Osallistuin aamulla cafe Fazerissa järjestettyyn keskustelutilaisuuteen järjestöllisestä vaikuttamisesta. Sari Kuvaja painotti järjestöjen toiminta-ajatuksen, mission ja pitkän tähtäimen tavoitteiden tärkeyttä sekä toimintakeinojen miettimistä kohderyhmän mukaan. Järjestöjen ei kannata vain reagoida, vaan pikemminkin pistää muut reagoimaan. Riitta Särkelä nosti esille vaikuttamisen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Hänen mukaansa julkishallinto on joissain tapauksissa jopa sulkeutumassa järjestötoimijoilta.
Itse painotin omassa yleisöpuheenvuorossani sitä, että vaikuttamisen suhteen ei pitäisi vain vaikuttaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, vaan ottaa haltuun myös ”agenda setting” – vain näin voidaan keskustella niistä järjestölle todella tärkeistä kysymyksistä. Käytännössä tämä voi tarkoittaa vaikka sitä, että sen sijaan, että osallistutaan hallinnon perustamiin toimikuntiin, perustetaan itse toimikunta ja pyydetään hallinto siihen mukaan. Lisäksi pohdiskelin Kuvajankin esiin tuomaa hetkiaktivismia. Kyse on siis siitä, että ihmiset eivät sitoudu pitkäjänteiseen järjestötoimintaan, vaan haluavat mielummin antaa kuukausilahjoituksia tai osallistua esimerkiksi jonkin nettiadressin allekirjoittamiseen.
Hetkiaktivismi on tarkoittanut myös sitä, että vaikuttaminen yhteisiin asioihin (äänestäminen) ei ehkä kiinnosta niin paljon kuin oman lähipiirin asiat. Huomiotaloudessa ja spektaakkeliyhteiskunnassa taas hyvinkin pienen marginaalisen joukon toiminta voi hetkellisesti varastaa koko kansalaisyhteiskunnan äänen – ainakin julkisessa keskustelussa.
Aamupalan jälkeen pyöräilin takaisin työhuoneelle viimeistelemään keskeneräisiä kirjoituksia. Sain valmiiksi ammattikorkeakoulut ja sivistys -kirjaan tulevan artikkelini ympäristösivistyksen lähtökohtia ammattikorkeakouluissa. Lisäksi kirjoittelin lyhyen artikkelin EU:n energia- ja ympäristöpolitiikan historiasta. Saimme vihdoin myös Mikko Salasuon kanssa liikkeelle kirjoittajille suunnatut kutsut tulla mukaan kirjoittamaan talonvaltausliikehdintää ruotivaan julkaisuun. Tästä tulee mielenkiintoinen projekti! Mukana on joukko todella kiinnostavia kirjoittajia.
Illalla vierailimme Lahdesta saapuneen Annukan kanssa Kulttuuritehdas Korjaamolla Todellisuuden tutkimuskeskuksen (http://www.todellisuus.fi) näytelmässä Lumo II – esitys uudesta työläisestä (http://www.todellisuus.fi/projektit/lumo2.htm). Ystävämme Maria Nuutinen on toiminut esityksen apulaisohjaajana ja näyttelee siinä myös. Näytelmä purkaa osiin kaksi henkilökuvaa ja näyttää mitä uusi työ tekee ihmiselle. Mahtava ajankuva. Tämän sukupolven kiteytys. Lumo I ja Lumo II ovat olleet omasta mielestäni tämän vuoden parhaita kulttuurielämyksiä.
Eikä Todellisuuden tutkimuskeskus jää pelkästään näyttämölle, vaan polvistuu todellisuuteen. http://www.todellisuus.fi/projektit/kontallaan.htm. Se, että kolmannen maailman kansalaiset joutuvat uhraamaan henkensä meidän puolesta. Siitä syystä, että me haluamme pitää itsellämme etuoikeuden luonnonvarojen liikakäyttöön on häiriintynyttä. Olisiko mitään syytä, jonka puolesta me länsimaissa olisimme valmiita uhraamaan henkemme? Ei. Olisimmeko valmiita edes konttaamaan? Minä olisin.
Loppuviikon (to-pe) olen Jyväskylässä YHYS:n syyskollokviossa, jonka aiheena on ympäristöpolitiikasta energiapolitiikkaan.
