Synnytyksessä voi tapahtua mitä tahansa. Ja niin tapahtui meillekin.
Alussa kaikki näytti hyvälle. Pääsimme Haikaranpesään synnytyshuone ykköseen, jossa on vesiallas. Vesialtaassa supistusten vastaanottaminen oli helppoa ja siinä vaiheessa ajatuksena oli synnyttää veteen.
Kohdunsuun aukeaminen tapahtui kuitenkin hitaasti. Yön muuttuessa päiväksi ja lopulta illaksi, jouduttiin kalvot puhkaisemaan, ottamaan oksitosiinia ja epiduraali-puudutus synnytyksen vauhdittamiseksi.
Kolmen vuorokauden (72 tunnin) säännöllisen supistelun ja 2,5 tunnin ponnistusvaiheen sekä lukuisten imukuppiyritysten jälkeen päädyttiin lopulta hätäsektioon vauvan epäedullisesta tarjonnasta johtuen.
Silloin kaikki tapahtui todella nopeasti. Sektiopäätös tehtiin klo 23.14, ja vauva syntyi torstaina 1.9.2011 klo 23.19.
Vesialtaassa isän rooli synnytyksen tukihenkilönä oli merkittävä. Mitä enemmän erilaisia lääketieteellisiä keinoja jouduttiin ottamaan käyttöön, sen pienemmäksi oma roolini kuitenkin muuttui.
Kun puoliso oli viety synnytyshuoneesta leikkaussaliin, vietin elämäni pisimmät hetket yksin synnytyshuoneessa. Silloin sitä oli todella yksin. Lopulta kätilö ja lääkäri tulivat kertomaan, että sekä äiti että vauva ovat ok. Noin tunnin kuluttua pääsin katsomaan ensin puolisoani heräämöön ja sen jälkeen vauvaa tarkkailuhuoneeseen.
Ilman Kätilöopiston tarjoamaa ammattitaitoa ja infrastruktuuria olisi käynyt pahasti. En jäänyt harmittelemaan sitä, että emme olleet synnyttämässä kotona tai saunassa metsän siimeksessä.
Luomusynnytystä voi suositella kuitenkin monestakin eri syystä.
1. Kipujen sietäminen. Synnytykseen liittyy joka tapauksessa kipuja. Näihin kannattaa varautua harjoittelemalla oikeita asentoja, laulamista tai muuta vastaavaa. Vaikka ottaisi kaikki mahdolliset kivunlievitykset, joutuu jokainen synnyttäjä kohtaamaan supistukset ja ponnistusvaiheen.
2. Hallinnan tunne. Mitä vähemmän joudutaan tekemään lääketieteellisiä operaatioita, sen enemmän tilanne on synnyttäjän ja mahdollisen tukihenkilön hallussa. Hallinnan tunne parantaa itseluottamusta ja kykyä toimia oikein.
3. Luomusynnytyksen onnistuessa kokonaisuudessaan lapsi pääsee heti äidin rinnalle ja ihokontaktiin. Tämä auttaa rintaruokinnan aloittamista ja kiintymyssuhteen muodostumista. Esimerkiksi meidän tapauksessa lapsi vietiin hätäsektion jälkeen tarkkailuun. Itse pääsin hänen luokseen vasta noin tunnin kuluttua syntymästä, ja äiti päästettiin lapsen luokse vasta seuraavana aamuna.
4. Terveys ja palautuminen. Kemikaaleilla, lääkkeillä, puudutusaineilla ja leikkausoperaatioilla on oma vaikutuksensa sekä äitiin että lapseen. Leikkauksista toipuminen vie oman aikansa.
Seuraavaksi on aika opetella ekoarkea vauvan kanssa. Nähtäväksi jää, miten kaikki onnistuu.
PS. Tämä teksti julkaistaan synnyttäneen äidin luvalla.
Edelliset osat ovat luettavissa täältä:
– Osa 1: Äitiyspakkaus vai vanhemmuuspakkaus
– Osa 2: Tavaraähky ahdistaa
– Osa 3: Synnytysvalmennus
– Osa 4: Lastenhoidon seitsemän periaatetta
– Osa 5: Pakotetaanko raskaana olevat kulkemaan autolla turhaan?
– Osa 6: Ekovanhemmuuteen valmistautuminen on helppoa
– Osa 7: Luonnollinen lapsuus
– Osa 8: Lastenvaunut: Kuinka paljon on tarpeeksi?
– Osa 9: Lapsen vai vanhemman etu?
– Osa 10: En uskaltanut kirjoittaa
Huh huh, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Vähän samanlainen tilanne meilläkin oli esikoisen kanssa. Kaikki ei mennyt ihan sillä tavalla kuin mitä oli etukäteen suunniteltu. ”Yksikään suunnitelma ei kestä kosketusta vihollisen kanssa.”:Helmuth von Moeltke
Onnea ja voimia koko perheelle!
Kiitos paljon Jani viisaista sanoista!
Onnea koko perheelle, ja propsit teille kaikille kolmelle uskomattomasta suorituksesta! Ei mennyt synnytys suunnitelmien mukaan meilläkään ja harmittaa, että synnytykseen puututtiin niin paljon lääketieteellisesti, mutta oli se siinä hallitsemattomuudessaan silti elämäni hienoin kokemus! Voimia äidille, isälle ja pienimmälle rajunpuoleisesta aloituksesta toipumiseen – sekä ihania tutustumisen hetkiä!
Synnytys (ja etenkin ensisynnytys) menee kai harvoin juuri niin kuin suunniteltiin. Minäkin halusin lääkkeettömän ja luonnollisen synnytyksen mutta asiat menivät toisin. Näin jälkikäteen en kuitenkaan ole pettynyt vaan onnellinen siitä että ylipäätään sain tämän lapsen elämääni. Paljon onnea teille uudesta perheenjäsenestä!
Niin päädyttiin meilläkin hätäsektioon ensimmäisen kanssa, 24 tunnin jälkeen. Lapsi kärsi hapenpuutteesta, ja hänestä olisi voinut tulla CP-vammainen. Mutta tulikin erittäin terve ja fiksu lapsi, joka oppi puhumaan 1.5 vuoden iässä käyttäen vaikeimpiakin kirjaimia.
Siksi oli erityisen kiinnostavaa ja koskettavaa lukea Diana ja Victoria Websterin uutuuskirja ”Niin monta Mount Everestiä”. Victorialla oli myös vaikeuksia synnytyksessään, ja hänestä tuli CP-vammainen. 11-vuotiaana hän päätti ryhtyä lääkäriksi ja on nyt saavuttanut tavoitteensa, vaikka koki erittäin paljon lannistamista, aliarviointia, koulukiusausta ym. Vieläpä hän on saavuttanut päivystyslääketieteen erityispätevyyden ensimmäisenä Pohjoismaissa. Voisin kuvitella, että tämä päämäärätietoisuus ja uskomaton tahdonvoima myös inspiroisi sinua Leo, jos joskus ehdit nykytilanteessasi lukea?! Kirja todella tempaa mukaansa.
Kiitos hyvästä kirjavinkistä Tuula-Maria! Pitää laittaa tuo kirja lukulistalle.
Suuret onnittelut perheenlisäyksestä!
Olen joskus verrannut synnytystä maratoniin samalla kun olen kritisoinut synnytykseen liittyviä asenteita: kukaan ei lähde maratonille harjoittelematta ja valmistautumatta, mutta naiset lähetetään synnytykseen ilman kunnollista valmistautumista (esim Pirkanmaalla ei saa synnytysvalmennusta ollenkaan, jos ei yksityiseltä osta tätä palvelua, tai jos kunta ei erikseen ole päättänyt sitä antaa). Mutta yksi ero maratonin ja synnytyksen välillä on: maratonilla on merkitystä sillä miten maaliin mennään, synnytyksessä ei loppujen lopuksi haittaa vaikka päätyisi kesken matkaa taksin kyytiin, sillä maaliin pääsy on se kaikista tärkein.
Toki itsekin suosittelen luomusynnytystä (ainakin sen yrittämistä) kaikille, koska siitä on hyötyä niin äidille kuin lapselle, mutta toivon ettei se jää ketään vaivaamaan ettei synnytys ollutkaan luomu.
Kiitos kivasta kommentista ja viisaista sanoista Tiina! Vaikka tavoitteena ollut luomusynnytys ei tällä kertaa onnistunutkaan, voimme kaikki sekä henkisesti että fyysisesti oikein hyvin.
Kiitos Leo,
Tällaisten tarinoiden jakaminen on tärkeää koska monesti luomusynnytyksistä puhutaan äidin valintana. Aina se ei ole mahdollista, halusi äiti mitä tahansa, mutta näitä tarinoita jotenkin häpeillään ja salaillaan. On hirvittävän iso pettymys kun synnytys ei olekaan sitä mitä odotti, mitä toivoi eikä sen pelonkaan kanssa ihan helppo hormooneissaan ole jälkikäteen diilata. Entäjossittelu on turhaa – luonto on edelleen arvaamaton eikä sektiota aina voi välttää. Vanhaan hyvään aikaan olisin itse kuollut jo ensimmäisen synnytykseen eikä lapsenkaan selviytymisestä olisi ollut takeita. Se ei estänyt mua imettämästä eikä se estänyt mua tulemasta ihan keskivertoäidiksi toisellekin taimelle. Parempikin voisi aina olla mutta synnytys ei ole minkään mittari. Samanlaisia valintoja tulee vastaan koko lapsen elämän ajan terveyskysymyksissä.
Onnea tuoreille vanhemmille ja pikkupallerolle!
Onneksi tosiaan nykylääketiede voi auttaa näissä synnytyksissä, jotka ennen vanhaan olisiva saattaneet päättyä huonosti. Minusta mahdollisimman luomu-synnytys on hyvä ideaali, josta on tärkeää osata myös joustaa tarpeen vaatiessa ja antaa silloin itselleen lupa hyväksyä että näin se meni tällä kertaa. Sektion jälkeen imetys on tosiaan monesti hastavampaa, mutta teillä siihen löytyynee motivaatiota. Muistuttaisin, että imetystä tukeva isä on ehdottoman tärkeä imettävälle äidille! (Mies ei voi imettää, mutta voi tuoda ruokaa ja juomaa imetysmaratonien aikana; kommentoida asiallisesti imetyskriitikkojen ilkeisiin heittoihin; kannustaa äitiä imetystaipaleen hankalamilla pätkillä; hakea kirjastosta hyvää iltaimetysviihdykettä…) Lisäksi maitolaituri-foorumi, imetystukipuhelin ja imetystukihenkilöt ovat kullanarvoisia apuja, joita ei kannata epäröidä käyttää.
Voimia ja iloa uuteen ihanaan elämänvaiheeseen!
Kiitos hyvistä vinkeistä imetyksen suhteen ”vakituinen lukija”! Sitä on todella etuoikeutettu kun apua ja tukea on niin paljon tarjolla.
Suuret onnittelut tuoreelle perheelle!
Olen kokenut sekä kiireellisen sektion että luomusynnytyksen (jälkimmäisen juuri tuossa samaisessa allashuoneessa). Yhdyn täysin rinnoin sanoihisi siitä, että kipulääkkettömästä synnytyksestä toipuminen on sekä äidille että vauvalle sata kertaa helpompaa ja mukavampaa, MUTTA lääketieteellisillä toimenpiteillä on tärkeä paikkansa.
Sektiolla syntynyt lapseni joutui syntymän jälkeen myös itse leikkaukseen lastensairaalaan, ja ihmiskuvaltaan hyperrationaalisen, kertakäyttötavaraisen ja kliinisen sairaalamaailman kohtaaminen on välillä ollut hyvin raskasta. Silti, tietenkin, lapsen terveys on aina mennyt omien aatosteni edelle ja olen joutunut tinkimään tietyistä arvoistani.
Myöhemmin lapsen kasvaessa olen kokenut, että olen voinut ottaa takaisin lapseni kanssa sitä, mitä kertakäyttövaippa-korvikemaito-sairaala-alussa mielestäni menetettiin. Olen kiitollinen nykyisestä infrastruktuurista lääketieteellisine toimenpiteineen, mutta jouduttuani kohtaamaan sen hyvin raadollisella tasolla olen myös tavattoman onnellinen niistä hetkistä, jolloin saan olla siitä kauempana.
Kiitos Heidi! Itsellänikin on ollut juuri samoja ajatuksia. Onneksi Kätilöopistolla omalle lapsellemme oli tarjottu automaattisesti ensimmäisten tuntien aikana luovutusmaitoa.
Hei Leo,
olipa surullista lukea teidän synnytystarinaa… tsekkaapa tää linkki (voi antaa perspektiiviä seuraavaan synnytykseen 😉
http://midwifethinking.com/2011/01/22/the-anterior-cervical-lip-how-to-ruin-a-perfectly-good-birth/
by the way, älä pliis aliarvioi kotona tai saunassa synnyttämistä! Molemmissa paikoissa voi oikein hyvin ja turvallisesti synnyttää, mutta ei nykyisellä synnytysvalmennuksella!
Piia
Kiitos vinkistä Piia! Tarkoitukseni ei toki ole aliarvioida kotisynnytystä.
Onnea koko perheelle!
Mielenkiintoinen kirjoitus. Erityisesti kommentti: ”luomusynnytyksen onnistuttua lapsi pääsee heti ihokontaktiin …”
Oman tyttäreni synnytys ei ollut luomu – turvauduin ilokaasuun ja epiduraaliin, mutta lapsi pääsi välittömästi ihokontaktiin, eli nostettiin ennen mitään muita toimenpiteitä suoraan rinnoilleni. Ilokaasuun ja epiduraaliin puolestani turvauduin siinä vaiheessa kun omat voimat loppuivat ja totesin, ettei sen tuskan sietäminen tuo enää mitään lisäarvoa äiti-lapsi -suhteeseen, puhuttiinpa mitä hyvänsä kivun pyhyyteen asti jalostavasta vaikutuksesta.
Osastolle kävelin omin jaloin, vaikka en ”luomuna” synnyttänytkään. Ensimmäisen pitkän vaunulenkkini tein lapsen kanssa kun synnytyksestä oli kulunut tasan neljä vuorokautta – ja lapsi oli esikoiseni.
Omalla kohdallani mitkään kauhukuvat ”epäluonnonmukaisesta” kipulääkesynnytyksestä eivät käyneet toteen. En ollut kiinni letkuissa tai putkissa, en ollut kipulääkkeestä turta ja tunnoton, kykenin ottamaan lapseeni kontaktin ja toivuin ennakko-odotuksia nopeammin kun olin lisäksi kohtalaisen iäkäs ensisynnyttäjä. Synnytin tieteellis-teknisessä yliopistosairaalassa normaalissa synnytyssalissa ja synnytys oli upea kokemus siitä huolimatta, että minua oli pyritty pelottelemaan kaikenlaista epäluonnonmukaisuudella.
Lopuksi korostan niille, jotka pelkäävät kipulääkityksen vievän pois jotenkin erityisen tärkeää ja luovaa kipua: takaan, että sitä aisti-ilottelua riittää kipulääkityksestä huolimatta.
Kätilönä puuttuisin pariin argumenttiin:
”Hallinnan tunne. Mitä vähemmän joudutaan tekemään lääketieteellisiä operaatioita, sen enemmän tilanne on synnyttäjän ja mahdollisen tukihenkilön hallussa. Hallinnan tunne parantaa itseluottamusta ja kykyä toimia oikein.”
Monet äidit/vanhemmat kokevat hallinnan tunnetta vahvistavan nimenomaan sen, että saavat toivomansalaista kivunlievitystä – oli se sitten lääkkellistä tai lääkkeetöntä. En sitten tiedä, tarkoititko tuolla operaatiolla vain toimenpiteitä, vaiko myös kivunlievitystä?
”Luomusynnytyksen onnistuessa kokonaisuudessaan lapsi pääsee heti äidin rinnalle ja ihokontaktiin.”
Vauvan ollessa hyvävointinen lapsi pääsee heti äidin rinnalle ja ihokontaktiin, oli synnytystapa mikä tahansa.
Kiitos hyvistä huomioista ja terkennuksista Tuittu!
Kiitos blogistasi. On ihan hyvä, että pohdit ympäristökysymyksiä lapsiperheen näkökulmasta, mutta täytyy myöntää, että osa ajatuksista on aika pitkälle vietyjä.
Innostuin kommentoimaan tätä kirjoitusta lähinnä yllä olevan lukijan kommentin ”by the way, älä pliis aliarvioi kotona tai saunassa synnyttämistä! Molemmissa paikoissa voi oikein hyvin ja turvallisesti synnyttää, mutta ei nykyisellä synnytysvalmennuksella!” takia.
Näin lääkärinä en pysty ymmärtämään, millä tavalla synnytysvalmennus ehkäisisi virhetarjonnat, istukan irtoamiset tai muut synnytyskomplikaatiot, joissa hätäsektio on ainut sikiön (ja usein myös äidin) pelastava toimenpide? Myös samaan syssyyn kommenttina aiempaan kirjoitukseesi, jossa kysyit, voiko mies toimia synnytyslääkärinä, koska hän joutuu ottamaan kantaa naisen kivunlievitykseen, niin kyllä voi. Lääketiede ei ole mielipidekysymys, vaan synnytyslääkäri, mies tai nainen, perustaa kantansa tutkimustietoon, toki myös loogista päättelykykyä hyödyntäen.
No joo.
Itsellä synnytys käynnistyi normaalisti, paitsi ettei. Supistukset eivät edistäneet synnytystä ja lopulta 2,5 vuorokauden yrittämisen jälkeen siiryttiin Cytoteciin ja lopulta oksitosiiniin.
Vaikka kirjoituksella sitä tuskin tavoiteltiinkaan, itselleni jää se tunne, että luomusynnytys on jonkinlainen valinta. Valinta on vain se, että tehdään jotain lapsen saamiseksi hengissä maailmaan. Luomuna voi synnyttää myös ilman omaa valintaa, itselläni edes epiduraali ei auttanut, lopputulemana oli toimimaton kivunlievitys eli siinä suhteessa ”luomu” synnytys. En halua kokea sitä enää koskaan uudelleen.
Mitä tuohon ihokontaktiin tulee, oksensin ensimmäiset 1,5 tuntia synnytyksen jälkeen, joten ihokontakti tuli vasta myöhemmin. Edelleen hauskoja ideaaleja, mutta aina kaikki ei tosiaan mene suunnitelmien mukaan, kuten itsekin huomasitte. Varsinkin ensisynnyttäjältä voi se ihana voimaantumisen kokemus ja hallinta olla täysin hukassa, kun suurimpana tunteena on täysi paniikki.
Kiitos kokemuksen jäkamisesta Äiti 2012! Siitä huolimatta, että asiat (esim. luomusynnytys) eivät aina mene suunnitelmien mukaan, kannattaa silti yrittää tehdä asiat mielestäni niin kuin ne parhaimmaksi näkee.
Omasta kokemuksestani voin ihan rehellisesti allekirjoittaa kohdan 4. Esikoisen syntymässä, luomusynnärillä, sain oksitosiinia, sitä myöten epiduraalin ja kaikenmoista muuta lääkettä, mutta myös homeopatiaa, vesialtaassa lilluttelua, lämpimiä jyväsäkkejä ja hyvää ruokaa. lapsi syntyi pikkaisen velttona, kylmissään, ja heräili hitaasti pari päivää tissillä nuokkuen, sylissä ja lämmitettävässä sängyssään. kuopus syntyi luomusti – en saanut mitään irti siitä ilokaasusta! huijausta! – ja oli samantien tosi skarppi, valvoi ja söi hyvin.
lääkkeellinen synnytys jännästi vapautti liikkumaan: pystyin tanssimaan ja auttamaan kohtua avautumaan. luomussa makasin tikkusuorana altaassa ja sitten sängyssä, jalat täristen kuin horkassa, ja jokainen pieni liike rikkoi keskittymisen kipua vastaan. jaksoin kuiten hyvin sen muutaman tunnin, synnytystaantumassa. että siten lääkkeellinen synnytys toi minulle enemmän hallinnan tunnetta.
esikoisen syntymässä, niinä muutamana minuuttina, kun kuulin, että vauvan sydänäänet käyvät alhaalla, ja kun lapsi tuli ulos ilman itkua, olin jotenkin salaisesti varma, että kyllä se selviää, ei ole syytä huoleen. mutta kyllä maailma oli silloin hetken ihan hiljaa. voin vain kuvitella, miltä teistä on tuntunut, ja miltä sinusta siellä salissa yksin. ihanaa, ihanaa, että lopputulos oli onnellinen.