Maanantai 14.11.2005

Edellisen yön keskustelut painoivat mieltä ja olo oli kuin kipsissä tai sumussa. Matkalla Tampereelle sain kuitenkin käytyä läpi hiukan kasaantuneita sähköposteja sekä tehtyä tieteellisen kirjoittamisen kurssin kurssikaverini harjoitustyön arviota. Englannin kielen kirjallinen kurssi meni leppoisasti. Jäin alakuppilaan kirjoittamaan tiedotetta kansanäänestyskampanjan lopetuksesta ja kerätyistä nimistä EU:n perustuslaista järjestettävän kansanäänestyksen puolesta. Välillä pöydässäni vieraili Anna-Maria Urhonen – aina iloinen ja säkenöivä persoona, joka on aktiivinen kaikessa vihreässä politiikassa sekä hymyilevä Sara Löyttyjärvi, … Lue lisää

Blogi – Sunnuntai 13.11.2005

Sunnuntai 13.11.2005 Kävimme Annukka Bergin kanssa läpi kalentereitamme junassa matkalla takaisin Turusta Pasilaan. Loppuvuodesta tulee tiivis. Ensimmäiset tyhjät päivät sijoittuvat vasta joulukuun puolen välin jälkeen. Yhteistä aikaa ei tunnu oikein löytyvän. Kalenteri näyttää tyhjentyvän merkittävästi vasta tammikuun puolella. Silloin voisi edistää muutaman viikon vaikka hiukan hyllylle jäänyttä gradua suomalaisesta ympäristöliikkeestä. Oli kiva käydä Turussa. Näimme Tiia Haapaniemeä ja Henna Rouhiaista, joihin tutustuimme asuessamme Limassa vuoden 2005 alkupuoliskon. Oli hauska tehdä … Lue lisää

Kirjasuositus: Ossi Nyman: Alkuhuuto

Jostain selittämättömästä syystä olen tykännyt Nymanin romaanien karuttomasta kuvailusta paljon. Alkuhuuto on näistä romaaneista kuitenkin ehjin ja paras. Suorastaan huikea. 

Toivo on 46-vuotiaana bussinkuljettajana valmis eläkkeelle. Marjut istuu lähikaupan kassalla ja hakee iloa elämään salasuhteista. Faith on suomeen kotoutunut maahanmuuttokriittinen maahanmuuttaja. 

Kolme elämää, jotka kiinnittyvät vahvasti toisiinsa. 

Upea kuvaus suomalaisesta mielenmaisemasta ja keskiluokkaisuuden reunalla elämisen arjesta. Tavallisuuden kaipuusta.

Häiritsevää on vain ajan hengen mukainen ajallinen epäsymmetrisyys ja absurdi loppuratkaisu. Ja ehkä juuri tämä häiritsevyys tekee kirjasta lopulta täydellisen. 

#kirjat #kirjagram #ossinyman #alkuhuuto @ossijanyman @teoskustantamo
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Voiko Lofooteille matkustaa Helsingistä maatapitkin ilman autoa? Tietysti voi. Tehtiin 13-vuotiaan lapsen kanssa kahdestaan autovapaa maatapitkin matka. 

Pohjoisen kaarros Jäämerelle ja Lofooteille kulki seuraavasti: Helsinki-Rovaniemi-Kilpisjärvi-Tromsa-Narvik-Svolvaer-Narvik-Luleå-Haaparanta/Tornio-Kemi-Helsinki. 

Reissun päästöt olivat yhteensä noin 213 kgCO2e, joka vastaa noin 1568 km autolla ajoa. Lentämällä paikan päälle olisi jäänyt moni hieno paikka näkemättä ja kokematta ja päästöt olisivat olleet yli tuplasti enemmän eli noin 565 kgCO2e. 

Lue matkapäiväkirja, reitti ja arviot päästöistä sekä lopuksi yhteenveto ja pohdinnat mahdollisista muista vaihtoehdoista osoitteesta www.leostranius.fi

Pahoittelut verkkosivujen pitkästä tekstistä, mutta ehkä tästä voi olla iloa ja hyötyä jollekin, joka suunnittelee vastaavaa matkaa. 

#norja #lofootit #lappi
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Kilpisjärvi ja Saanan huippu. Seuraavaksi kohti Norjaa.
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Turun linja-autoasemalla polkupyörätarvikkeiden automaatti! Milloin näitä tulisi Helsinkiin? Tai muualle?
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Tämä oli hieno! Kiitos @terike.haapoja