Kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämiseksi luovutettiin Väestörekisterikeskukselle – aloitteessa lähes 70 000 allekirjoitusta

Pääsin tänään (22.11.) tekemään historiaa, kun veimme iltapäivällä yhdessä monien muiden kanssa kansalaisaloitteet turkistarhauksen kieltämiseksi Väestörekisterikeskukselle tarkastuslaskentaan.

Kiitos 68 979 allekirjoittajalle! Kyseessä on Suomen historian ensimmäisen kansalaisaloite.

Kyse on suomalaisen demokratian kannalta historiallisesta hetkestä. Toivon, että kaikkien aikojen ensimmäiseen kansalaisaloitteeseen suhtaudutaan eduskunnassa vakavasti.

Aloite on herättänyt laajaa huomiota ja arvokeskustelua. Maaseudun Tulevaisuus teetti Suomen Gallup Elintarviketiedolla kyselyn, jossa selviteltiin suomalaisten suhtautumista turkistarhaukseen.

“Kyselystä kävi ilmi, että vain neljäsosa suomalaisista sallisi turkistarhauksen jatkuvan nykyisellään. Kansalaisaloite osoittaa, että turkistarhauksen kiellolle on laaja tuki. Päättäjien on nyt huomioitava suomalaisten mielipide”, sanoo Animalian toiminnanjohtaja Kati Pulli.

Toivottavaa on, että turkistarhaus tulee loppumaan Suomesta ennemmin tai myöhemmin.

Alla 0levassa kuvassa olevat laatikot ja 68 979 kansalaisaloitelomaketta ovat valmiina toimitettavaksi Väestörekisterikeskukselle.

Erityistä ensimmäisssä kansalaisaloitteessa on myös se, että lähes kaikki allekirjoitukset on kerätty käsin paperille (koska sähköistä allekirjoitusmahdollisuutta ei vielä ollut kampanjan alkuvaiheessa).

Lisätietoja ja kuvia täällä.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami