Ilmastopolitiikan uudet tuulet
Vaikka johtajat mokasivat Kööpenhaminassa, ilmastopolitiikan on mentävä eteenpäin.
Kööpenhaminan ilmastokokouksessa oli kaikki edellytykset solmia oikeudenmukainen, kunnianhimoinen ja laillisesti sitova ilmastosopimus. Valitettavasti valtioiden johtajat mokasivat. Kansallisten etujen puolustaminen ja teollisuusmaiden kyvyttömyys sitoutua oikeudenmukaisiin ilmastotoimiin on epäonnistumisen perimmäinen syy.
Voi olla, että nyt on jo liian myöhäistä toimia. Karkuun päässyt ilmastonmuutos on ehkä lähempänä kuin olemme aiemmin uskaltaneet arvioida. Merenpohjan metaanikasaumat ovat paikoin alkaneet purkautua hallitsemattomasti ja esimerkiksi Grönlannin ja muiden jäätiköiden sulaminen kiihtyy kiihtymistään.
Vaikka Kööpenhaminassa epäonnistuttiin, on selvää, että ilmastotoimenpiteiden on mentävä kaikilla tasoilla eteenpäin. Vaikka Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin uskottavuus on viime aikoina ollut kovalla koetuksella, ei perusymmärrys ihmisten aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta ole muuttunut mihinkään. Kööpenhaminan ilmastokokouksen aikana julkisuuteen vuotaneen YK:n sihteeristön asiakirjan mukaan eri maiden nykyiset sitoumukset johtaisivat vähintään kolmen asteen lämpenemiseen. Pitää pystyä parempaan.
Toisaalta Kööpenhaminan ilmastoprosessi myös onnistui. Ilmastopolitiikka on noussut kansainvälisen politiikan kovaan ytimeen talouspolitiikan sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan rinnalle. Tavoite rajoittaa keskilämpötilan nousu kahden asteeseen vahvistettiin laajalla rintamalla. Kööpenhaminan kokouksen myötä sadat miljoonat tavalliset ihmiset ja kansalaisjärjestöt ympäri maailmaa vaativat päättäjiltä kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa. Vasta tulevina vuosina nähdään, millainen merkitys Kööpenhaminan kokouksella lopulta oli.
Yksittäiset valtiot, kunnat, yritykset ja ihmiset tekevät ilmastopolitiikkaa päivittäin, eikä kansainvälisen sopimuksen puute vapauta vastuusta. Kansainvälisiä toimia voidaankin vauhdittaa kansallisella politiikalla.
Vaikka ilmaston lämpeneminen osoittautuisi myöhemmin arvioitua pienemmäksi uhaksi, johtaa päästöjen vähentäminen joka tapauksessa esimerkiksi sademetsien suojeluun, energiansäästöön, uusiutuvien energialähteiden lisäämiseen, työpaikkojen muuttumiseen vihreiksi, kaupunkien viihtyvyyden parantumiseen, ilman- ja vedenlaadun paranemiseen sekä ihmisten hyvinvoinnin kasvamiseen. Monet ovat tämän jo onneksi ymmärtäneet.
Suomessa hiilineutraalit kunnat -hankkeen kunnat tavoittelevat 80 prosentin päästövähennyksiä vuosiin 2020–2030 mennessä. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on luvannut Helsingistä hiilineutraalin ja Helsingin Energialla on suunnitelma, jolla yhtiön energiantuotannon päästöjä voidaan vähentää 98 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Uudenmaan liiton tavoitteena on tehdä Uudenmaan maakunnasta Suomen ensimmäinen hiilineutraali maakunta.
Vantaa on edelleen sitoutunut viiden prosentin vuosittaisiin päästövähennyksiin ja Kuopio tavoittelee 40 prosentin päästövähennyksiä vuoteen 2020 mennessä. Lahti taas aikoo puolittaa päästönsä vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä siitäkin huolimatta, että päästöt tällä hetkellä ovat kaupungissa 17 prosenttia vuoden 1990 tason yläpuolella.
Hienoja tavoitteita. Tekeminen on kuitenkin sanomisen korkein muoto ja maailman pisin työmatka on tunnetusti tuumasta toimeen ryhtyminen. Jäämme odottamaan tuloksia. Niiden saavuttamiseksi tarvitaan äänekästä kansalaisyhteiskuntaa.
Leo Stranius
Kirjoittaja on Luonto-Liiton pääsihteeri.
