Hollannissa 1.-5.4.2007

Olen viisi päivää Hollannissa arvioimassa maan kestävän kehityksen politiikkaa osana kansainvälistä arviointiryhmää. Jäseniä on mukana Etelä-Afrikasta, Saksasta ja Suomesta. Lisäksi tukenamme on RMNO:n (The Advisory council for research on spatial planning, nature and the environment) konsultteja sekä asiantuntijoita YK:sta, OECD:stä ja EU:n komissiosta. Viikon aikana käymme keskusteluja lukemattomien eri tahojen kanssa. Viimeiset päivät viimeistelemme esityksiä Hollannin hallitukselle kestävän kehityksen seuraaviksi askeliksi.

Sunnuntaina kokousputken aluksi vierailemme Rotterdamissa. Kaupungin pormestarin kutsumina risteilemme huvijahdilla kaupungin edustalla coctail-kutsujen ja illallisen säestämänä. Pääsemme tutustumaan kaupungin kunnianhimoisiin päästävähennystavoitteisiin. Paikalla on myös Hollannin Shellin pääjohtaja sekä Greenpeacen vetäjä esittelemässä omia tavoitteitaan uusiutuvan energiateknologian edistämiseksi ja päästöjen vähentämiseksi. Rotterdamin kaupungin kunnianhimoiset suunnitelmat yllättävät positiivisesti (50 prosentin päästövähennystavoite vuoteen 2020 mennessä). Sen sijaan on huolestuttavaa, että suurin osa tästä päästövähennyksestä aiotaan tehdä hiilen talteenotolla, varastoinnilla ja uusiokäytöllä (CCS).

Maanantaina tapaamme Hollannin uuden ympäristöministerin. Samalla aloitamme työryhmät eri asiakokonaisuuksien ympärillä yhdessä hallinnon, liike-elämän, järjestöjen ja tieteen edustaijen kanssa. On jollain tavalla oireellista, kuinka paljon sosiaali- ja talouskysymyksiä osana kestävää kehitystä halutaan painottaa ympäristökysymysten sijaan. Useat toimijat korostavat, että kestävän kehityksen ympäristöulottuvuuden sijaan olisi tärkeämpää puhua välillä muista ulottuvuuksista. Valitettavasti perinteisen kestävän kehityksen pilarijaon (people, planet, profit/prosperity) yli ei nähdäkseni päästä.

Maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona tapaamme hollantilaisia vaikuttajia työskennellen työryhmissä. Iltaisin teemme yhteenvetoa ja valmistelemme työryhmämme esityksiä Hollannille yhdessä konsulttien kanssa. Itseäni ilahduttaa mm. se, että lukemattomat haastateltavat tuovat esille maan kansainvälisen vastuun. Toimijat eivät näe kestävän kehityksen kysymystä vain maan sisäisenä asiana ja menestystekijänä vaan pitävät tärkeänä sitä, että kiinnitetään huomiota siihen, mitä Hollannin toimet kestävän kehityksen näkökulmasta tarkoittavat muualla maailmassa. Olen myös yllättynyt siitä, kuinka vahvasti liike-elämän toimijat ovat halukkaita edistämään kestävän kehityksen politiikkaa samaan aikaan kun useimmat ympäristöjärjestöt ovat kieltäytyneet kokonaan tulemasta paikalle siitä syystä, että pitävät prosessia ajanhukkana. Ehkä Suomessakin järjestöjen pitäisi kävellä ulos kestävän kehityksen toimikunnasta ja pidättäytyä osallistumisesta keke-humppaan.

Keskiviikkona ja torstaina viimeistelemme esityksemme Hollannille kestävän kehityksen toimeenpanemiseksi sekä esittelemme nämä ministeriöiden edustajille. Arviointimme tulee erinomaiseen aikaan. Hollannissa hallitus on juuri vaihtunut ja tällä hetkellä viimeistellään hallitusohjelmaa. Uudet ministerit ovat erittäin halukkaita edistämään kestävää kehitystä. Mielenkiintoista Hollannissa on muuten se, että hallitusohjelma laitetaan nähtäville ja kuultaville sadan päivän ajaksi. Tuona aikana ohjelmaan pyydetään kommentteja eri toimijatahoilta. Ehkäpä Suomessakin ihmisten ja järjestöjen kiinnostus politiikkaan voisi parantua jos hallitus laittaisi hallitusohjelmansa yleisölle kommenteille ennen sen lopullista viimeistelyä.

Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Seuraa minua Instagramissa