Puhe Avaimen syysjuhlissa: Kalasuhteeni

Avaimen syysjuhlat 31.8.2011
Arvoisa juhlayleisö!

Tämä puhe on kirjoitettu, koska olen puolisoni kanssa synnytyspuuhissa saamassa ensimmäistä lastani.

”Jos saisin puhua kaloista, puhuisin niiden persoonallisuudesta, kyvystä tuntea kipua sekä siitä, kuinka paljon ihminen haittaa kalojen elämää myrkyttämällä vedet mitä moninaisimmin keinoin, patoamalla sekä meluamalla. Ja oikein pitkän puheen kun pitäisin, mainitsisin myös ydinvoimaloiden vaikutukset vesistöihin ja kaloihin.”

Näin kirjoitti ystäväni Satu Kauramäki Facebook-kysymykseen: ”Jos sinun pitäisi pitää puhe kaloista, niin mistä oikein puhuisit?”

Sain kysymykseen neljäkymmentä muutakin kommenttia.

Ihmiset haluaisivat puhua tonnikaloista, kutemisesta, pohjatroolauksesta, kalavesistä, liikakalastuksesta, kalaviljelmistä, haiden pyynnistä niiden evien takia, kalojen kyvyistä ja tunteista, kalojen tuskasta ja kivusta, kauppojen kalatiskeistä ja purkkikalasta, paikallisista kalastajista, jotka ymmärtävät luonnon päälle, fish & chipseistä, roskakaloista, kalaresepteistä sekä siitä, että osa Afrikasta Eurooppaan suuntautuvasta laittomasta siirtolaisuudesta johtuu EU-maiden kalastussopimuksista, jotka mahdollistavat liikakalastuksen ja näin kalastajilta on loppunut tulo.

Heräsi myös monia tärkeitä kysymyksiä. Ystäväni ihmettelivät, miksi Suomen kaupoista ja ravintoloista saa niin harvoin kotimaista kalaa. Miksi toiselta puolelta maapalloa tuotu pakastekala on edullisempaa kuin kotimainen? Miksi koira saa ahventa enemmän empatiaa?

Entä miksi kalat ovat niin härskejä, että tekevät hätänsä siihen veteen, missä toisten pitäisi uida? Miksi uimarannoilla sinilevän joukossa on niin paljon kuolleita pikkukaloja? Miten moottoriveneiden melu vaikuttaa kalojen kuuloaistiin? Miksi niin moni ylikalastettu kala päätyy lopulta kaatopaikalle?

Kalat ovat meille selvästi läheisempi aihe kuin osasin kuvitellakaan. Puhuisin teille kaikista noista aiheista, jos osaisin ja ehtisin. Siihen ei ole kuitenkaan nyt mahdollisuutta. Siksi haluan jakaa kanssanne vain muutaman havainnon.

Tätä puhetta pohtiessani olen oppinut, että kaloja voidaan kasvattaa tehoviljelmien sijaan myös permakulttuurisesti, kuten osassa Aasia tehdään. Ne kasvavat riisinviljelyaltaissa syöden riisiä syövien hyönteisten toukkia ja näin auttaen riisin viljelyä. Samoissa altaissa kasvaa myös ankkoja, joiden ulosteita kalat syövät.

Oma suhteeni kaloihin on muodostunut lapsena kahdella tavalla. Olen syönyt kalaa ja onkinut niitä. Ja olihan minulla myös akvaario.

Mitä jos kalat osaisivat huutaa? Millaiseksi olisi muodostunut nuo lapsuuden onkireissuni? Paljon myöhemmin kuulin ylikalastuksen ongelmista, pohjatroolauksesta ja siitä, että tonnikalojen verkkokalastus aiheuttaa ongelmia delfiineille.

Viimeaikaisissa tutkimuksissa on todettu, että kalat pystyvät tuntemaan kipua. Ne pystyvät välttelemään kivuliaita tilanteita ja muuttamaan käyttäytymistään sen mukaisesti. Suomessa eläinsuojelulainsäädäntö koskee kaikkia eläimiä. Lainsäädännön näkökulmasta tarpeettoman kivun tuottaminen on kielletty. Loppuivatko kalareissut tähän?

Kalasuhteeni on ristiriitainen. Kala on terveellistä ja suhteellisen vähähiilinen ravinto. Siitä huolimatta sitä tuodaan usein toiselta puolelta maailmaa, jossa ylikalastus on romahduttanut kalakannat. Lähikalaa ei ole saatavilla, ja voidaan kysyä, onko sekään eettistä kalojen tunteiden, kivun ja istutusten myötä.

Jos kuitenkin syöt kalaa, tässä muutama vinkki:
– Suosi kotimaista ja paikallisten kalastajien pyytämää kalaa, esimerkiksi Ahventa, haukea, muikkua, silakkaa ja särkeä.
– Jätä suuret petokalat rauhaan ja syö enemmän pieniä
– Kysy ympäristömerkittyjä kalatuotteita

Ja lisää voi lukea WWF:n mainiosta kalaoppaasta.

Oma valintani on kuitenkin selvä. Kalojen oikeus omaan elämään on suurempi kuin minun oikeus nauttia heidän tappamisestaan ja ruumiistaan. Salla Tuomivaara on ilmaissut asian kauniisti Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä lokakuussa 2010. ”Pidän vartalossani siitä, ettei se tarvitse kuolemaa elääkseen ja voidakseen hyvin”

Annetaanhan myös kalojen voida hyvin. Vesi muistaa meidät. Olkaamme kaikki kalanpelastajia. ja keskittykäämme täällä Wäiskillä onkimiseen. Toivotan erinomaisen hyvää kalastuspäivää kaikille!

Kiitos!

Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Seuraa minua Instagramissa