC_20_Nov_Cairo_Minist.htm

Ympäristöministeriön tiedote: Euroopan alueiden tasapainoinen kehittäminen vaatii uusia keinoja:
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=209856&lan=fi

Barcelona Convention: protecting the Mediterranean Sea:
http://europa.eu/scadplus/leg/en/lvb/l28084.htm

Horizon 2020: De-polluting the Mediterranean Sea by 2020:
http://ec.europa.eu/environment/enlarg/med/horizon_2020_en.htm

Euroopan Maan ystävien MedNet-kampanja:
http://www.foeeurope.org/mednet/about.htm

Mediterranean Information Office (for Environment Culture and Sustainable Development):

Home

Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Seuraa minua Instagramissa