Töistä kotiin Hakaniemen kautta pyöräiltyäni jäin hetkeksi Hakaniemen torille, jossa vietettiin asunnottomien yötä teemalla ”asumisen sietämätön vaikeus”.
Samalla jäin muistelemaan omia kokemuksiani asunnottomuudesta.
Itse olen ollut 13-vuotiaana ilman asuntoa. Isäni ja äitipuoleni erosivat riitaisasti ja meidät heitettiin isäni kanssa kadulle.
Isäni lähti ulkomaanmatkalle ja minä jäin Helsinkiin reiluksi viikoksi parhaan ystäväni luokse. Tuona aikana minulla oli käytössäni noin 100 markkaa rahaa ruokaan, mutta ei yhtään vaihtovaatteita. Käydessäni jossain vaiheessa ystäväni isän luona, tämä pakotti minut pesemään haisevat sukkani.
Jonkin ajan päästä isäni sai perhehuoneen asunnottomien ja päihdeongelmaisten vieraskodista, Pursimiehenkatu kympistä. Siellä asuimmekin sitten noin puoli vuotta ennen muuttoa kaupungin vuokra-asuntoon Vartioharjuun. Siellä muistan jakaneeni mm. Vailla vakinaista asuntoa ry:n Asukki-lehteä naapurustoon.
Myöhemmin olen päässyt nauttimaan hyvinvointivaltion turvaverkoista.
Kun isäni ja uusi äitipuoleni perheineen muuttivat Joensuuhun, jäin suorittamaan ammattikoulun loppuun ja sain HOASin asunnon Kontulasta. Opintojen loppuessa sain aika nopeasti kaupungin vuokra-asunnon Herttoniemen rannasta.
Olen ollut onnekas.
Silloin kun olisin muuten jäänyt tyhjän päälle, on sosiaaliset suhteet tai hyvinvointivaltion turvaverkko pitänyt minusta kiinni. Kaikki eivät ole valitettavasti yhtä onnekkaita.
Tästä syystä olisikin perusteltua säätää oikeus asumiseen subjektiiviseksi oikeudeksi sekä rakentaa lisää kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ja ottaa käyttöön perustulo.
Hyvää ja turvallista asunnottomien yötä kaikille!
Yksi kommentti artikkeliin ”Asunnottomien yö: Kokemuksia asunnottomuudesta”