Tammikuussa 2017 julkaistiin Mia Takulan kirjoittama ja Into kustannuksen julkaisema kirja ”Elämäni vegaanina – 14 ihmistä huipulla”
Kirja on kokoelma kertomuksia suomalaisista arkipäivän vaihtoehtoisista sankareista, jotka ovat valinneet vegaanisen elämäntavan.
Kirjan henkilökaarti on laaja, ja tarinat ovat kaikki innostavia, mielenkiintoisia sekä keskenään erityyppisiä huippusuorituksia.
Itselläni on etuoikeus olla mukana kirjassa yhdellä elämäntarinalla.
Alla oma elämäntarinani kokonaisuudessaan sellaisena kuin Mia Takula on sen kirjoittanut ja se on kirjassa julkaistu.
Jos taustani kiinnostaa, kannattaa lukea myös tämä: 10 asiaa taustastani sekä tutustua vuonna 2019 julkaistuun omaelämäkertaani Ekoistin muistelmat.
***
Leo Stranius:
En sulje silmiäni
Ympäristövaikuttaja Leo Straniuksen lapsuus oli vähäosainen. Aikuistuttuaan hän on osannut arvostaa kohentunutta tilannettaan ja halunnut huolehtia myös maapallon tilan parantamisesta.
Asunnottomien asuntola sijaitsi Pursimiehenkadulla Helsingin Punavuoressa. Siitä oli kohtuullinen matka kouluun ja ystäviä tapaamaan. Ongelmana oli, että ulko-ovet pantiin lukkoon aikaisin illalla. Yläkouluikäinen Leo Stranius kikkaili itsensä ulos ikkunasta, hivuttautui ulkoportin metallien välistä ja riensi tapaamaan kavereitaan. Palatessaan hän käytti samaa reittiä ja meni nukkumaan isänsä luo pieneen perhehuoneeseen, joka sijaitsi kellarikerroksessa. Oma huone tuntui luksukselta, sillä suurin osa ihmisistä majoittui asuntolassa isoissa yhteishuoneissa.
Pursimiehenkadulla vierähti muutamia kuukausia. Kun isä ja poika saivat lopulta kodin, se oli kaupungin vuokra-asunto Itä-Helsingissä. Leon mielestä sillä oli huonompi sijainti kuin asuntolalla. Kaverit ja koulu jäivät kauemmas.
Lapsuus oli yleisesti köyhää, mutta ruuasta ei sentään ollut pulaa.
”Kavereillani oli monenlaisia taustoja. Monilla oli yksinhuoltajavanhempi. En siten välttämättä erottunut suuresti porukasta. Eniten varallisuuserot näkyivät esimerkiksi joulu- ja synttärilahjoissa sekä siinä, että emme matkustelleet.”
Leo syntyi venäläiselle äidille ja suomalaiselle isälle silloisessa Leningradissa. Perhe asui opiskelija-asunnossa Nevan rannalla. Varhaislapsuuden jälkeen Leo ei ole tavannut äitiään kuin muutamia kertoja, sillä vanhemmat erosivat, Leo jäi isälleen ja äiti muutti Angolaan. Pieni poika lähetettiin isovanhempien hoiviin Kannukseen Pohjanmaalle, sillä isällä oli opinnot kesken.
Poika asui isovanhempiensa kanssa pienessä mökissä, jossa oli keittiö ja yksi makuukammari. Käytössä olivat ulkohuussi ja kaivosta kannettu kylmä vesi. Pihassa kasvatettiin perunaa ja muuta syötävää talven varalle.
”Elin varhaislapsuuteni samoissa puitteissa, joissa isovanhempani olivat eläneet oman lapsuutensa. Sukupolvien välissä parantuneet olot eivät näkyneet minulle.”
Vaikka mökki oli pieni, isovanhemmilla oli tapana majoittaa kulkureita ja romaneita. Mummolla oli oman taustansa takia halu auttaa muita. Hän oli joutunut kuusivuotiaana huutolaiseksi ja kiertänyt kotiorjana perheestä toiseen.
Leon tullessa kouluikään isä sai opintonsa Venäjällä päätökseen, ja hän muutti uuden puolisonsa kanssa Helsinkiin. Leo pääsi asumaan heidän luokseen. Asuinpaikka vaihteli eri puolilla Helsinkiä elämäntilanteen mukaan, ja välillä Leo majaili lyhyen aikaa myös ystäviensä nurkissa.
Isän asenne vaikutti siihen, ettei poika kokenut köyhää lapsuuttaan ankeaksi. Isän tausta oli taistolaisuudessa.
”Hän ei halunnut aatteellisista syistä kerätä materiaa, joten köyhyytemme ei ollut pakon sanelema tila. Koska isä ei voivotellut tilannettamme, se ei tuntunut minustakaan pahalta. Ikäviäkin hetkiä oli, mutta pääasiassa lapsuusmuistoni ovat ehjiä ja onnellisia.”
Toisaalta myös yhteiskunnan turvaverkko otti Leosta ja hänen isästään kopin silloin kun sitä tarvittiin. Leo luettelee pitkän listan erilaisia tuen muotoja, joita he – ja myöhemmin hän – saivat: kaupungin vuokra-asunnot, asuntola, toimeentulotuki, asumistuki, opiskelija-asunnot.
”Vaikka turvaverkko on välillä ollut harva, silti siitä on ollut apua. Vain ja ainoastaan sen ansiosta olen pysynyt pinnalla.”
Leo ymmärtää, että monilla mittareilla mitattuna hänen lähtökohtansa elämälle olivat heikot. Vaikka oma kokemus ei pääosin tuntunut vaikealta, tausta vaikutti siihen, mitä hän odotti elämältä. Tavoite oli selvitä hengissä päivästä toiseen. Aikuisuuden kynnyksellä Leo asetti elämänsä suurimmiksi unelmiksi asunnon, työpaikan ja tyttöystävän.
”Huomasin pian, että oho, nehän toteutuivatkin yllättävän nopeasti. Ajattelin, että tämä on todella siistiä ja hienoa.”
Hän kertoo kantaneensa häpeää venäläisistä sukujuuristaan pitkälle aikuisuuteen asti.
”Jos joku sai koulussa tietää taustastani, se johti ryssittelyyn. Pelkäsin ryssittelyä oikeastaan enemmän kuin sitä lopulta olikaan. Kesti kauan ennen kuin uskalsin tulla taustani kanssa kaapista ulos.”
Asian esille tuominen kannatti.
”Näiden asioiden kokeminen ja läpikäyminen on antanut minulle vahvan itsetunnon ja -luottamuksen.”
Ei voi olla totta!
Usein ajatellaan, että ympäristö- ja eläinasioita puolustavat ihmiset ovat länsimaisia etuoikeutettuja nuoria. Leon mukaan on totta, että kyseiset liikkeet saavat lännessä enemmän kannatusta kaupunkilaisten nuorten keskuudessa, mutta globaalisti katsottuna asia on toisin. Monissa köyhissä maissa kaikkein huono-osaisimmat osallistuvat maailmanparantamiseen. Ne, joilla on vähiten, antavat omastaan kuitenkin jotain.
”Ei pidä paikkaansa, että ihmisellä tulisi olla asiat kunnossa ja hyvät lähtökohdat, että hän voisi ajatella vaikkapa ympäristöä ja eläinten hyvinvointia.”
Leo kuvailee, kuinka esimerkiksi vähäosaisten tilanteen ymmärtäville ihmisille käy usein niin, että eettinen kehä laajenee koskemaan myös luontoa ja eläimiä. Koska hän itse oli lapsena vähäosainen, hän ymmärtää toisten vastaavissa tilanteissa olevien aseman luonnostaan. Maapallon tilaan ja eläinten oikeuksiin herääminen tapahtui vähitellen.
”Olin kyllä jo yläasteella katsellut äidinkielen luokan seinällä ollutta eläinsuojelujärjestön julistetta ketunpojasta ja ajatellut, että juuri noinhan asia on. Koin, että on ihan sietämätöntä, että joillain ihmisillä voi olla turkiksia. Julisteessa sanottiin: ’Minä en voi elää ilman turkkia, sinä voit!’ Tämä yksi juliste oli itselleni tosi pysäyttävä kokemus.”
Leo kertoo, kuinka eräällä koulun opettajalla oli turkki. Leo ja hänen luokkatoverinsa ryhtyivät painostamaan kyseistä opettajaa.
”Kysyimme, että miten sinulla voi olla turkki. Ja tiedätkö, kuinka monta kettua on tapettu tuon takia.”
Opettaja oli lopettanut turkin käytön, ainakin koulussa. Hän oli kommentoinut, että lapset ovat oikeassa – ihmisen ei kuulu pitää turkkia.
”Olen ajattellut, että tämä oli ensimmäinen voittoni kansalaisaktivistina.”
Turkistarhauksen vastustaminen jäi itsestäänselvyydeksi Leon ajatusmaailmaan, mutta ennen laajempaa eläinoikeusajattelua hän perehtyi ympäristöasioihin.
”Olin ammattikoulun saksan tunnilla, kun huomasin, että opettajalla oli hyllyssä Maailman tila 1992 -kirja. Otin sen, koska lukeminen tuntui kiinnostavammalta kuin kieliopin tankkaaminen. Muiden opiskellessa saksaa minä luin kirjaa kauhistuneena. Ajattelin, että ei voi olla totta: ihmiskunta uhkaa omalla toiminnallaan koko planeetan elinkelpoisuutta ja luonnon monimuotoisuutta – ja sitten on vielä ilmaston lämpeneminenkin, huh huh!”
Hän lainasi kirjan opettajaltaan. Tuon piirun verran alle täysi-ikäisenä luetun teoksen jälkeen Leo hankki kaikki mahdolliset aihetta käsittelevät kirjat ja hän meni myös yliopiston ympäristöteemaisille luennoille, vaikka ei ollut alan opiskelija.
Leo koki kasvatuksensa hyväksi, mutta yhdessä asiassa isä olisi saanut olla tiukempi: häntä ei patistettu opiskelemaan. Näin oli siitä huolimatta, että isä itse oli tehnyt ison luokkahypyn huutolaisen lapsesta korkeakoulutetuksi.
”Luistelin koulun läpi tekemättä mitään. Tuumin vain, että luokalle ei kannata jäädä. Päästötodistukseni keskiarvo oli 6,6. Ymmärsin opiskelun merkityksen vasta myöhemmin aikuisiällä. En ole kuitenkaan koskaan käynyt lukiota.”
Valmistuttuaan ammattikoulun tietotekniikkalinjalta Leo kävi armeijan. Harmaista arkeen paluun jälkeen hän oli työttömänä kunnes työllistyi oman alansa töihin Tellabs-nimiseen firmaan. Siellä yli kymmenen vuotta kestänyt ura kehittyi aina ympäristöpäällikön pestiin asti.
Opiskeluinto syttyi aikuisiällä. Leo päätyi Tampereen yliopistoon ympäristöpolitiikan pariin sattumalta. Hänen silloinen puolisonsa pohti, minne hakisi opiskelemaan. Leo huomasi, että ympäristöpolitiikan pääsykoekirjat olivat niitä, jotka hän oli jo lukenut.
”Ajattelin, että vau, tuollahan voi opiskella juuri niitä aiheita, joista olen kiinnostunut.”
Leo kulki Tampereen yliopistoon päivätyöstään Helsingistä. Etäopiskelusta huolimatta hän koki löytäneensä ensimmäistä kertaa samanhenkisen porukan.
Järjestöjen ja politiikan kentillä
Ympäristöasioiden vietyä Leon hyökyaallon lailla hän löysi itsensä pian muun muassa Maan ystävistä sekä Vihreistä nuorista ja opiskelijoista. Ura tietoliikennealalla sai jäädä. Leo sai töitä ensin Suomen luonnonsuojeluliitosta ja sitten Luonto-Liiton toiminnanjohtajana. Luonto-Liitto on lapsille ja nuorille suunnattu ympäristöjärjestö, joka toimii Suomen luonnonsuojeluliiton alaisuudessa, mutta itsenäisenä järjestönä.
”Työ Luonto-Liitossa on unelmatyö. Vastaan koko liiton toiminnasta. Tunnen, että teen nyt juuri sitä, mitä minun kuuluukin – mitä olen aina halunnut ja haaveillut tekeväni.”
Hän pyrki vihreiden riveistä myös kansanedustajaksi kevään 2015 vaaleissa, muttei tullut valituksi.
Positiivinen Leo näkee asiassa hyviä puolia. Hän pohtii järjestötyön hyviä puolia verrattuna politiikkaan.
”Tämä on paljon kivempaa kuin rivikansanedustajan työ. Puoluepolitiikassa joutuu tekemään kompromisseja, kun taas järjestöissä voidaan määritellä tarkat päämäärät. Toki niin sen pitää ollakin: etujärjestöt nostavat asioita julkiseen keskusteluun ja poliittisen järjestelmän tehtävä on sovittaa niitä yhteen. Näinhän demokratia toimii.”
Tämä tarkoittaa Leon mukaan kuitenkin sitä, että puoluepolitiikassa joudutaan lähtemään liikkeelle jo valmiiksi kompromisseista.
Leo iloitsee myös siitä, että järjestöpuolelta puuttuu politiikan tantereilla tyypillinen keskinäinen kilpailu, joka tarkoittaa kisaamista myös puolueen sisällä. Näillä näkymin Leo ei ole asettumassa ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa.
”Mutta toki voi olla niin, että poliittinen tilanne yhtäkkiä muuttuu. Koko yhteiskunnan keskiöön voi nousta esimerkiksi ilmastonmuutos – tai jopa eläinten oikeudet. Silloin tarvitaan niiden asioiden edistäjiä. Jos näin käy, olen valmis osallistumaan. Näen eduskunnan työn erittäin relevantiksi tavaksi vaikuttaa.”
Leo on Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen. Varsinkin pääkaupungissa myös tällä poliittisella sektorilla on paljon valtaa.
”Minulla on myös luottamustehtäviä. Olen esimerkiksi ympäristölautakunnan varapuheenjohtaja.”
Työn ja valtuustohommien lisäksi Leon aika menee kuntoillessa sekä lapsiperheen arkikiireissä. Leolla on puolisonsa Annukka Bergin kanssa kaksi lasta. Opiskelutoverit alkoivat seurustella Annukan toimiessa vihreiden europarlamentaarikko Heidi Hautalan avustajana vuonna 2002. Nykyisin Annukka on ympäristöpolitiikan tutkija, joka työskentelee Suomen ympäristökeskuksessa.
Perheenisän päivät alkavat aamuisin neljän–viiden aikaan. Näin hän ehtii saada paljon aikaan ennen kuin lapset heräävät. Tiiviistä ohjelmastaan huolimatta Leo pyrkii olemaan kotona joka päivä viiden maissa, minkä jälkeen perhe viettää yhdessä iltaa.
Nyt riittää!
Leo ja Annukka ovat kulkeneet myös eettistä elämänpolkua yhtä matkaa. Asioista on keskusteltu ja tehty oivalluksia yhdessä. Leo kuvaa heidän tietään kohti veganismia hitaaksi mutta vakaaksi liikkumiseksi.
”Ensimmäistä kertaa olin miettinyt ruokavalioasioita vuoden 1995 kettujen vapautusten jälkeen. Vapautukset olivat muutenkin itselleni keskeinen avainkokemus. Ajattelin, että ei voi olla totta, että tämmöstä on, ja toisaalta mietin kuinka huikeaa sellaisten ihmisten olemassaolo on, jotka ovat valmiita toimimaan kettujen puolesta.”
Vapautuksista tuli Leolle takauma yläasteella koettuun oivallukseen turkistarhauksen älyttömyydestä. Ne muistuttivat häntä myös siitä, ettei turkistarhaus ollut kadonnut minnekään.
Merkitykselliseksi muodostui myös 90-luvulla ilmestynyt ympäristö- ja eläinoikeusasioissa radikaali Muutoksen kevät -lehti. Leo kertoo haarukoineensa muitakin aihepiirin lehtiä sen ajan yleisestä tiedonkeruulähteestä, Akateemisen Kirjakaupan lehtiosastolta. Siellä myytiin Suomessa harvinaisempia vaihtoehtolehtiä.
”Joitain sähköpostilistoja oli, mutta netissä ei ollut tiedonvälitystä tai keskustelukulttuuria näistä aiheista.”
Pariskunnan kerättyä vuosien ajan taustatietoa ruuantuotannon vaikutuksista, sai kaksi uutta tapahtumaa heidät siirtymään kasvissyöjistä vegaaneiksi vuonna 2007.
”Ensimmäiset aktivistien ottamat salakuvat suomalaisilta tuotantotiloilta oli juuri julkaistu. Ajattelin, että asiat eivät voi olla näin, vaan niille pitää tehdä jotain. Olimme myös Annukan kanssa osallistuneet edellisenä vuonna tutkimukseen, jossa arvioitiin kotitaloutemme luonnonvarojen kulutusta. Se paljasti, kuinka juuston ja maidon luonnonvarojen kulutus on todella merkittävää – samaa luokkaa lihan kanssa. Tämä tieto oli toinen kimmoke vegaaniksi ryhtymiseen. Ajattelimme, että nyt riittää!”
Leo ei ole törmännyt vieläkin jonkin verran voimissaan olevaan ajatteluun, jonka mukaan ainakin miehen ja vallankin urheilijan tulee syödä lihaa.
”Ehkä äijämäinen tapani syödä sekä se, että yleensä saavun pyörällä joka paikkaan, vaikuttaa asiaan. Itse en innostu vaikkapa hienosti tehdystä munakoiso-sieniruuasta, vaan makaroni ketsupilla tai nuudelit soijarouheella ovat parempia. Koska harrastan kestävyysurheilua, on hiilihydraattien tarpeeni suuri.”
Hän kertoo syövänsä seitsemänkin kertaa päivässä. Hyötyliikuntaa eli pyöräilyä kertyy keskimäärin 20 kilometriä vuoden jokaisena päivänä. Lisäksi Leo pyöräilee myös aktiivipyöräilijöiden yhteislenkeillä, ja harrastuksiin kuuluvat myös juoksu ja uinti. Varsinaisia lepopäiviä on noin kaksi kuukaudessa. Leo ei urheile tavoitehakuisesti eikä tapaa osallistua kilpailuihin. Hän ei ole kokenut ruokavaliolla olevan isoja vaikutuksia urheilutuloksiinsa.
”Vegaanina on toki vaikeampaa syödä huonosti. Vielä kasvisruokailijana tuli joskus sellaisia övereitä, että söin esimerkiksi juustopitsaa ja sitten oli hirveä köntti mahassa ja raskas olo. Voihan sitä tietysti vegaaninakin vetää vaikkapa soijajuustoa isot määrät, mutta yleisesti ottaen terveellisesti syöminen on helppoa.”
Kaikki ympäristöongelmat liittyvät eläintuotantoon
Nykyisin veganismin ja luonnonsuojelun yhdistäminen on Leolle itsestäänselvä asia. Hänen mielestään ne ovat niin erottamattomia, että maailman hyvinvoinnista huolissaan olevien ihmisten tulisi olla vegaaneja.
”Ei välttämättä heti tai ei kaikkien: maailmassa on vielä sellaisia elämäntilanteita, olosuhteita ja kulttuureita, joissa on perusteltua syödä jotain eläinperäistä ihan, että selviää hengissä. Mutta jos on kiinnostunut maailman tilasta, niin kysymys siitä, miten henkilökohtaisilla valinnoilla pystyy vaikuttamaan, nousee nopeasti esille. Näistä valinnoista tärkeimmät ovat asuminen, liikkuminen ja ruoka.”
Jos ihminen on huolissaan eläinten hyvinvoinnista tai oikeuksista, ilmastonmuutoksesta ja ympäristöongelmista, ei hän Leon mukaan voi päästä ajatusprosessissaan kovin pitkälle törmäämättä kysymykseen siitä, mitä laittaa suuhunsa.
”Esimerkiksi rehun viljelyn takia tehty metsien hakkaaminen aiheuttaa aavikoitumista ja maaperän eroosiota. Eläintuotannon vaikutuksiin kuuluvat myös kemikalisoituminen, vesistöjen pilaantuminen, kasvihuonekaasupäästöt, kulutuksen lisääntyminen, elinympäristöjen häviäminen ja joissakin tapauksissa jopa paikallisen ilmakehän pilaantuminen. Oikeastaan kaikki ympäristöongelmat liittyvät eläintuotantoon.”
Hän toteaa, että asuminen ja liikkuminen ovat myös tärkeitä kysymyksiä, mutta ne ovat pidempiaikaisia ja rakenteellisempia asioita, jotka vaihtelevat kuukausien tai vuosien perspektiivissä. Ravitsemusvalintoja voimme sen sijaan tehdä joka päivä.
Leo painottaa, että vaikka yhteiskunnallinen vaikuttaminen on tärkeää, omien valintojen vaikutusta ei voi ohittaa. Hänelle molemmat vaikutustavat – henkilökohtainen ja yhteiskunnallinen – ovat yhtälailla tärkeitä.
”Haluan olla inspiroiva esimerkki sekä uskottava ja rehellinen itselleni. Gandhia mukaillen: ’Ole itse se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä.’ Haluan omassa arjessani kokeilla sitä, miten voin elää mahdollisimman ekologisesti. Haluan myös nähdä, missä rajat tulevat vastaan.”
Tämä tarkoittaa Leolle veganismin lisäksi montaa muutakin asiaa, muun muassa veden ja energian säästöä, ekosähköä, ekologista liikkumista ja tiivistä asumista. Näiden isompien linjausten lisäksi Leo ja Annukka ovat huomioineet joukon pienempiä yksityiskohtia. Esimerkiksi televisiota ei ole, postilaatikossa on ”ei mainoksia” -lappu eivätkä päihteet kuulu elämään. Kaikkein tärkeimpänä Leo kuitenkin pitää työtään paremman maailman puolesta. Yksityisen ja yhteisen tulee olla balanssissa.
”Yhteiskunnalliset päätökset ovat ohittamattoman tärkeitä. Ihmiset eivät söisi lihaa, jos sitä ei olisi tarjolla – ainakaan kaupunkiolosuhteissa. Tai jos lihaa olisi myynnissä, se olisi hinnoiteltu oikein, eli sen ulkoisvaikutukset olisivat mukana.”
Tällä hetkellä eläintuotantoa päinvastoin tuetaan Suomessa ja EU:ssa, mutta Leon mielestä asian tulisi olla toisin.
”Taloudelliset ohjauskeinot toimivat parhaiten. Myös haittavero on yksi vaihtoehto.”
Esimerkiksi turkistarhaus ei hänen näkemyksensä mukaan lopu kuluttajia painostamalla vaan ainoastaan siten, että tuotanto kielletään tai tehdään muutoin mahdottomaksi. Enää Leo ei lähtisi savustamaan yksittäistä ihmistä turkin käytöstä, kuten yläasteikäisenä tuli tehtyä.
Maailman polttavimmiksi ongelmiksi Leo nimeää luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen, ilmastokriisin ja niiden taustalta löytyvän luonnonvarojen liikakulutuksen.
”Lajeja häviää sukupuuttoon nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Vauhti on tuhatkertainen lajien luontaiseen sukupuuttonopeuteen verrattuna. Ilmaston lämpeneminen uhkaa riistäytyä käsistä.”
Euroopassa kohistaan pakolaisaallosta. Kukaan ei tiedä, kuinka paljon pakolaisia vielä pyrkii maanosaan. Leo toteaa, että nykyinen pakolaistilanne on vasta alkulämmittelyä sille, mitä on tulossa lähitulevaisuudessa.
”Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n arvioiden mukaan meillä on 200 miljoonaa ilmastopakolaista maailmanlaajuisesti vuoteen 2050 mennessä. Jos ilmasto lämpenee nopeammin, vielä enemmän ihmisiä joutuu lähtemään liikkeelle.”
Hän huokaa, että ihmisen jo nyt ilmakehään tekemät muutokset näkyvät vielä tuhansien vuosien päästä. Enää ei voi painaa stop-nappulaa. Toivottomuuteen ei kuitenkaan saa vaipua.
Olosuhteet maapallolla vaihtelevat ja näissä muuttuvissa tilanteissa elämän jatkuvuus taataan sillä, että se on mahdollisimman monimuotoista. Erilaiset lajit sopeutuvat erilaisiin olosuhteisiin. Monimuotoisuutta ei pitäisi tieten tahtoen heikentää.
”Omalla kohdallani kyse on rationaalisesta ajattelusta. Olen ollut kiinnostunut fysiikasta, maailmankaikkeuden synnystä ja evoluutiosta. Tutkimalla näitä asioita tajusin, että elämä maailmankaikkeudessa on suhteellisen harvinaista. Sitä on varmaan jossain, mutta elämää ei ole toistaiseksi löydetty mistään muualta kuin maapallolta. Sen vuoksi elämä itsessään on arvokasta. Luonnolla on itseisarvo ja siksi kaikki, mikä heikentää elämänkehää kuten luonnon monimuotoisuutta, riskeeraa elämän mahdollisuuden.”
Myös hänen eläinoikeusajattelunsa pohjautuu elämän itseisarvon ymmärtämiseen. Tässä asiassa Leon näkemys eroaa monista muista luonnonsuojelijoista, joista useille eläimet edustavat lajiaan eivätkä ole itseisarvoisia yksilöitä.
”Luonnonsuojeluliikkeessä jo huomataan syy-seuraussuhteet luonto- ja eläinasioiden välillä. Vielä eläinoikeus- ja luonnonsuojeluliikkeiden välillä kuitenkin on eroavia piirteitä. Klassisissa luonnonsuojelijoissa on mukana esimerkiksi metsästystaustoista tulevia ihmisiä, joille eläinten hyödyntäminen tuntuu luonnolliselta.”
Toivottomuus on moraalitonta
Politiikassa Leo on pyrkinyt vaikuttamaan vähäosaisten asemaan ja luonnonsuojeluun mutta mahdollisuuksien mukaan myös eläinten parhaaksi. Hän harmittelee, että kuntapolitiikassa eläinasiat näkyvät vain vähän. Vaikuttaa voi lähinnä ruoka-asioiden kautta. Hän toimi aktiivisesti muun muassa helsinkiläiskoulujen kasvisruokapäivän säilyttämiseksi, missä myös onnistuttiin.
”Tein aloitteen, että vegaaniruokavaihtoehto saataisiin helsinkiläisiin päiväkoteihin. Peruskouluissa vegaanista ruokaa saa, mutta päiväkotien kohdalla oli selkeä epäkohta, eli ruokaa ei periaatteessa saanut, elleivät vanhemmat itse onnistuneet neuvottelemaan asiaa. Nyt aloitteeni myötä vegaaniruokaa tarjoillaan kokeilumielessä 20 päiväkodissa.”
Hän toivoo, että kokeilun tuloksena halukkaat voivat saada vegaaniruokaa kaikissa päiväkodeissa, mikä on jo mahdollista monissa muissa kaupungeissa ja kunnissa. Poliittisen uran hienoja hetkiä oli, kun vuonna 2011 Leo oli mukana hallitusneuvotteluissa asiantuntijana.
”Saimme hallitusohjelmaan läpi, että eläinsuojelulakia uudistetaan ja eläinsuojeluasiamiehen virka perustetaan. Ohjelmaan myös kirjattiin turkistarhakriittinen kannanotto, jota tosin tasapainotettiin turkistarhamyönteisellä lausumalla. Kuitenkin turkistarhaajien siirtymistä muihin hommiin helpotettiin.”
Seuraava perussuomalaisista, keskustasta ja kokoomuksesta muodostunut hallitus on ottanut eläinsuojeluasioissa merkittävää takapakkia. Tämä raivostuttaa Leota.
”Eläinsuojeluasiamiehen virka lopetettiin, eläinsuojelulain uudistus kosahti ja niin edelleen.”
Merkittävimmäksi teokseen eläinasian suhteen Leo kokee kansalaisaloitteen turkistarhauksen kieltämiseksi. Se oli Suomen historian ensimmäinen eduskunnan käsittelyyn päätynyt kansalaisaloite.
”Olin siinä aktiivisesti mukana. Valitettavasti aloite ei mennyt läpi, mutta se nosti keskustelua aiheesta. Joka ikinen puolue lupasi, että vaikkei turkistarhausta kielletty, eläinten asema tarhoilla huomioitaisiin eläinsuojelulain uudistuksessa ja turkisasetuksessa. Turkiseläinten olojen parantamisesta oli hirveän vahva yksimielisyys.”
Uuden hallituksen myötä nämäkin lupaukset vesittyivät.
Leo sanoo ymmärtävänsä, että ihmiset eivät ole tahallaan pahoja vaan toimivat näin tietämättömyyttään. Toisaalta kyseinen käytös on myös opittua ja yleisesti hyväksyttyä.
”Olen tiukka itseäni kohtaan, mutta muille armollinen. Silti täytyy myöntää, että joskus suututtaa kun näen, kuinka joku syö lihaa tai ajaa autolla. Tulee tunne, että tuo ihminen suoraan tuhoaa minun lasteni tulevaisuutta.”
Tänään Leon, Annukan ja lasten elämässä ovat kuitenkin asiat kohdillaan. Pikkulapsiarki tuntuu tiiviydestään huolimatta antoisalta. Perheen koti on kerrostalossa Helsingin Käpylässä.
”Kutsun Käpylää viheronnelaksi. Sen ympäristö ja sosiaalisuus ovat todella upeita.”
Isä on aina hyväksynyt kaikki Leon tekemät valinnat.
”Jos niillä on ollut joku yhteiskunnallinen merkitys se on ollut aina vain parempi asia isän mielestä. Meidän tapauksessamme yhteiskunnallisen vaikuttamisen periytyminen on toteutunut.”
Leo uskoo myös lastensa kasvavan hyviksi ihmisiksi, vaikka ymmärtää, että heistä voi tulla hyvinkin erilaisia kuin vanhemmistaan. Vielä on huolettoman lapsuuden aika. Leolle on iso asia peitellä lapsensa nukkumaan omassa, turvallisessa kodissa.
”Kun menemme yhdessä nukkumaan, mietin usein, että yritän vaikuttaa omien resurssieni mukaan niihin epäoikeudenmukaisuuksiin, joita maailma on täynnä. En voi enkä halua sulkea silmiäni.”
Lapset tulevat kysymään tulevaisuudessa, mitä nykyiset aikuiset tekivät maailman ongelmille silloin, kun niihin vielä pystyi vaikuttamaan. Leolle on tärkeää, että hän voi vilpittömästi vastata yrittäneensä kaikkensa.
”Minulle tämä ei ole mitään ekolifestyleä, vaan kyse on maailman tärkeimmistä asioista. Vaikka en ole synkistelijä – mielestäni toivottomuus on moraalitonta, sillä aina on toivoa – niin silti tämä on elämän ja kuoleman kysymys minulle ja lapsilleni. Kyse on siitä, millaisessa maailmassa elämämme jo nyt ja lähitulevaisuudessa, esimerkiksi ne 200 miljoonaa ilmastopakolaista tulevat jo minun elinaikanani.”
Koska elämälle asetettu tavoite selvitä hengissä on Leon kohdalla toteutunut, suurin kysymys hänelle on jo pitkään ollut: selviääkö maapallo hengissä?
