Keskiviikko 2.1.2008 – loma takana Punkaharjulla, Retretissä

Uusi vuosi. Uudet kujeet. Takana pitkä loma. Henki ja ruumis täynnä intoa ja energiaa.

Jouluaaton ja joulupäivän vietimme Annukan kanssa Turussa. Oli kiva nähdä Annukan sukulaisia. Erityisen mukavia kulinaristisia nautintoja joulupöydässä olivat pähkinäpullat, merileväkaviaari ja tofukinkku. Tapaninpäivänä matkasimme Joensuuhun tapaamaan omaa perhettäni. Kohtaamiset sujuivat mukavan keskustelun merkeissä. Samalla vierailimme tuttuun tyyliin Wanhassa Jokelassa. Rupattelimme mm. Anuliinan, Tuukan, Kallen, Maijan ja Hanna Kaisan kanssa niitä näitä.

Joensuussa suoritimme hiukan shoppailua. Sain vihdoin hommattua itselleni uudet juoksukengät. Edelliset olivatkin jo 6-7 vuotta vanhat ja takana niillä oli vähintään 5000-6000 kilometria juoksua (yleensä juoksukengät menettävät ominaisuutensa noin 800-1200 kilometrin jälkeen).

Pyhien jälkeen perjantaina (28.12.) matka jatkui Joensuusta Punkaharjulle ja Retrettiin. Ou jee. Meillä oli kaiken kaikkiaan neljä täyttä vuorokautta lomailla ja viettää laatuaikaa (L&A 96H) yhdessä Annukan kanssa vuokratussa mökissä. Luksusta. Kävimme juoksemassa ja tutustuimme upeisiin harjumaisemiin ja metsiin. Nähdäkseen paljon ei todellakaan tarvitse matkustaa kauaksi. Luontopolun varrelta löytyi mm. Suomen pisin puu (Euroopanlehtikuusi, 46,3 m) ja pisin Mänty (40,5 m) – lisätietoja METLAN esitteestä: http://www.metla.fi/metla/esitteet/metsat/punkaharju-luontoreitti-2007.pdf. Kävimme myös Savonlinnassa ja Punkaharjulla. Kauniita paikkoja. Keskustelimme paljon.

Kivaa. Loman aikana sain luettua ison pinon kirjoja (esimerkiksi Ville Ylikahrin toimittama Kuinka maailma muutetaan? Kansalaisvaikuttajan opas, Osku Pajamäen Ahne Sukupolvi, Paavo Arhinmäen Punavihreä sukupolvi ja Jari Sarasvuon Huomiotalous) sekä muita julkaisuja (Maan ystävien ja Teppo Eskelisen Vuosituhattavoitteet – kritiikki ja vaihtoehtoja –vihkosen sekä lyhennelmän Frank Schätzingin Pedot -teoksesta) ja muuta materiaalia (IPCC:n neljännen arviointiraportin kaikki tiivistelmät ja METSO-materiaalia). Lisäksi kävin kahdeksan päivän aikana kuusi kertaa juoksemassa (yhteensä siis 60 km).

Vuoden vaihteen otimme vastaan monitoimihuoltoaseman terassilla polttaen värikkäitä tähtisädetikkuja ja nauttien alkoholitonta valkoviiniä (Inglenook St. Regis – suosittelen!) Aamuyöllä istuimme vielä mökillä takan lämmössä syöden iltapalaa (tofuleipiä) ja saunoen.

Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Seuraa minua Instagramissa