Politiikan superviikonloppu: 9 havaintoa Keskustan puoluekokouksesta

Suomi 100% uusiutuvaa nyt Kuva Riku EskelinenPolitiikan superlauantai on omalta osaltani takana. Itselläni oli ainutlaatuinen mahdollisuus seurata Keskustan puoluekokousta paikan päällä Seinäjoella.

Kokoomuksen ja Vasemmistoliiton kokouksia seurasin pääsääntöisesti Twitterin välityksellä.

Ohessa yhdeksän havaintoa Keskustan puoluekokouksesta.

1. Tervetullut olo. Oli aidosti ilahduttavaa, miten hyvin ulkopuolinen luonnonsuojelija ja kokoustarkkailija otettiin vastaan sekä puolue-eliitin että tavallisen kokousväen keskuudessa. Olo oli siis tervetullut. Ja Keskustanuorten pisteellä vieraillessa vältin vain täpärästi liittymiseni Keskustanuoriin (hymiö). Selvisin tilanteesta ostamalla rintanapin ja tukemalla sitä kautta puolueen mainion nuorisojärjestön työtä viidellä eurolla.

2. Hienoja puheita. Keskustan varapuheenjohtaja- ja puoluesihteeriehdokkaat olivat kaikki loistavia puhujia. Teknisesti. Vaikka politiikan sisällöt ja tiukat linjaukset olivat puheenvuoroissa aika vähissä, oli puheet todella viihdyttäviä ja retorisesti suorastaan taitavia.

Samaan aikaan yllätyin myönteisesti miten puoluekokouksen syvissä virtauksissa nousi esille erityisesti ihmislähtöisyys, kohtuullisuus sekä luonnon kunnioittaminen ja halu lisätä uusiutuvaa energiaa.

3. Ihmislähtöisyys. Monista puheenvuoroista paistoi läpi se, että ketään ei saa jättää ja heikommista pitää huolehtia. Erityisesti mieleeni jäi esimerkiksi varapuheenjohtajaksi valitun Katri Kulmunin kommentti, jossa hän totesi, että ”Ihmistä ei mitata markkinoilla. Kaikkien on pysyttävä matkassa eikä ketään jätetä.” Tämä on mielestäni hyvin todettu.

4. Kohtuullisuus. Perusvireenä useissa puheenvuoroissa oli myös kohtuullisuus kovaa markkinataloutta ja kilpailua vastaan. Tästä mieleeni jäi varapuheenjohtajaksi niin ikään valitun Antti Kurvisen toteamus: ”Ahneutta ja kateutta vastaan kohtuuden puolella”. Talouskasvusta ja kilpailukyvystä puhuttiin yllättävän vähän. Kohtuullisuutta korostettiin monissa puheenvuoroissa.

5. Luonnonsuojelumyönteisyys. Yllätyin, miten voimakkaasti kokouksessa puhuttiin luonnonsuojelun ja luonnon kunnioittamisen puolesta. Monissa puheenvuoroissa muistutettiin, että ympäristö on jätettävä tuleville sukupolville paremmassa kunnossa. Tästä esimerkkinä puheenjohtaja Juha Sipilän esille nostama ”Realistinen luontosuhde: hyväksytään vuosikasvun hyödyntäminen – tila jätetään paremmassa kunnossa seuraavalle sukupolvelle.”

6. Uusiutuvat energialähteet. Keskustanuoret tempaisivat lauantain kokouspäivän aluksi marssimalla isolla joukolla lavan eteen ja levittämällä banderollin, jossa luki komeasti teksti: ”Suomi 100% uusiutuvaa nyt”. Sama viesti tuli monesta suunnasta. Myös erilaisissa sivutapahtumissa, josta Greenpeacen järjestämä keskustelutilaisuus oli paras. Puolueessa on selvä ja laaja halu edistää uusiutuvia energialähteitä monella tasolla. Esimerkiksi puheenjohtaja Juha Sipilä totesi biokaasusta seuraavaa: ”Se päivä ei ole kaukana, kun tilan biokaasulla kuljetaan omavaraisesti”.

7. Puheet eivät ole vielä tekoja. Valitettavasti käytännön politiikka luonnonsuojelun ja uusiutuvien energialähteiden osalta ei ole aina ollut niin ruusuista. Keskustan johdolla hallitus on karsinut luonnonsuojelumäärärahat minimiin, ajanut ympäristöhallintoa alas ja edistänyt turpeen energiakäyttöä samaan aikaan kun metsienhakkuita halutaan lisätä vaikka luonnon monimuotoisuus heikkenee ja biomassan käyttöä lisätään ilman kunnon kestävyyskriteereitä energiantuotannossa. Tarvitaan siis tekoja. Tekeminen on sanomisen korkein muoto.

8. Nuorennusleikkaus. Henkilövalinnoissa puolue koki rajun nuorennusleikkauksen. Varapuheenjohtajat Katri Kulmuni ja Antti Kurvinen ovat uuden sukupolven keskustalaisia. Nuortapolvea edustaa myös puoluesihteeriksi valittu Jouni Ovaska. Uskon, että nuorennusleikkaus vie puoluetta hyvään suuntaan.

9. Jäähyväiset. Erityisen koskettava hetki oli kun puoluesihteeri Timo Laaninen jätti jäähyväiset yhdessä muiden varapuheenjohtajien kanssa. Siksi tämä kirjoitus onkin hyvä päättää loistavan puhujan Annika Saarikon sanoihin: ”Sydämen sivistystä, lähimmäisen vastuuta ja rakkautta”. Tätä todella tarvitaan.

Kiitos puolueelle ja erityisesti Mari Kokolle kutsuta tulla mukaan seuraamaan kokousta!

2 kommenttia artikkeliin ”Politiikan superviikonloppu: 9 havaintoa Keskustan puoluekokouksesta”

  1. Laitettiinkohan siihen kokoushuoneen ilmaan jotain lisuketta? Ei kai kukaan voi kirjoittaa Ihmistä ei mitata markkinoilla -lörinää, kun Sipilän Kokoomusversioa Kepusta tekee juuri sitä, Miksi toistat tällaista puolueuskollisten propagandaa. Toisaalta, en kyllä vihreisiinkään luottaisi tässä.

  2. Keskusta osoittaa käytännössä selvästi aivan päinvastaista kuin tuot esille: ihmis-ja luontovastaisuutta ! Todellisuudessa tärkeää on vain business ja rahan hankinta keinoilla millä hyvänsä. Varsinkin lapsiperheiden , naisten, työttömien, opiskelijoiden, tieteentekijöiden ja kaikkien vähäosaisten osalta puheet eivät pidä ollenkaan paikkansa. Keskusta näkyy osaavan bluffaamisen taidon! Tuollaiset kannattajia kalastelevat puheet ovat vain silmänlumetta vallan saamiseksi ja hallussapitämiseksi. Jotta voitaisiin vieläkin paremmin ryöstää työtätekeviä ( joihin itsekin kuulut) ja siirtää valtion julkisia varoja ja omaisuutta rikkaimmalle väestönosalle ja ulkomaille.

    Miten ihmeessä olet joutunut Keskustan puoluekokousta seuraamaan ? Keskustanuorten jäseneksi ”melkein ” joutumisesta ei tulisi tapauksessasi edes esittää ajatusta! Olet siirtymässä yhä enemmän vastapäiseen suuntaan kuin mistä olet lähtöisin… ! Olet unohtamassa juuresi luullessasi, että tunnettuna henkilönä ja vaikuttajana sekä konsulttina ( pienyrittäjänä ? ) olisit noussut korkeampaan yhteiskunnalliseen asemaan kuin mistä olet lähtöisin, vaikka et ole sen kummempi kuin työnostajalle työtään myyvä tavallinen työtätekevä ihminen. Hyvähän on tuntea vastustajan politiikkaa…mutta osallistua nyt tämän puoluekokoukseen…ja kirjoittaa siitä vielä melko myönteiseen sävyyn…

    Itse olisin mieluummin seurannut Vasemmistoliiton puoluekokousta Oulussa. Sielläkin puolueen johto nuortui entisestään. Ja joka tapauksessa Vasemmistoliiton ympäristö-ilmastopolitiikka on lähellä edustamasi Vihreiden politiikkaa., tosin tarkempi ja pätevämpi yhteiskunta-analyysi ja yhteiskunnan edistämisen suunta lisänä. Jo Vihreiltä puuttuu tuo kunnon selvä yhteiskunta-analyysi ja suunta…mutta Keskustalla se on kateissa kokonaan….tai oikeastaan selvä: yhä enemmän oikealle.

    emisissä

Kommentointi on suljettu.

Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Kestävä elämä ei ala täydellisistä valinnoista vaan suunnasta. Oma matkani vegaaniksi kesti melkein 20 vuotta oheisen julisteen näkemisestä. Ja sen jälkeen se mikä oli selvää vuonna 1995, tuli pysyväksi osaksi  arkea vasta 2007. 

Jokainen valinta on kuitenkin oikeaan suuntaan ja arvostettavaa! Mikä olisi sun askel kohta kestävää arkea tänä vuonna?

Kirjoittelin omasta pitkästä siirtymästä Substackiin: 
https://leostranius.substack.com/p/kestava-elama-ei-ala-taydellisyydesta
Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Kuinka pitkään tätä voidaan pitää hyväksyttävänä toimintana? Kuinka pitkään ajattelit vielä itse syödä broileria? 

Suomessa lähes neljä miljoonaa broileria hylätään teurastamoissa vuosittain, eli ne eivät päädy ihmisravinnoksi. Syitä hylkäykseen ovat muun muassa erilaiset ihotulehdukset, kuten paiseet, sekä murtumat.

Kaikkiaan Ruokaviraston tilastojen mukaan viime vuoden aikana teurastamoille tuotiin lähes 82 miljoonaa broileria ja niiden emoa.

https://animalia.fi/2025/11/19/miljoonat-broilerit-ovat-niin-sairaita-etta-ne-eivat-kelpaa-ruuaksi/
Seuraa minua Instagramissa