Jotenkin minusta tuntuu, että pienten lasten välinevarustelu on mennyt överiksi.
Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että joku hankkii tuhannen euron lastenrattaat ennen kuin on saanut yhtään lasta tai siitä, että huuto-netistä löytyy vaikka seuraava ilmoitus:
”Myydään paljon autoilevan perheen käytöstä lähes käyttämättömät uudenveroiset tummansiniset Brio Kombi yhdistelmävaunut. Ostettu esikoiselle, mutta jäivät hyvin vähäiselle käytölle ja seuraavat lapset olivatkin tyttöjä, joille vaunufriikki äiti ostikin sitten punaiset rattaat.”
Ihmisillä taitaa olla liikaa rahaa, joka johtaa helposti luonnonvarojen ylikulutukseen.
Itsekin ajauduimme tilanteeseen, jossa meillä on kolmet vaunut. Miten tähän on päädytty? Saimme yhdet hieman rikkinäiset lastenvaunut yläkerran naapureilta ilmaiseksi parvekevaunuiksi ja kahdet muut ostimme ystävältä 70 eurolla. Puolison painostuksesta.
Itselleni olisi alkuun riittänyt hyvin yläkerran naapureilta saadut yhdet vaunut, joiden kuomu oli rikki. Arjen koittaessa olisimme sitten voineet katsoa, miten paljon ja millaisia vaunuja mahdollisesti tarvitaan. No nyt meillä on kuitenkin kolmet käytetyt lastenvaunut ennen ainuttakaan lasta. Lastenvaunuja taitaa olla markkinoilla vähän liikaa.
Mielestäni on myös vähän hölmöä pistää ensimmäisiin lastenvaunuihin ennen lapsen saamista satoja tai tuhansia euroja. Varsinkaan kun ei tiedä, miten käytännön arki tulee lopulta sujumaan.
Minulle ei tulisi mieleenkään esimerkiksi tennisharrastusta aloittaessani hankkia ennen ensimmäistä pelikertaa markkinoiden parhaita varusteita. Ensin voisi olla hyvä vähän kokeilla vaikka laina- tai vuokravarusteilla, miten homma lähtee käyntiin ja sen jälkeen arvioida millaiset vehkeet kannattaa hankkia.
Suomessa syntyi vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan 60 980 lasta. Tarvitaanko jokaiselle lapselle omat ja uudet vaunut? Voisiko lastenvaunujakin vuokrata tai lainata? Miksi kaikilla pitäisi olla omat vaunut, kun niiden tarve on ohimenevä vaihe elämässä?
Kiintymyssuhteen kannalta voi olla paljon järkevämpää pyrkiä kantamaan lasta lähellä vanhempaa eikä istuttaa häntä vaunuissa. Tätä näkökulmaa korostaa esimerkiksi Tiina Kaitaniemi kirjassaan Luonnollinen lapsuus.
Monetko lastenvaunut yksi lapsi elämänsä aikana oikein tarvitsee?
Edelliset osat ovat luettavissa täältä:
– Osa 1: Äitiyspakkaus vai vanhemmuuspakkaus
– Osa 2: Tavaraähky ahdistaa
– Osa 3: Synnytysvalmennus
– Osa 4: Lastenhoidon seitsemän periaatetta
– Osa 5: Pakotetaanko raskaana olevat kulkemaan autolla turhaan?
– Osa 6: Ekovanhemmuuteen valmistautuminen on helppoa
– Osa 7: Luonnollinen lapsuus
Meiltä liikenee neljännet vaikka ilmaiseksi, jos tarvitset. Muuten ehjät, mutta renkaat on aika lopussa. Ne kannattaa vaihtaa uusiin.
Kiitos Marko! Mä luulen, että juuri nyt ei ole tarvetta 🙂 Pidän sut kuitenkin mielessä jos tilanne muuttuu.
Hyviä pointteja ja totta, meilläkin on nyt kolmet rattaat. Yhdet uudet ja kahdet käytettynä ostetut. Tosin ei ollut kyllä ennen syntymää 😉
Itsellä vaunuista on herännyt seuraavia ajatuksia näiden melkein kahden vauvavuoden jälkeen:
– vaunuissa kannattaa panostaa laatuun (mieluiten toki käytettyyn), koska hyvät vaunut kannustavat kävelemään ja helpottavat julkisten käyttöä
– vaunutarpeita ei todellakaan osaa arvioida etukäteen, joten ekat viikot voisi todella hyvin vetää vaikka vähän huonommilla tilapäisrattailla
– yksillä vaunuilla pärjääminen on hankalaa, koska joskus tarvitsee kantojuhtaa ja joskus pieniä ja ketteriä. Kaksilla sen sijaan voisi kyllä jo pärjätä hyvin
– pyöräilevien kannattaisi harkita alusta alkaen sellaisia pyöräkärryjä, joista saa irrotettua rattaat. Itse olen jo vakaasti päättänyt, että ensi vuonna sellaiset hankin
Heh, meiltä liikenisi tuplat, vanhempi muksu on yllättävän reippaasti kävellyt lähes puolet siitä ajasta kun nuo rattaat ovat olleet talossa.
Meillä päädyttiin ensimmäisten, yksittäisten vaunujen kanssa ostamaan kerralta sellaiset jotka venyvät muksun kasvaessa. Erillinen kova koppakin jätettiin ostamatta, koska edullisemmin sai monipuolisemman pehmeän. Nyt siis samat rattaat toisella kierroksella.
Ehkä ensimmäistä kertaa päätimme olla tosi fiksuja ja ostimme sellaiset rattaat joita pystyi päivittämään jos tarvetta jollekin muulle tuli. Emme sitten tarvinneetkaan sisarus-tasoa taakse, kovaa koppaa, lämpöpussia, erillisiä renkaita talveksi (myönnän tosin että olisi pitänyt ostaa..) ja muita mukin pidikkeitä yms.
Toisaalta ostimme kohtuullisen hintavan paketin, mutta perustelut olivat myös muidenkin mielestä riittävät. Tiesimme että toinenkin muksu on ”listalla” ja toisaalta olen oppinut sen ettei köyhällä ole varaa ostaa halpaa. Niitä kun yleensä pitää ostaa useammat että pärjää. Nyt jos jaamme rattaiden kokonaiskustannukset kahdelle, ei sillä hinnalla saa kovin kummoisia kaksia rattaita. Näistä riittää vielä muillekin, kun myynnin aika tulee.
Tuplat tosin jäivät vähemmälle käytölle kuin piti. Asiaan tosin vaikutti monet muutkin asiat, kuten olosuhteiden muutokset liikkumisen tarpeessa, liikkumisvälineissä, jne. Olivat kovassa käytössä ennen tuota muutosten aaltoa.
Voi Leo. Vaunut on yksi lukuisista käytännön jutuista, joiden kanssa on kiva painiskella, kun pohtii vanhemmuuttansa. Ne on helppo ja konkreettinen kohde.
Minä olen nukenvaunuvaiheesta asti haaveillut siitä, että joskus työntelen omaa oikeaa vauvaani. Mutta sitten kun hän joskus syntyi, huomasin, että se vasta ihanaa onkin, kun voin pitää vauvaa sylissäni! Oikeasti. Mielummin lykin tavaroitani, jos jotain täytyy kärryyn laittaa ja sen ihanan pienen nyytin käärin liinaan ihan lähelleni.
Kun odotin esikoista, kävin vaunukaupoissa. Hypistelemässä, katselemassa. Klikkailin netistä erilaisia väri ja mallivaihtoehtoja ja voi se oli suurta hupia. Hinnat oli kalliita, mutta ajattelin, että kerran se vain kirpasee ja sitten on ihana lykkiä raitilla.
Mutta onneksi ei sitten ollut irtaimena sitä tonnia, jonka kevyesti saisi vaunukauppoihin tuhlattua. Sillä käytimme vaunuja niin vähän! Trikoiseen kotimaiseen kantoliinaan panostin, jopa kahteenkin. Ja se oli aarteeni. On vieläkin, tuolla kaapissa. Pidän siltä varalta, että jos jollekin joskus saan opettaa sen saloja. Opin kunnolla vain yhden sidontatavan, mutta se sopi miehelleni, minulle ja kahdelle pojallemme hyvin. Sillä mentiin synnytyslaitokselta yli puolivuotiaaksi. Sitten mukaan tuli myös kantoreppu. Meillä se oli ergo merkkinen reppu, mutta nykyisin on vieläkin parempia (ja kalliimpia) kuulemma markkinoilla. Siihen myös kannustaisin panostamaan. Liikkuu myös käytettynä.
Että nyt anteliaat vaununlahjoittajat ja rattaiden tarjoajat voitte ohajata muihin osoitteisiin. Ja katsotte mitä oikeasti haluatte, tarvitsette. Mikään vuodenaikakaan ei ole este liinailulle. Esikoiseni syntyi tammikuun pakkasiin, kuopus marraskuun ekana. Yksin en nukuttanut ulkona pari tuntisilla unilla vaunuissa, mutta liinailulenkeillä kävimme, pitkillä ja siellä saivat sitä suomessa niin paljon luukutettua raikasta ilmaa. Senkin saantiin kun on muitakin tapoja kuin lykkiä vaunuilla, tai nukuttaa tosiaan yksin parvekkeella tai jotakin. ”Sitoo” toki vanhemman, mutta onko parempaa syytä sitoutua johonkin niinkin tärkeään, kuin oma lapsi ja hänen kanssaan oleminen!
Sen vielä sanon, että kyllä, lastenvarustushomma on mennyt ihan överiksi. Ystäväni blogasi hiljattain omassa blogissaan mööpelistä, jonka oli nähnyt lastentarvikeliikkeen ikkunassa. Sellainen vauvan automaattinen, sähköinen, keinutin…
Anteeksi, tulin vielä takaisin, vaikka liian pitkästi jo jorisin. Nimittäin pinnasänky. Onneksi sekin jäi meiltä hankkimatta, eikä tullut edes lahjana. Esikoinen viihtyi sentään muutamia tunteja äitiyspakkauspahvilaatikkoon pedatussa pedissä, mutta kuopus nukutettiin jo suosiolla suoraan ja aina meidän kainalossa. Aikuistensänkyjäkään ei muuten tarvinnut hankkia, kun makuuhuone oli yhtä patjaa lattialla. Välillä tosiaan kanattaa miettiä muuta maapalloa ja sitä, millä tavaroilla muualla on tapana tulla toimeen ja kasvaa ihan järkevän oloisia ihmistaimia.
Lapsihan eroaa siitä tenniksenpeluusta siten, että sillä ei ole oikein väliä miten se peli sujuu, kun se lapsi peruuttamattomasti siinä kuitenkin on. Vaunuissa taas hyvin usein kestävyydellä ja hinnalla on korrelaatio. Ja käytännössähän kaikki vaunut ovat vuokravaunuja, koska ne lähtevät lasten kasvettua kiertoon – elleivät peräti olleet käytetyt jo lapsen syntyessä.
Meillä on 12kk 3vkoa vanha lapsi joka on 81cm pitkä ja 13.8 kiloa painava. En tiedä minkälaisia menninkäisiä Tiina Kaitaniemi on kasvattanut, mutta tällaista jättiläistä (suhteessa pituuteensa ihan normaalipainoista jättiläistä) ei kyllä kuljeta ympäriinsä pelkän kantoliinan tai -repun turvin.
Mutta selvästi minun täytyy lukea tämä uskonnollis-fundamentalistinen opus ja selvittää mihin tutkimuksiin perustuu näkemys että kiintymyssuhteen kehityksen kannalta on merkittävä ero sillä onko lapsi fyysisesti kiinni vanhemmissaan vai vajaan metrin päässä? Ja ottaako Kaitaniemi kantaa siihen olisiko läheisyyden nimissä suosittava alastomuutta? 😀
Minusta Kaitaniemen kirja on ihan asiallinen, ja sisältää enimmäkseen evolutiivista näkökulmaa, ei niinkään nykyaikaan sovellettua kasvatusoppia. Ja tulipa mieleen tarkentaa, että itse kantelin poikiani kyllä vielä, kun olivat toisella vuodella, mutta kyllä se lapsen kasvaessa koko ajan väheni. Ja jossain vaiheessa astuivat ne rattaat kehiin. Sellaiset perus, kuomuttomat tavisrattaat normirenkailla, sellaisia joita rullasi paljon jo 70-luvulla pitkin katuja. Ja kun lapsia oli kaksi, me -sanoisinko ihan että r a k a s t i m m e- kaikki tuplatavisrattaita. Olo oli kuin huvipuistovempeleen kuskilla, kun lykin veljeksiä niissä ja he istuivat vierekkäin kyydissä. Aika ajoin kannoin huolta siitä, mitä muut ajattelevat. Että työntää nyt rattaissa reippaita, terveitä lapsia. Sitten välillä hellitin murheet ja nautimme. Ja ajattelin, kuinka kukaan ei paheksu autoissa istumista, siis sitä, että lapset istuvat arjessaan tavattoman paljon autojen istuimissa.
Niin että kyllä meidän perheessä rattaillekin oli paikkansa. Ja tuolla eteisessä ovat yhä. Välillä tosi tarpeen, kun voi hakea isot kauppalastit kerralla. Siis työntää ostoksia, ei enää lapsia.
Jossakin vaiheessa päädyt Leo varmaan pohtimaan sitäkin, onko oikein, että rattaiden kanssa saa matkustaa maksutta julkisissa, mutta ei lapsen ollessa liinassa tai repussa… Niin me monet liinailleet autottomat ainakin:).
Kiintymysvanhemmuudesta on muissakin kirjoissa kuin tuossa Kaitaniemen kirjassa. Muun muassa ”Kiintymysvanhemmuuden kirja” (William Sears) käsittelee aihetta. Siinä myös kantaminen nähdään yhdeksi tärkeäksi keinoksi kasvattaa kiintymyssuhdetta. Se on jenkkikirja ja sen tyylinen, mutta on siinä silti asiaa. Itse uskon kyllä, että pienen vauvan kohdalla on eroa sillä onko vauva yksin vaunuissa tai kotona sängyssä vai kantoliinassa äidin tai isän lähellä. Lähellä pidettäessa myös vauvan viesteihin on helpompi reagoida nopeasti ja kasvattaa näin luottamusta ja turvallisuuden tunnetta. Tämä kaikki siis lähinnä alta puolivuotiaan lapsen kohdalla ja senkin jälkeen lähellä oleminen rauhoittaa ja tyynnyttää lasta ja antaa hänelle monipuolisia kokemuksia maailmasta. Jossakin oli, että kantaminen on erityisen tärkeää noin 6-9 ensimmäisen kuukauden aikana. Mutta stressiä ja ahdistustahan tästäkään ei pidä ottaa.
Kantamissuunnitelmista huolimatta meilläkin on kahdet käytettynä ostetut vaunut odottamassa. Toiset tukevat ja toiset ns. matkarattaat. Jälkimmäiset tuli vähän sattumalta. Ja yhdyn kyllä siihen mielipiteeseen, että vaunujen tutkailu on kivaa 🙂
Meillä on yhdet vaunut, 90-luvun alun Emmaljungat (kuulemma Suomessa valmistetut), joilla työkaverini oli lykkinyt 3 lastansa taaperoiksi. Onhan ne rumat, mutta se laatu! Se kestävyys! Muovia on vain lukitusmekanismissa vähän, ja sadesuojassa. Muuten metallia ja puuvillaa. Vähän vaneria pohjassa. Keinahtelevat kevyesti joka suuntaan, vaunut ovat vakaat koska painopiste on tarpeeksi alhaalla. Ainakin tällaiselle persjalkaisella naisihmiselle koppa oli kuitenkin ihan tarpeeksi korkealla. Isälläni on maalla samanlaisten vaunujen runko kottikärryjen tilalla, kun hän ei enää saa puukuormaa pysymään pystyssä kottikärryissä. Ei taitaisi olla nykyisistä muovi-Brioista sellaiseen.
Lisäksi ostin käytettynä ”välikausirattaat”, jotka oli tasan kahdesti käytössä ennen kuin sain siskoltani oikein hyvät isopyöräiset rattaat. Ne on tosi ketterät ja kevyet lykkiä. Välikausirattaat lähtee kohta huutonettiin. Eli eipä menty täälläkään ilman turhia ostoksia, mutta nyt tiedän, että on hyvä olla vaunut, joissa pieni vauva nukkuu, ja rattaat, joissa taapero istua pönöttää.
Ja kyllä, kaikenlaisia lapsen kuljettimia on käytettyjen markkinoilla todella paljon! Ei tullut edes mieleemme ostaa uusia, kun kaikkea on tarjolla käytettynäkin.
Yhdet toimivat Emmajungan yhdistelmärattaat riittävät mainiosti. Lisäksi kantoreppu (taaperolle) ja kantoliina (vauvalle). 2-vuotias käveleekin jo enimmäkseen ja välillä voi kantaa sylissä, jos ei ole kantoreppua mukana. Kantoliina on vauvan kanssa ehdoton. Moni vauva ei vaunuihin edes onneksi suostu. 🙂
Uusien vaunujen ostamisessa on muuten luonnonvarojen kulutuksen lisäksi sekin huono puoli, että niissä on kaikenlaista kemikaalia ja myrkkyä, joka ”imeytyy” lapseen. Käytetyissä vaunuissa suuri osa näistä vierasaineista on jo haihtunut taivaan tuuliin.
Kiitos hyvista huomioista Elina! Meillä on tällä hetkellä noin kolme viikkoisen vauvan kanssa tosin sellainen tilanne, että rattaisssa hän viihtyy oikein hyvin, mutta kantoliinassa ei..
Kiitos, Leo kiinnostavasta blogista!
Äläkä ihmeessä lopeta kirjoittamista myös vanhemmuusasioista, vaikka tuohtuneita kommentteja sateleekin.
Kyllä se kantoliinailu vielä lähtee sujumaan, kun jaksatte harjoitella vauvan kanssa rauhassa. Kantoliinailu on joskus alussa vaikeata, mutta kun jaksaa tiiviisti harjoitella, niin se lähtee sujumaan. Aina kannattaa liikkua rytmikkäästi, kun laittaa vauvan liinaan. Lähtee vaikka ulos lenkille (iso lämmin takki, jonka sisälle vauvakin mahtuu on kätevä, silloin ei tarvita muita vaatteita, kuin hattu ja töppöset sekä hanskat). Useimmat lapset tottuvat pian liinailuun. Jos yhä tuntuu vaikealta, kantoliinakanavan sivuilla on lista tukihenkilöistä, jotka tulevat mielellään auttamaan ja kertovat lisää liinailusta.
Meillä on kaksi täysin kannettua lasta, ja olen todella onnellinen, että olen kantanut heitä säässä kuin säässä. Jonkin verran varusteita kantoliinailu toki vaatii sekin näillä leveysasteilla (liukuesteet kenkiin ovat ehdottomat, lämmin kantotakki helpottaa, kun vauvaa ei tarvitse juuri pukea!). Joulukuussa syntyneellä vauvallamme ei ole ikinä ollut vielä mitään ”ulkovaatteita” päällänsä, ja hän on pian 10-kuinen. Sisällä vauva on kätevintä pitää vanhemman kanssa ihokkain, ja pukea itselle sitten enemmän vaatetta kantoliinan ja vauvan ”päälle”.
Oletko tutustunut tähän mainioon kirjaan:
http://kiintymysvanhemmuus.fi/
Kaikkea hyvää teille pienen vauvan kanssa!
Mekin ostettiin toivomamme laiset vaunut alle puoleen hintaan ”käytettyinä” – siis käyttämättömässä kunnossa, kun myyjä oli kuulemma löytänyt sittenkin toiset enemmän mieltymystään vastaavat. tuli kyllä itsellekin mieleen, et onkohan jollain ollut vähän liikaa rahaa…
Ollaan käytetty vaunuja päiväunille nukuttamiseen, kun olemme todenneet, että siellä lapsi nukkuu parhaiten. Päiväuniaika (3-4h yhteen syssyyn) on samalla itselle hyvää aikaa tehdä kotihommia ja hoitaa asioita, niin on sitten aikaa olla keskittyneesti lapsen kanssa hänen hereillä ollessaan.
Sylissä/liinassa saa toki aina olla, kun lapsi sitä ilmaisee tarvitsevansa, mutta tosiaan ne 3-4 tunnin päiväunet on meillä todettu paremmaksi nukkua vaunuissa.
Vaunut ovat loppujen lopuksi olleet meillä paljon kovemmassa käytössä kuin kuvittelimme. Käyn juoksemassa vauvan kanssa ja sen lisäksi hän on tottunut iltaisin nukahtamaan niihin. Kopan voi sitten nostaa sängyn vierelle. Nukkuu vauva toki liinassakin, mutta sieltä emme ole häntä vielä onnistuneet siirtämään sänkyyn heräämättä.