Tällä viikolla julkaistiin tiedot Suomen suurituloisimmista. Maailmalla taas on kohistu Nvidian toimitusjohtajan tekemisistä. Itse olen miettinyt, että mitä se kertoo meidän talousjärjestelmän toimivuudesta, jos yhtiön arvostus voi muuttua 600 miljardia dollaria muutamassa päivässä yhden toimitusjohtajan tekemisistä vaikka yhtiön toiminnassa varsinaisesti mikään ei ole muuttunut.
Itse kävin työviikon päätteeksi Puistokatu 4:ssa kuuntelemassa Kohtuuttomuuspaneelikeskustelun.
Millainen varallisuus on kohtuuton? Missä vaiheessa mennään siihen tilanteeseen, että yksilöllä on niin paljon varallisuutta ja sen mukana valtaa, että hän muuttuu jo systeemitason toimijaksi jossa voi ajaa omaa etua ohi yleisen tai yhteisen edun. Esimerkiksi siten, että rahalla voi ostaa veronkevennyksiä jolloin on taas enemmän rahaa ostaa poliittista valtaa.
Veikko Sajaniemi muistutti keskustelun aluksi, että tällä hetkellä maailman 12 rikkainta omistaa enemmän kuin 4 miljardia muuta ihmistä yhteensä. Kun keskustelemme kohtuuttomuudesta, aihe kuitataan yhä turhan usein kateudeksi, vaikka kyse on perustavanlaatuisesta vallan ja resurssien jakautumisesta.
Paneelikeskustelussa Puistokadulla rikkaita tutkinut ja niistä kirjoittanut Hanna Kuusela muistutti meitä vaurauden kaukotaitteisuudesta. Tässä eriarvoisuus tunnistetaan köyhyyskysymyksenä, mutta kasautuvalla vauraudella ei nähdä olevan tämän kanssa yhteyttä. Nähdään kauas köyhiin, mutta ei pystytä näkemään omaa roolia osana eriarvoisuutta.

Tässä kolme nostoa kohtuuttomuuspaneelista:
1. Ongelma on rakenteissa, ei yksilöiden luonteessa
Rikkaat ovat pääosin aivan tavallisia ihmisiä. Ongelma syntyy, kun järjestelmä palkitsee ja kiihdyttää pääoman kasautumista ilman jarruja. Paneelikeskustelun vetäjä Thomas Wallgren huomautti, että jopa Aristoteles aikanaan muistutti, että varakkaat itse hyötyvät veroista, joilla pidetään yhteiskunta vakaana.
2. Keskittynyt valta on demokratian sokea piste
Demokratiassa vierastamme ajatusta, että sama henkilö olisi yhtä aikaa esimerkiksi presidentti ja pääministeri tai että kenelläkään olisi mahdollisuutta sanella päätöksiä yksin. Silti hyväksymme, että yksittäiset miljardöörit ja teknojätit hallitsevat kriittistä infrastruktuuria, satelliittiyhteyksiä ja algoritmeja, jotka ohjaavat miljoonien ihmisten tunteita ja äänestyskäyttäytymistä.
3. Yksilön vastuu vs. sääntely on väärä vastakkainasettelu
Kun yksittäisen miljardöörin hiilijalanjälki on 14 000-kertainen kestävään tasoon nähden ja Suomen suurin yksittäinen päästölähde tuottaa 7 % maan päästöistä, on selvää, ettei pelkkä kuluttajien syyllistäminen riitä. Silti yksilön toiminnalla on väliä. Kuten keskustelussa osuvasti tiivistettiin Janne Korhosen toimesta: kysymys siitä, onko tärkeämpää yksilön vastuu vai yhteiskunnan sääntely, on kuin kysyisi, onko maratonjuoksussa tärkeämpää vasen vai oikea jalka.
Mitä keskustelussa tarjottiin ratkaisuksi?
Vallan hajauttamista. Progressiivisempaa omistamisen verotusta, osuuskuntamallien kaltaista laajempaa omistajuutta, julkisen infran turvaamista sekä digijättien monopolien purkamista esimerkiksi algoritmien läpinäkyvyydellä ja mahdollisuudella siirtää oma online-identiteetti alustalta toiselle.
Kohtuuttomuudessa on mielestäni ainakin kaksi eri ulottuvuutta. Ensimmäinen liittyy siihen, kuinka paljon varallisuutta voi kasautua yhdelle ihmiselle ennen kuin se muuttuu kohtuuttomaksi vallaksi suhteessa muihin. Toinen liittyy siihen, kuinka paljon varallisuutta ja sen mahdollistamaa kulutusta voi olla ennen kuin se ylittää ekologisesti kestävän tason. Nämä rajat eivät välttämättä kulje samassa kohdassa, mutta ne kietoutuvat toisiinsa.
Jos maailman koko yksityinen nettovarallisuus jaettaisiin tasan kaikkien aikuisten kesken, jokaisella olisi nykyisillä arvioilla noin 85 000 euroa varallisuutta. Mediaanivarallisuus on tästä vain noin kymmenesosa.
Nykyisellä fossiilipohjaisella talousrakenteella jo pelkästään noin 85 000 euron sijoitusvarallisuus tuottaa keskimääräisellä maailman osakemarkkinoiden hiili-intensiteetillä useamman tonnin vuotuiset “sijoituspäästöt”, vaikka henkilö itse eläisi muuten hyvin ilmastoystävällisesti.
Jos talousjärjestelmä ja energiantuotanto pysyvät nykyisen kaltaisina, planetaariset rajat kestävä keskivarallisuus olisi selvästi matalampi kuin nykyinen 85 000 euron tasajako. todennäköisesti lähempänä nykyistä globaalia mediaania (noin 8500 euroa per aikuinen), ellei pääomia ohjata massiivisesti vihreään siirtymään ja luonnonvarojen kulutusta kytketä irti varallisuuden arvosta.
Jos asuminen, joukkoliikenne, terveydenhuolto ja koulutus on järjestetty tehokkaasti ja julkisesti, ihminen pärjää hyvällä elintasolla hyvinkin pienellä yksityisellä nettovarallisuudella. Vaikka juuri sillä 8 500 eurolla. Jos taas jokaisen on omistettava oma auto, maksettava yksityinen sairausvakuutus ja kerrytettävä oma eläkekassa, 8 500 euroa ei riitä edes perusturvaan.
Tärkein muistutus, joka koko tilaisuudesta mielestäni hyvin välittyi on se, että kyse ei ole vain rahan vaan sen tuoman vallan kasautumisesta, joka tuo mukanaan monenlaisia riskejä yhteiskunnan toimivuuteen, kuten ollaan nähty. Tämän lisäksi on syytä tarkastella myös sitä, miten paljon päästöjä tuo varallisuus aiheuttaa.
Itse kaipaisin enemmän ratkaisukeinoja. Mitä muita keinoja kuin progressiivisempaa omistamisen verotusta tai hiilen parempaa hinnoittelua kannattaisi edistää ja miten näitä voisi edistää tässä tilanteessa jossa ollaan?
Tietysti pitäisi myös pystyä vastaamaan siihen peruskysymykseen. Missä kulkee kohtuuden ja kohtuuttomuuden raja?
Kohtuuttomuuspaneelikeskustelun voi käydä katsomassa täällä: https://ziljonaari.org/