Vuosi 2023 numeroina

Vuodesta 2023 näyttää tulevan lämpimin koskaan mitattu vuosi. Lisäksi on todennäköistä, että lämpötilan nousu kipuaa nyt ensimmäistä kertaa yli 1,5 asteen esiteolliseen aikaan verrattuna.

Vuosi jää siis historiaan muun muassa poikkeuksellisesta ilmaston kuumenemisesta ja toisaalta siitä, että maailman maat sopivat ilmastosopimuksen osapuolikokouksessa fossiilista polttoaineista luopumisesta.

Itselle vuosi 2023 oli kuin ylimääräinen jatkoaika. Elin edellisen vuoden 100 viimeistä päivää kuin ne olisivat olleet elämäni viimeiset päivät. Tästä kokeilusta ja päiväkirjamerkinnöistä syntyi kirja 101 onnen päivää, joka ilmestyy vuoden 2024 alussa.

Vuosi 2023 toi mukanaan henkilökohtaisessa elämässä ja laajemminkin monia vaikeuksia ja pelkoja. Silti se antoi paljon enemmän kuin osasin kuvitella. Työt vastuullisuusteemojen parissa, perhe-elämä, lukemattomat kirjat, luottamustehtävät ja vapaaehtoistoiminta sekä erityisesti triathlon-harjoittelu toivat mukanaan niin iloa kuin surua.

Seuraan aika tarkkaa tekemisiäni. Nykyään dataa on myös helposti saatavilla erilaisista sovelluksista.

Ohessa 23 poimintaa omasta tekemisestäni ja vuodesta 2023. Kiitos!

  1. Puolison kanssa yhdessä 21 vuotta ja naimisissa 16 vuotta.
  2. Perheen kanssa yhteistä aikaa 1128 tuntia, lasten kanssa 1162 tuntia ja puolison kanssa laatuaikaa 197 tuntia.
  3. Third Rockin toimitusjohtajana kolmas kokonainen vuosi. Vastuullisuuden vauhdittamista yhteensä 1900 tuntia.
  4. Vuoden aikana töissä lisää vaikuttavuutta (liikevaihtoa) 72% verrattuna edelliseen vuoteen. Vuoden aikana 92 asiakasta ja 150 projektia.
  5. Liikuntaa yhteensä 853 tuntia. Keskimäärin 16,40 tuntia viikossa ja keskimäärin noin 2 tuntia ja 20 minuuttia joka ikinen päivä.
  6. Ensimmäinen kokonainen vuosi Helsinki Triathlon -seurassa valmennettavana.
  7. Uintia 216 km, pyöräilyä 7300 km ja juoksua 1560 km. Pyöräilyä ja uintia kertyi vuoden aikana enemmän kuin yhtenäkään vuonna koskaan aiemmin elämässäni.
  8. Vuoden aikana uin yli kolme kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Pisin uintimatka yhden noin 1,5 tunnin treenin yhteydessä oli neljä kilometriä. Keskimäärin uin 4,15 kilometriä viikossa.
  9. Vuoden aikana pyöräilin yhteensä 7300 kilometriä, keskimäärin 20 kilometriä joka ikinen päivä.
  10. Luottamustehtäviä: HSY:n hallitus, Uudenmaan liiton maakuntahallitus ja maakunnan yhteistyöryhmä. Kaiken kaikkiaan 58 kokousta, jossa jokaisessa iso kasa isoja asioita päätettävänä.
  11. 234 luettua tai kuunneltua kirjaa. Kuukauden kokeilu ilman äänikirjoja. 144 kirjaa vähemmän kuin edellisenä vuonna.
  12. 55 kotimaan matkapäivää. Ei yhtään reissua Suomen rajojen ulkopuolelle.
  13. 365 päivänä 7 minuutin lihaskuntotreeni ja 15 minuutin venyttely.
  14. 934 kokousta. Yhteensä 131 kokousta enemmän kuin edellisenä vuonna.
  15. Triathlonin puolimatka, maratonjuoksu ja näiden lisäksi 15 puolimaratonia. Tämän myötä olen juossut maratonin nyt neljällä eri vuosikymmenellä. 
  16. 365 päivänä kieltenopiskelua. Yhteensä 1675 minuuttia. Toistaiseksi 1324 päivää putkeen.
  17. Lahjoituksia 9,83 % kotitalouden nettotuloista (8815 euroa).
  18. 91 puhetilaisuutta.
  19. 19 kpl Kestävyysmuutos podcast jaksoja.
  20. Hiilijalanjälki 2000 kg CO2e.
  21. Kahden kirjan viimeistely.
  22. Omaa aikaa liikunnan lisäksi 835 tuntia.
  23. Unta yhteensä 2245 tuntia. Keskimäärin 6 tuntia ja 9 minuuttia yössä. Tämä on keskimäärin peräti 21 minuuttia enemmän joka yö edelliseen vuoteen verrattuna.
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Kestävä elämä ei ala täydellisistä valinnoista vaan suunnasta. Oma matkani vegaaniksi kesti melkein 20 vuotta oheisen julisteen näkemisestä. Ja sen jälkeen se mikä oli selvää vuonna 1995, tuli pysyväksi osaksi  arkea vasta 2007. 

Jokainen valinta on kuitenkin oikeaan suuntaan ja arvostettavaa! Mikä olisi sun askel kohta kestävää arkea tänä vuonna?

Kirjoittelin omasta pitkästä siirtymästä Substackiin: 
https://leostranius.substack.com/p/kestava-elama-ei-ala-taydellisyydesta
Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Kuinka pitkään tätä voidaan pitää hyväksyttävänä toimintana? Kuinka pitkään ajattelit vielä itse syödä broileria? 

Suomessa lähes neljä miljoonaa broileria hylätään teurastamoissa vuosittain, eli ne eivät päädy ihmisravinnoksi. Syitä hylkäykseen ovat muun muassa erilaiset ihotulehdukset, kuten paiseet, sekä murtumat.

Kaikkiaan Ruokaviraston tilastojen mukaan viime vuoden aikana teurastamoille tuotiin lähes 82 miljoonaa broileria ja niiden emoa.

https://animalia.fi/2025/11/19/miljoonat-broilerit-ovat-niin-sairaita-etta-ne-eivat-kelpaa-ruuaksi/
Seuraa minua Instagramissa