Nuorten luonto: Ilmastonmuutos muhii yhä pinnan alla

Oheinen kirjoitus on julkaistu Nuorten Luonto lehdessä 3/2017.

Ilmastonmuutos muhii yhä pinnan alla

Huomasitko, että kesällä uutisoitiin muustakin kun kesäsäästä? Tärkeimmät uutiset liittyivät ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemiseen.

Etelämantereesta irtosi heinäkuussa noin 6000 neliökilometrin kokoinen jäävuori. Vertailun vuoksi esimerkiksi Helsingin koko on 184,5 neliökilometriä ja koko Uudenmaan koko 9568 neliökilometriä. Kyseessä on yksi suurimmista koskaan mitatuista jäävuorista. Jäävuoren irtoaminen on seurausta ilmastonmuutoksesta.

Kesällä julkaistiin myös merkittävä tutkimus koskien luonnon monimuotoisuutta. Eivätkä uutiset ole hyviä. Tutkimus osoittaa, että lajien kuoleminen sukupuuttoon on edennyt nopeammin kuin aiemmin on arvioitu. Esimerkiksi kaikista maailman villieläimistä on kadonnut vuosien 1970-2012 aikana 58 prosenttia.

Eikä tässä kaikki. Kesällä uutisoitiin myös siitä, että Tyynestämerestä löydettiin huima miljoonan neliökilometrin eli noin kolmen Suomen kokoinen jätelautta.

Ihmisen aiheuttama ympäristötuho tiedetään monien tutkimusten perusteella. Voisi siis kuvitella, että kun ongelma on tiedossa, asialle myös tehdään jotain ja nopeasti. Ainakin ympäristötietoisessa Suomessa.

Päinvastoin.

Kun EU:ssa keskustellaan maankäyttöön, sen muutoksiin ja metsiin (LULUCF) liittyvästä ilmastopolitiikasta, haraa Suomi pahasti vastaan. Kyse on siitä, että metsien käytön (hakkuiden) ilmastovaikutuksia pyritään arvioimaan aiempaa paremmin. Kasvavat metsät sitovat ilmakehän hiiltä ja Suomen hallituksen kaavailut metsien hakkuiden lisäämiselle pienentävät tätä hiilinielua vähintään kymmeniksi vuosiksi eteenpäin.

Suomen suunnitelmat uhkaavat hiilinielujen lisäksi metsien monimuotoisuutta. Useat tutkijat ovat tuoneet esiin huolensa Suomen metsienhakkuusuunnitelmista ja todenneet, että toteutuessaan puunkäytön ja hakkuiden lisääminen kiihdyttää ilmastonmuutosta ja heikentää luonnon monimuotoisuutta. Ilmastonmuutoksen torjumiseksi hiilinieluja tulisi vahvistaa.

Nyt Suomi lobbaa kuitenkin EU:ssa laskentasääntöjä, jotka mahdollistaisivat ylimitoitetut hakkuut ilman, että niiden ilmastovaikutusten korvaamiseksi tarvitsi tehdä mitään.

Synkistä uutisista ja tulevasta syksystä ei ole kuitenkaan syytä masentua tai vajota pinnan alle. Jokainen voi sytyttää sen ensimmäisen kynttilän ja tuoda valoa pimeyteen. Syksyn on erinomaista aikaa ruskaretkeilyyn ja luonnon tarkkailuun. Luonto-Liitossa teemme kaikkemme ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, monimuotoisen luonnon turvaamiseksi ja merien suojelemiseksi. Tähän tarvitsemme kuitenkin sinun ja muiden aktiivisten ihmisten apua.

Leo Stranius
Luonto-Liiton toiminnanjohtaja

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami