Hollannin senaatti on äänestänyt tänään (18.12.) minkkien turkistarhaamisesta luopumisen puolesta.
Päätöksen myötä turkistarhaus päättyy Hollannissa kokonaan siirtymäajan jälkeen vuonna 2024, sillä maa on jo aiemmin päättänyt luopua kettujen tarhaamisesta.
Hollanti on maailman neljänneksi suurin minkkien tuottaja Tanskan, Kiinan ja Puolan jälkeen.
”Tämä on ilon päivä kaikille eläinten ystäville ympäri maailmaa. Hollannin päätös luopua turkistarhauksesta on eräs historian suurimmista eläinoikeuksien voitoista: merkittävä turkisteollisuusvaltio päätti, että eläinten oikeudenmukainen kohtelu on tärkeämpää kuin eläimillä rahan takominen”, riemuitsee eläinsuojeluliitto Animalian toiminnanjohtaja Kati Pulli.
Hollannin päätös osoittaa, että ilmapiiri Euroopassa on muuttumassa eläinten kannalta myönteisemmäksi.
Turkistarhaus ja eläinten hyvinvointi eivät tutkitusti sovi yhteen. Hienon turkistarhauspäätöksen myötä Hollanti liittyy niiden maiden joukkoon, jotka toteavat sen tosiasian, että turkistarhaus on epäeettinen ja tarpeeton menneisyyden elinkeino.
Suomessa kansalaisaloite turkistarhauksen lakkauttamiseksi keräsi noin 70 000 allekirjoitusta. Kansalaisaloite etenee eduskuntaan ensi vuonna historiallisesti ensimmäisenä suomalaisena kansalaisaloitteena.
Suomella on siis jo hyvin pian mahdollisuus liittyä niiden maiden joukkoon, jossa turkistarhaus on kielletty!
Järjestöjen tiedote aiheesta täällä: Hollanti luopuu turkistarhauksesta – järjestöt vaativat Suomea seuraamaan Hollannin esimerkkiä