Mitä olen oppinut Steve Jobsilta?

En ole koskaan omistanut yhtään Applen laitetta, vaikka olen pitkään elänyt todeksi tietotekniikan murrosta.

Olen nuorena leikkinyt tietokoneilla (Commodore64 ja Amiga), hankkinut tietotekniikan ammattikoulutuksen ja ollut yli 10 vuotta töissä tietoliikennealalla.

Steve Jobs on henkilönä ja ilmiönä kuitenkin kiinnostava. Luin vihdoin Walter Isaacsonin kirjoittaman elämänkerran kaverista.

Ohessa neljä asiaa, jotka opin Steve Jobsilta:

1. Todellisuuden vääristymistila. Kyseessä on ilmiö, jossa ihminen saa aikaan mahdottomia, koska ei tiedä sen olevan mahdotonta. Tekemällä ihmiset kykenevät ylittämään omat ennakkoluulonsa ja pystyvät alun perin uskomattomilta tuntuviin suorituksiin. Tämän myötä asioita ja muutoksia tapahtuu oikeasti.

2. Tekemisen meininki. Silloin kun on motivoitunut, innostunut ja energinen eli omaa intohimoisen suhtautumisen tekemiinsä asioihin, lähes mikä tahansa on mahdollista.

3. Radikaali rehellisyys. Pitää olla rehellinen ja pysyä totuudessa. Pitää tehdä ja valita se, minkä tietää syvällä sisimmässään oikeaksi. Tarvittaessa asiat voi sanoa hyvinkin suoraan. Siitä huolimatta ihmisiä ei kannata haukkua päin naamaa, kuten Jobs usein teki.

4. Verkostoituminen. Yksin voi tehdä niin vähän. Kannattaa liittoutua sellaisen ihmisten ja organisaatioiden kanssa, joilla on jotain erityistä osaamista, mitä itseltä puuttuu.

Kirjaa voi lämpimästi suositella kaikille tietotekniikan historiasta ja johtamisesta kiinnostuneille! Kannattaa katsoa myös tämä: Some Inspirational Sayings & Quotes By Steve Jobs.

Johtamisen suhteen voin suositella myös kirjoitussarjaa: Hyvä johtaminen

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami