Vieraskynäblogissa Oras Tynkkynen
Moni suhtautuu epäillen teknologian mahdollisuuksiin ratkoa ympäristökriisejä.
Tehokkuuden hyödyt hupenevat alati kasvavaan ylikulutukseen, väitetään. Näin ratkaisuksi jää vain degrowth, talouden hallittu supistaminen.
Mutta ovatko teknologiapessimistit oikeassa? Tarkastellaan yhtä konkreettista esimerkkiä: valaistusta.
Monissa maailman maissa edelleen yleinen valaistusmuoto on energiaa hillittömästi tuhlaava hehkulamppu. Palveluissa ja teollisissa käyttökohteissa käytetään eniten loisteputkia.
On yleisesti tiedossa, että hehkulampun korvaaminen energiansäästölampulla leikkaa sähkön kulutusta ainakin 2/3. Siirtymällä suoraan ledivaloihin säästö on vielä tätäkin suurempi.
Valitsemalla tehokkain tekniikka päästään siis merkittäviin leikkauksiin sähkön kulutuksessa ja siten ilmastopäästöissä. Lisäksi ledivalot kestävät merkittävästi pitempään, mikä parantaa niiden materiaalitehokkuutta.
Tämä on kuitenkin vasta alkua. Vain harvoin valaistus on optimoitu energiatehokkuuden kannalta. Lamput voivat olla ylimitoitettuja tai kohdennettu väärin. Fiksulla valaistussuunnittelulla energiankäytön tehokkuutta voidaan parantaa olennaisesti.
Automatisoinnilla tehokkuus paranee entisestään. Liiketunnistimilla valaistus kytketään pois, kun sille ei ole käyttöä. Valaistusta voidaan myös automaattisesti vähentää silloin, kun luonnonvalokin riittää.
Yhteensä näillä toimilla voidaan leikata valaistuksen sähkönkulutus parhaimmillaan jopa vain kymmenesosaan – pelkillä teknisillä konsteilla, elintasoon puuttumatta. Maltillisemmillakin oletuksilla kulutuksen leikkaaminen kolmasosaan on monissa kohteissa realistista.
Jos tarkastellaan sähkön sijaan kokonaisenergiankulutusta, säästö jää hieman pienemmäksi niissä kohteissa, joita lämmitetään iso osa vuodesta. Vastaavasti säästö voi olla jopa suurempi silloin, kun tarvitaan enemmän jäähdytystä kuin lämmitystä. Näin on suuressa osassa maailmaa ja Suomessakin esimerkiksi osassa liiketiloista.
Myös energiantuotannon tehokkuutta voidaan parantaa. Jos sähkön erillistuotantoa (lauhde) korvataan sähkön ja lämmön yhteistuotannolla, samasta määrästä polttoainetta voidaan saada jopa tuplasti niin paljon energiaa hyödyksi. Juuri näin muuten voi käydä valaistusta tehostettaessa talvisaikaa kaukolämmitteisissä kiinteistöissä, koska sähkön kulutus vähenee mutta lämpöä pitää tuottaa himpun verran enemmän.
Optimitapauksessa valaistukseen käytetyn polttoaineen määrä on nyt siis saatu leikattua kahdeskymmenesosaan lähtötasosta. Ympäristökuormitusta voidaan leikata silti vielä lisää.
Jos fossiilisia polttoaineita tai turvetta korvataan uusiutuvalla energialla, saadaan ilmastopäästöt leikattua lähes nollaan. Vaikka esimerkiksi biomassalle laskettaisiin elinkaaripäästöt kohtuullisen pessimistisilläkin oletuksilla, ovat päästöt lähtötasosta enää suuruusluokkaa 1/40 tai 1/60.
Kriittinen lukija saattaa nyt huomauttaa, että valaistus on äärimmäinen esimerkki eikä vastaaviin parannuksiin päästä muilla sektoreilla. Onkin totta, että esimerkiksi metallinjalostuksessa tai maataloudessa ei ole näköpiirissä yhtä radikaaleja säästöjä. Toisaalta hyvin rohkaisevia tehokkuusketjuja voi esittää myös vaikka asumisesta tai liikenteestä.
Joku toinen saattaa kiinnittää huomiota siihen, ettei laskelmassa oteta lainkaan huomioon ns. rebound-ilmiötä eli sitä, että tehokkuushyödyistä osa valuu muuhun kulutukseen ja siten ympäristön kuormituksen kasvuun. Rebound todella kumoaa osan hyödyistä, mutta vain osan – ja reboundin vaikutusta voidaan myös hillitä. Ilmiöstä kiinnostuneille suosittelen Real Climate Economics -blogia.
Degrowth-aktiivit tuntuvat järjestelmällisesti aliarvioivan teknologian mahdollisuuksia leikata ympäristökuormitusta. Vastaavasti kasvu-uskovaiset usein liioittelevat teknologian potentiaalia.
Oma arvioni on, että teknologian potentiaali on huikea – osin huikeampi kuin osaamme vielä kuvitellakaan. Se ei kuitenkaan yksin riitä, vaan tarvitaan myös rakenteellisia muutoksia ja kohtuutta.
Kestävä teknologia ei myöskään synny ja etene laajamittaiseen käyttöön neitseellisesti, vaan siihen tarvitaan määrätietoista politiikkaa. Nykykehitys ei ole missään tapauksessa kestävää, ja isoja muutoksia tarvitaan.
Oras Tynkkynen on kansanedustaja ja Vihreiden varapuheenjohtaja
Oraksen kirjoituksen viimeinen kappale on ollennaisin: Isoja muutoksia tarvitaan ja ratkaisut voivat olla yhtä hyvin tekno- tai degrowth-henkisiä (eivätkä nämä kaksi ole toisiaan poissulkevia), mutta toteutuaakseen ne tarvitsevat vahvaa poliittista ohjausta ja poliittista tahtoa ja demokratiassa siis viimekädessä kansan tahtoa.
Pienemmät teknologiset askeleet toteutuvat helpommin (niitä tapahtuu valtavasti koko ajan) ja ne ovat hyviä juuri siksi, että ne ovat ikään kuin saavutettu etu josta ei enää tarvitse poliittisesti vääntää.
Luonnonsuojeluliiton sp-listalla käytiin keskustelua n. puoli vuotta sitten uusien lamppumallien aiheuttamista vaatimuksista sähköverkolle.
Kriittinen argumentti oli, että verkkomme ei kestä loistevalaisimien yleistymistä koska se vaatii erityyppistä sähkövirtaa. Olisi mielenkiintoista kuulla onko Oras / Leo törmännyt tähän ongelmaan ja mikä on viimeisin tulkinta aiheesta.
Tässä jäi nyt vähän epäselväksi, että mikä on Tynkkysen oma suhtautuminen kasvuun. Mutta ei kai Tynkkynen voi olla kovin varma siitä, että hänen ratkaisuillaan voidaan torjua ilmastonmuutos tehokkaimmalla tavalla. Peli järkevien päästötasojen suhteen lienee jo menetetty, joten helpotusta kannattaa hakea kaikilta suunnilta.
Ei tarvitse nähdä degrowthia (tai nollakasvua tai agrowthia) vastustajana, vaikka olisi tällä hetkellä henk koht sitoutunut vihreään kasvuun, vaan voi seurata, kehittyykö keskustelu. Maailma on täynnä talousaiheista tutkimusta, mutta degrowthin osuus tästä on täysin mitätön. Selvästi aihetta kannattaisi pohtia nykyistä enemmän, vaikka hyvin haastavahan se on (kuten ovat muutkin tiet riittävän ekologiseen yhteiskuntaan).
Eräästä henkilökohtaisesta seikasta olisin hieman kiinnostunut: elävätkö vihreän markkinatalouden kannattajat, kuten opettavat. Eli käyttävätkö he rahojaan oikeasti niin paljon kaikenlaiseen kulutukseen, että he kontribuoivat oman osuutensa kansantalouden kasvuun? Vai sortuvatko he kenties yleensä liialliseen downshiftaamiseen ja muuhun kulutuskarkuruuteen?
Harva varmaan vastustaa talouskasvua sinänsä, jos se pystytään yhdistämään ihmiskunnan ekologisen jalanjäljen roimaan keventämiseen. Jos näin tapahtuu, ongelmaa ei ole.
On myös mahdollista, ettei tekniikka kehity tarpeeksi nopeasti. Tällöin on valittava talouskasvun ja maapallon elinkelpoisena säilyttämisen välillä.
Oikeastaan ei ole hedelmällistä arvailla, kehittyykö teknologia niin nopeasti, että se mahdollistaisi samanaikaisen talouskasvun ja ympäristökuormituksen keventämisen. On vain priorisoitava uudelleen: kun nyt ykköstavoite on talouskasvu, ja maapallon säilyttäminen elinkelpoisena tulee kakkosena, jota tehdään jos ykköstavoitteelta joudetaan, järjestys on käännettävä: ykköstavoitteena tulee olla talouden saattaminen maapallon raameihin, ja jos tämän lisäksi kyetään talouskasvuun, siitä vain.
Tynkkysen tekstiä lukiessa oli taas kerran pakko pohtia vakavasti, onko ympäristön hyväksi tehtävän työn pahin vihollinen ympäristöliike itse.
Vihreät eivät usko kulutuksen tason vähentämiseen henkilökohtaisella tasolla. He lentävät, asuvat kahdessa eri maassa, lomailevat ja ostavat kaupasta teknologian viimeisimpiä kotkotuksia, kuten elämän edellytykset tuhoavassa kasvutaloudessa tuleekin tehdä.
Vihreille muutos merkitsee parlamentarismin keinovalikoiman avulla saavutettavaa muutosta. Surkuhupaisa ajatus on muuttaa valta vallan keinoin. Se tarkoittanee jonkinlaista kuuliaista heinäsirkkaparvea, tasaisesti etenevää, kauko-ohjattua degrowth-rintamaa, joka joskus tulevaisuudessa lakkaa yhteisellä äänestyspäätöksellä kuluttamasta.
Kun vitsit ovat jo muutenkin vähissä, lienee loogista, että ilmastoasiantuntija (!) Tynkkynenkin istuu iltaa teknologiauskovaisten leirissä – ehkä täysin ymmärtämättä, että tutkimus ja tuotekehitys ovat kasvutalouden kovaa, mätää ydintä.
Ajatus ”tehokkuusketjujen haastamasta kohtuutaloudesta” sisältää kehotuksen jatkaa kuluttamista. Mieletöntä puhetta.
Jouko Kämäräinen
Vastaava päätoimittaja
Elonkehä-lehti
Jatkotietoa edelliseen viestiini:
Lainaus Pertti Sundqvist (naamakirjasta):
”Loisteputkivalot, kännykkälaturit, televisioiden virtalähteet ja useimpien ledivalojen virtalähteet toimivat hakkuriperiaatteella. Hakkuri aiheuttaa sähköverkkoon ylimääräisiä värähtelyjä, joita kompensoidaan esim SVC-laitteilla.
Fingrid joutuu investoimaan miljoonia siksi, että energiansäästölamput yleistyvät. Vaihevirheet ja harmooniset aiheuttavat siirtoverkossa siirtohäviöitä.”
Olisi kiva kuulla, onko tähän ongelmaan perehdytty tarkemmin ja onko mahdollisia seurausvaikutuksia arviotu koko valtion tasolla ?
Oras Tynkkynen kirjoitti: ”Jos fossiilisia polttoaineita tai turvetta korvataan uusiutuvalla energialla, saadaan ilmastopäästöt leikattua lähes nollaan. Vaikka esimerkiksi biomassalle laskettaisiin elinkaaripäästöt kohtuullisen pessimistisilläkin oletuksilla, ovat päästöt lähtötasosta enää suuruusluokkaa 1/40 tai 1/60.”
Mitähän tässä tarkoitetaan biomassalla? Itseäni ainakin huolestuttaa energiakasvien viljely, samoin kuin risupakettityyppinen kantojen ja muun materiaalin kerääminen metsistä poltettavaksi. Tällainen energiantuotanto ei ole kovin ”vihreää”, sillä se vähentää luonnon monimuotoisuutta. Ilmastoasiantuntijan nimikettä itsestään käyttävän olisi hyvä muistaa, että ilmaston tasapainottamiseksi tarvitaan biodiversiteettiä ja metsien mahdollisimman suurta osuutta maapinta-alasta.
Olen huolestunut myös siitä, että vihreät toistavat mantraa maailman muuttamisesta valtarakenteiden sisältä. Täältä ulkoa katsottuna pikemminkin näyttää siltä, että rakenteet muuttavat sen, joka niiden sisälle astuu.
Hanna-Leena Ylinen
Yhdyn Hanna-Leenan huoleen biomassan käytön todellisista vaikutuksista. Elinympäristöihin kohdistuvan rasituksen lisäksi kyseenalaista on, mikä biomassan ilmastotase todellisuudessa on. Kohtuullisen tuoreen tutkimuksen mukaan metsäbiomassan käytön todellinen kokonaisvaikutus voi pahimmillaan vastata kivihiiltä – parhaimmillaankaan se ei ole juuri maakaasua parempaa.
Kysyisin myös Oras Tynkkyseltä, onko hän tietoinen siitä, ettei useimpien uusiutuvien päästötase todellisuudessa ole lähellä nollaa, kun koko järjestelmää tarkastellaan? Sen jälkeen, kun ns. stokastisten uusiutuvien – käytännössä tuuli, aurinko, ja aaltovoima – osuus sähköverkosta ylittää sähköverkon kyvyn sopeutua tuotannon vaihteluihin, uusiutuvat tarvitsevat tuekseen fossiilista säätövoimaa.
Tällä hetkellä Suomessa tuo raja saavutetaan nähtävästi joskus 20 % penetraation jälkeen. Käytännössä käytetty säätövoima on tämän jälkeen maakaasua. Näiden laitosten päästöt ovat hyvin korkeat, koska voimaloita joudutaan kiihdyttelemään ja jarruttelemaan uusiutuvien tuotannon perässä. Kyseessä on sama ilmiö kuin auton kilometrikulutuksen kasvaessa huomattavasti, kun siirrytään tasaisesta maantieajosta kaupunkiajoon.
Kaiken huipuksi, uusin tutkimus antaa syyn olettaa, että maakaasun hiilitase on laskettu väärin. Poltettuna maakaasun hiilitase on toki vain noin puolet kivihiilestä. Mutta esimerkiksi IPCC:n 2007 julkaisemiin hiilitaseisiin ei ole laskettu maakaasuverkon vuotoja. Vuotava maakaasu on noin 20 kertaa hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu. Kun nämä vuodot otetaan huomioon, maakaasu kokonaisuutena näyttää olevan suunnilleen yhtä huonoa kuin kivihiili. (Kts. esim. http://theenergycollective.com/david-lewis/48209/epa-confirms-high-natural-gas-leakage-rates , jossa linkit tutkimuksiin. Suosittelen lukemaan – ottaen huomioon Euroopan nykyisen energiapolitiikan, tämä on erittäin tärkeä ja erittäin huono uutinen.)
Optimistisesti voisi toki sanoa, että esimerkiksi älykäs kulutuksen säätely ja muut teknologiset keksinnöt voisivat vähentää tai eliminoida säätövoiman tarvetta. Varmasti näin onkin. Ongelma on se, että suurin osa näistä teknisistä ratkaisuista on vielä piirustuspöydällä. Osa saattaa jäädäkin sinne. Käsittääkseni kukaan ei ole esimerkiksi ottanut kantaa siihen, a) kuinka ja b) kuinka nopeasti vaikkapa jääkaapit saadaan vaihdettua älykkäiksi.
Pessimistisimmillä oletuksilla, ja kun koko järjestelmä huomioidaan, esimerkiksi tuulivoima voi järjestelmän osana saastuttaa enemmän kuin saman energian tuottaminen suoraan maakaasulla. Missään tapauksessa tuo ”päästöt suuruusluokkaa 1/40” ei ole pessimistisin perusteltavissa oleva oletus.
Myös uusiutuvia kauppaavien ja poliittisen tai tieteellisen uskottavuutensa niiden edistämiseksi pantanneiden puheisiin tulee suhtautua kriittisesti. Nykyinen mantra, ”ratkaisemme ongelmat lisäämällä uusiutuvia (ja energiansäästöä)” kuulostaa hyvin paljon samalta kuin 1950-luvun lupaukset kaiken energian tuottamiseksi ydinvoimalla.
Ei ole mitään järkeä ajaa vihreinä ratkaisuja, jotka eivät sitä todellisuudessa ole. Eikä ole mitään järkeä katsoa vain yhtä komponenttia järjestelmässä ja vain sen perusteella julistaa kyseisen komponentin olevan päästöjä vähentävä. Tämä olisi yhtä päätöntä kuin ydinvoiman puolustaminen sillä perusteella, ettei ydinvoimaloiden höyryturbiineissa ole juuri koskaan ollut mitään vakavia ongelmia.
Mainittakoon lopuksi, että meillä on olemassa kaksi esimerkkiä maista, joissa sähköntuotannon hiilidioksidipäästöt on todellisuudessa saatu painettua ennätysmäisen alas – vaikkei kyseisillä mailla olekaan esimerkiksi Norjan kaltaisia vesivoimamahdollisuuksia. Samalla näiden maiden päästötase, henkeä kohden laskettuna, on tällä hetkellä Kiinan tasoa tai alle. Nämä maat ovat Ranska ja Ruotsi.
Täällä on monissa kommenteissa ollut Tynkkyselle kysymyksiä, joita hän ei ehkä ole huomannut. Voisiko Leo Stranius vihjaista hänelle, että kävisi vastaamassa niihin?
t. Hanna-Leena Ylinen
Hei Hanna-Leena
Kiitos kommenteista! Toki. Laitan Orakselle viestiä ja pyydän häntä mahdollisuuksien mukaan kommentoimaan kommentteja.
Aurinkoista kesän jatkoa!
Parhain terveisin
-Leo
Pitäisikö kiinnittää enemmän huomiota siihen, millaisilla varmuuksilla yksittäisten ratkaisujen vaikutusta ilmastoon voidaan ennustaa? Esimerkiksi seuraavat asiat mietityttävät tästä näkökulmasta:
1) Kaikkia palautesilmukoita ei tunnisteta ja muutoksiin palautesilmukoissa liittyy epävarmuutta.
2) Miten voimakkaat muutokset luonnossa vaikuttavat erilaisiin palautesilmukoihin? Tämä liittyy vaikkapa biomassan käyttöön energian tuotannossa.
3) Toistaiseksi mallinnukset ovat osoittautuneet paljossa optimistisiksi.
4) Jos esimerkiksi laskelmissa ”ei lineaarinen” korvataan lineaarisella, missä määrin mahdollisuus yllätyksiin lisääntyy?
5) Pitäisikö yhä enemmän painottaa mallinnusten testaamista luontokokonaisuudesta tehtävillä mittauksilla?
Pohdiskeli: Olli
Olli, vastaus ensimmäiseen kysymykseesi on ”pitäisi.” Emme tiedä vielä tarpeeksi erilaisista takaisinkytkennöistä tai epälineaarisuuksista. Kuten totesit, esimerkiksi IPCC:n mallinnukset ovat poikkeuksetta olleet optimistisia. Yllätyksiä tulee, eivätkä kaikki tule olemaan positiivisia.
Esimerkiksi uusiutuviin liittyvän hypetyksen kiilto rapisee melko paljon, kun ehdotettuja ratkaisuja ja toteutunutta kehitystä selvittelee tarkemmin. Hyvin monet uusiutuvien eduiksi luetut asiat – muutama asia mainitakseni, hinta, skaalautuvuus, päästövähennykset, rakennusnopeus, valtakeskittymien murentaminen – eivät todellisuudessa, koko järjestelmää katsoessa, ole ihan sitä mitä luvataan.
Tätä ei pidä tulkita siten, että vastustaisin uusiutuvia. Mutta luonto ei anna tasoitusta hyvistä aikomuksista. Jos realiteetteja ei oteta huomioon, emme tule onnistumaan päästövähennyksissä. Ja suunnitelmat maailman kaiken energian tuottamiseksi uusiutuvilla ovat nähdäkseni jopa vähemmän realistisia kuin maailman kaiken energian tuottaminen ydinvoimalla olisi.
Vielä korjaus aikaisempaan tekstiini: IPCC:n AR4-raportissa julkaisemat luvut maakaasun päästötaseelle – 52,4 gCO2/MJ – perustuvat arvioon, jonka mukaan alle prosentti kaasusta vuotaa prosessin eri vaiheissa. Viime vuonna saatiin näyttöä, jonka mukaan vuodot ovat kaksin – kuusinkertaisia ja saattavat olla vielä korkeampiakin. Metaanin reaktiot aerosolien kanssa puolestaan kasvattavat reaalista päästötasetta noin 30 %. Tällöin optimistisinkin arvio maakaasun todellisesta päästötaseesta olisi noin 70 gCO2/MJ, lähellä kivihiilen 92 gCO2/MJ lukemia. Jos uudet tiedot päästöistä pitävät paikkansa, maakaasu saattaa olla reaalipäästöiltään reilusti kivihiiltä tuhoisampaa. (Kivihiilenkin reaalinen päästötase lienee yllämainittua korkeampi, koska AR4 ei ottanut kaivoksista vuotavaa metaania kovin hyvin huomioon.
Mainittakoon vielä, että esimerkiksi Saksan uusi energiapolitiikka perustuu erittäin merkittävään maakaasun ja hiilen lisäykseen. Tulossa on vähimmilläänkin Suomen kaikkea sähköntuotantoa vastaava määrä pelkkää uutta fossiilista. Pahimmillaan tulossa on kolme kertaa Suomen tuotanto.
J. Sihvolalle:
Omaa suhtautumistani (ja Vihreiden suhtautumista) talouteen kuvaa hyvin Harri Haanpään ketjussa esittämä tiivistys.
Jos tarkastellaan vain ilmastonsuojelua (eikä siis esim. luonnonvarojen riittävyyttä tai sukupuuttoaaltoa), meillä on kasapäin kirjallisuutta, joka osoittaa talouskasvun mahdolliseksi myös kunnianhimoisten päästötavoitteiden oloissa. Se, voiko talouskasvu jatkua tilanteessa, jossa myös muilla ympäristömittareilla samanaikaisesti saavutetaan kestävä taso, on vähemmän tutkittu ja siten epäselvempi asia. Ehkä voi, ehkä ei – tai ehkä voi tietyillä edellytyksillä ja muilla taas ei.
En jaa tulkintaa vihreästä kasvusta kasvun maksimointina enkä siksi pyri omassa elämässänikään siihen. Toki kulutan, mutta ympäristövaikutusta minimoiden – käytettyjä vaatteita, luomuruokaa, palveluita, kulttuuria.
Jouko Kämäräiselle:
Väitän, että vihreiden aktiivit kiinnittävät oman elämäntapansa ympäristökuormitukseen huomattavasti keskimääräistä enemmän ja pyrkivät vähentämään sitä. Toki Kämäräisen hyväksymälle tasolle harva yltää.
Vihreät on puolue, ja minusta on luontevaa, että puolue vaikuttaa erityisesti puolueen keinoin. Olen itse toiminut toista kymmentä vuotta ympäristöjärjestöissä, ja arvostan niiden työtä. Se ei silti tarkoita sitä, että Vihreiden pitäisi muuttua kansalaisjärjestöksi – sellaisia on onneksi lukuisia tarjolla ilmankin.
En ole ilmastoasiantuntija. Sen sijaan edellisessä hallituksessa toimin ilmastopoliittisena asiantuntijana. En pidä itseäni myöskään teknologiauskovaisena, ellei titteliin riitä se, että tuo esiin teknologian tarjoamia mahdollisuuksia. Merkille pantavaa kyllä, Kämäräinen ei edes yritä kumota yhtään kirjoituksessa esittämääni faktaa.
Kirjoitukseni ei sisällä kehotusta jatkaa kulutusta. Jos jonkin kehotuksen se sisältää, kyse on politiikan käyttämisestä niin, että ympäristökriisit voidaan torjua.
Ajatus ”tehokkuusketjujen haastamasta kohtuutaloudesta” sisältää kehotuksen jatkaa kuluttamista. Mieletöntä puhetta.
Mietin vielä muutamaa asiaa tilanteessa, joissa laskelmiin monimutkaisesta kokonaisuudesta sisältyy epävarmuutta:
1) Miten hyvin on tunnistettavissa epävarmuuden aste yksittäisten ilmastonmuutosta torjumaan tarkoitettujen keinojen vaikutuksista laajaan kokonaisuuteen?
2) Olisiko hyvä painottaa keinoja, joissa epävarmuuden aste on pienempi?
3) Tiedon karttuessa on käsittääkseni esitetty myös näkemys, jonka mukaan kasvihuonekaasujen pitoisuudet pitäisi saada nopeasti alemmas tasolle 350 ppm. Tämä tuntuisi tarkoittavan, että ilmastonmuutokseen täytyisi reagoida nopeammin kuin toistaiseksi on tehty. Pitäisikö laskelmiin liittyviä epävarmuustekijöitä painottaa enemmän myös silloin, kun hahmotetaan pidemmälle tulevaisuuteen ulottuvia strategioita?
4) Miten hyvin on mahdollista laskea luonnon monimuotoisuuden ja esimerkiksi metsäluonnon hupenemisen vaikutuksia ilmastoon? Isossa muuttuvassa kokonaisuudessa riittää palautesilmukoita. Kun kokonaisuus elää, eri tekijöiden roolit palapelissä muuttuvat. Olisiko perusteltua korostaa jonkinlaista varovaisuusperiaatetta luontoon liittyvissä asioissa?
T: Olli
Oras Tynkkynen kirjoitti: ”Jos tarkastellaan vain ilmastonsuojelua (eikä siis esim. luonnonvarojen riittävyyttä tai sukupuuttoaaltoa), meillä on kasapäin kirjallisuutta, joka osoittaa talouskasvun mahdolliseksi myös kunnianhimoisten päästötavoitteiden oloissa.”
Tämä on tyyppiesimerkki kehäpäätelmästä. Totta kai meillä on kasapäin tällaista kirjallisuutta, koska kirjabisnes ei ole erillään kasvutaloudesta. Kasvutalous luonnollisesti tuottaa itseään pönkittävää kirjallisuutta.
Edelleen haluan korostaa, ettei ilmastonsuojelua voi irrottaa luonnonvarojen riittävyydestä ja sukupuuttoaallosta. Ilmasto on mitä suurimmassa määrin riippuvainen biodiversiteetistä.
Odotan yhä myös vastausta kysymykseeni, mitä kirjoituksessa tarkoitettiin biomassalla. Koen, että energian tuottamiseen biomassasta liittyy monia vaaroja.
Hanna-Leena Ylinen
Hanna-Leena Yliselle:
Biomassalla tarkoitan tässä yhteydessä pääsääntöisesti metsähaketta, joskin toki muutettavat muuttaen sama pätee peltobiomassaan tai vaikka ainespuuhun. Biomassan energiakäytön ympäristövaikutukset vaihtelevat paljon jakeittan – kantojen korjuulla on tyypillisesti melko suuret haitat, hakkuutähteiden rajallisella keräämisellä taas melko pienet. Väite, että bioenergia suoranaisesti ”vähentäisi luonnon monimuotoisuutta”, on aika rohkea.
Minulle jäi vähän epäselväksi, mitä Vihreiden pitäisi tehdä, jos ei saa toistaa ”mantraa maailman muuttamisesta valtarakenteiden sisältä”. Miten Vihreiden pitäisi vaikuttaa valtarakenteiden ulkopuolella?
J.M. Korhoselle:
Osassa biomassasta päästöt todella voivat joidenkin elinkaariarvioiden mukaan olla fossiilisten polttoaineiden luokkaa – seuraavien vuosikymmenien aikajänteellä. Pitkällä aikavälillä biomassan päästöt ovat kuitenkin aina fossiilisten polttoaineiden päästöjä alhaisemmat. Fossiilisia polttoaineita poltettaessa vapautetaan niihin miljooniksi vuosiksi sitoutunut hiili enemmän tai vähemmän pysyvästi ilmakehään, kun taas biomassaa poltettaessa (pääosin) kierrätetään lyhyessä kierrossa muutenkin olevaa hiiltä ilmakehän ja biomassan välillä.
Olen ollut vähän yllättynyt siitä, miten moni on tulkinnut tutkimustuloksia niin, että biomassa on ympäristön kannalta yhtä haitallinen kuin fossiiliset polttoaineet. Tällaiselle johtopäätökselle on tutkimuksista vaikea löytää tukea.
Ei ole mikään luonnonlaki, että säätövoima pitää tuottaa fossiilisilla polttoaineilla. Tarvetta voidaan kattaa myös kysyntäjoustolla ja tulevaisuudessa myös uusiutuviin perustuvalla säätövoimalla ja sähkön varastoinnilla. Suomessa ollaan vielä kaukana siitä pisteestä, että pelkästään vaihtuvatehoisten uusiutuvien takia pitäisi rakentaa merkittäviä määriä säätövoimaa. Esim. tuulivoiman osuus sähköntuotannosta on 0,3 %, kun sen pitäisi olla lähempänä kymmentä prosenttia, jotta kokonaan uutta säätövoimaa tulisi rakentaa yksin sen takia.
Kysyntäjoustojen laajempi hyödyntäminen ei ole scifiä, vaan jo vuosia sitten silloisen KTM:n selvityksissä lisäpotentiaaliksi arvioitiin muistaakseni 800 MW. Älykkäitä sähköverkkoja testataan parhaillaan eri puolilla Eurooppaa, ja ne mahdollistavat selvästi suuremman kysyntäjouston.
On äärettömän vaikea kuvitella käytännössä tilannetta, jossa tuulivoima tuottaisi yhtä paljon päästöjä kuin maakaasu.
Minusta on kiinnostavaa, miten samassa kommentissa voidaan päivitellä uusiutuvien kestävyyteen liittyviä ongelmia ja nostetaan esille ydinvoimamaita esimerkkinä vähäpäästöisestä sähköntuotannosta. Helposti tulee mieleen, että ihan samalla pieteetillä ei ole tällöin tarkasteltu sekä uusiutuvien että ydinvoiman käyttöön liittyviä haasteita.
J.M. Korhosen toiseen kommenttiin yksi huomio:
AIka taajaan on toisteltu väitettä, että Saksan (nyt toistama – olennaisesti vastaavansisältöinen päätöshän oli tehty jo aiemmin) päätös ajaa alas ydinvoima lisäisi maassa merkittävästi fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja siten päästöjä. Usein tämän väitteen viljelijät jättävät huomiotta seuraavat kolme seikkaa:
1) ydinvoimapäätöksen yhteydessä Saksa vahvisti aiemman tavoitteensa, jonka mukaan se leikkaa päästöjään 40 % vuoteen 2020 mennessä – päästövähennys ydinvoiman alasajon jälkeen on siis sama kuin ennen ydinvoiman alasajoa eikä alasajo täten lisää Saksan päästöjä
2) vaikka Saksa vastoin tavoitettaan jostain syystä päättäisikin lisätä fossiilisten polttoaineiden käyttöä, EU:n päästökauppasektorin päästöt kokonaisuutena pysyisivät samana – ts. vaikka päästöt Saksassa nousisivatkin, laskisivat ne toisaalla päästökauppa-alueella vastaavasti ja Saksan ydinvoimapäätöksen vaikutus EU:n päästökauppasektorin päästöihin olisi taasen nolla
3) jos ydinvoimapäätös johtaisi fossiilisten polttoaineiden käytön merkittävään lisääntymiseen, sen pitäisi näkyä markkinoilla sekä päästöoikeuksien että sähkön hinnoissa; tällaista mainittavaa signaalia ei kuitenkaan hinnoissa näy
Hanna-Leena Yliselle:
Kyseessä ei ole kehäpäätelmä saatikka tyyppiesimerkki siitä. Kehäpäätelmä on kuvattu tiiviisti täällä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Keh%C3%A4p%C3%A4%C3%A4telm%C3%A4.
Talouskasvun mahdollisuutta mittavien päästövähennysten oloissa on tarkasteltu paitsi esim. IPCC:n, IEA:n, Pohjoismaiden neuvoston ja McKinseyn julkaisuissa sekä Sternin raportissa, myös esim. WWF:n ja Maan ystävien laatimissa skenaarioissa. Kaikissa perusviesti on sama: talous voi kasvaa samalla, kun päästöt leikataan kestävälle tasolle. Uskallan epäillä, että esim. WWF ja Maan ystävät eivät esitä väitettä vain pönkittääkseen kirjabisnestä (esim. MY:n raportit ovat käsittääkseni ilmaisia).
Muutama asia nousi mietityttämään:
1) Kaikki, mikä on mahdollista, ei välttämättä toteudu helposti tai lainkaan.
2) Vallitseva mielikuva ohjaa usein vankasti suuntaa ja estää näkemästä vaihtoehtoja. Talouskasvua hakeva malli näyttää tuoneen isoja pulmia. Jo talouden itsensä toimivuuden kannalta kohdataan isoja haasteita. Lisäksi ollaan pulmissa luonnon rajojen kanssa. Avaisiko nykyisten pulmien tarkastelu vaihtoehtoisista näkökulmista uusia mahdollisuuksia?
3) Luonnossa asiat liittyvät toisiinsa monella tavalla. Esimerkkinä vaikkapa luonnon monimuotisuus ja ilmasto. Minua nousi mietityttämään ruoan tuotantoon, bioenergian tuotantoon ja ekosysteemipalveluihin liittyvä yhtälö. Laitumet ja pellot vievät suuren osan maapallon pinta-alasta. Metsät ja niiden monimuotoisuus hupenevat. Väestön määrä kasvaa ja osa ihmisistä näkee nälkää. Yhtälön ratkomisessa riittää haastetta.
4) Taustalla on koko ajan, ettei ilmastoon ja päästöihin liittyviä asioita voida laskea tulevaisuuteen päin tarkasti. Yllätyksiä voi tulla. Vanhoja ennusteita pitää verrata siihen, mitä on jo tapahtunut ja korjattava tarvittaessa suuntaa. Pitäisikö lisäksi varoa alueilla, joilla tunnistetaan merkittäviä epävarmuuksia? Muutokset luonnossa voivat olla nopeita ja osa niistä toteutuu syihinsä nähden pidemmällä viiveellä.
T: Olli
Kiitos Oras Tynkkyselle vastauksista, ja ansiokkaasta keskustelun avauksesta.
Kuten ehkä huomasit, tiedostan oikein hyvin, että mahdollisesti 20 % Suomen energiasta voitaisiin tuottaa stokastisilla uusiutuvilla ilman investointeja säätövoimaan. Tästä syystä kannatankin tällä hetkellä uusiutuvien rakentamista.
Mutta edes Jari Ihonen ei visioi kuin 50-70% penetraatiota näille energianlähteille. Suuri kysymys on, mistä se loput 30-80% sähköstä otetaan. Suunnattoman suuri kysymys on, mistä otetaan energia, jolla korvataan sähköntuotannossa käytettävien fossiilisten lisäksi myös öljyn energiasisältö. Älkää hyvät ihmiset tuijottako vain sähköntuotantoa, kun fossiiliset pitäisi korvata kaikkialla muuallakin.
Vastauksessasi esität, etten olisi ottanut huomioon mainitsemiasi Saksan ydinvoimapäätöksen puolesta puhuvia seikkoja. Tämä on väärä käsitys. Huoleni Saksan kurssista ei muuttunut, vaikka otin myös nuo seikat mukaan arviooni.
1) Poliittinen päätös on poliittinen päätös; toteuma on eri asia. Monet analyytikot pitävät Saksan tavoitetta vähintään kunnianhimoisena; toiset pitävät sitä mahdottomana. Olisi myös kiinnostavaa tietää, kuinka paljon Saksa olisi kyennyt vähentämään päästöjään jos ydinvoimaa ei olisi päätetty ajaa alas. Esimerkiksi ajamalla alas vastaavan määrän hiilivoimaa päästöjä olisi kenties voitu vähentää 60 % (arvaus, mutta joka tapauksessa enemmän kuin nyt). Nähdäkseni tässä tilanteessa tärkeää olisi nimenomaan päästöjen vähentäminen.
2) Päästökauppa-argumentin käyttäminen on hyvin lyhytnäköistä. Totta on, etteivät päästöt todennäköisesti lisäänny lyhyellä tähtäimellä. Mutta pointti on siinä, mikä päätöksen vaikutus tulee olemaan tuleviin päästökiintiöneuvotteluihin. Minun on erittäin vaikea uskoa, että vähäpäästöisen energian saatavuuden heikkeneminen parantaa poliittisia mahdollisuuksia päästökiintiöiden merkittäväksi vähentämiseksi.
3) Markkinasignaaliargumentti on käsittääkseni harhaanjohtava päästöoikeuksien kohdalla ja selkeästi päästöjen lisäämistä ennustava hiili- ja kaasuyhtiöiden kohdalla. Näin siksi, että ymmärtääkseni nykyiset päästöoikeudet menettävät arvonsa 2012. Niinpä Saksan päätöksellä ei ole juurikaan väliä niiden hintaan. Saksan päätökset ovat kuitenkin nostaneet selkeästi hiili- ja kaasuyhtiöiden osakekursseja.
Mielenkiinnosta: mitkä ovat mielestäsi ydinvoiman käyttöön liittyvät haasteet, ja mitä tieteellistä pohjaa näille haasteille kykenet löytämään?
Oras Tynkkynen kirjoitti: ”Kaikissa perusviesti on sama: talous voi kasvaa samalla, kun päästöt leikataan kestävälle tasolle.”
Kun samaan aikaan kuitenkin tiedetään, että ilmastonmuutokseen liittyy täysin tuntemattomia muuttujia ja niiden lisäksi tekijöitä, joita ei ole mahdollista laskea tarkasti, niin olisi mielenkiintoista tietää, millaisella varmuudella Tynkkynen uskaltaa väitteensä esittää.
(Suosittelen James Hansenin kirjaa Storms of My Grandchildren, jossa mm. kuvataan, miten ilmastomalleissa epälineaarisia tekijöitä on korvattu lineaarisilla.)
Oras Tynkkynen kirjoitti: ”Biomassalla tarkoitan tässä yhteydessä pääsääntöisesti metsähaketta, joskin toki muutettavat muuttaen sama pätee peltobiomassaan tai vaikka ainespuuhun. Biomassan energiakäytön ympäristövaikutukset vaihtelevat paljon jakeittan – kantojen korjuulla on tyypillisesti melko suuret haitat, hakkuutähteiden rajallisella keräämisellä taas melko pienet. Väite, että bioenergia suoranaisesti “vähentäisi luonnon monimuotoisuutta”, on aika rohkea.”
Väite, että bioenergia vähentää luonnon monimuotoisuutta, ei ole erityisen rohkea. Myös Tynkkysen mainitsema metsähake on jostain pois. Luonnon monimuotoisuutta tukee se, että puu energiakäyttöön hakettamisen sijaan on metsässä lahoamassa.
Päästökaupalta odotetaan paljon. Minua on noussut mietityttämään kalastuskiintiöiden ja niillä käydyn kaupan vertaaminen päästökauppaan. En tiedä, onko toimintamalleja vertailtu tutkimuksen avulla.
Kun kalastuskiintiöt ja niiden kauppa eivät ole toimineet merten kannalta hyvin, miten
mahtaisi käydä päästökaupan kanssa?
T: Olli
Kommentoin kahta asiaa joista jotain tiedän kun olen yli 30 vuotta niiden kanssa töitä tehnyt eli säätövoimaa ja bioenergiaa mahdollisena energiaratkaisuna maailmalle.
Suomi on ajautumassa todelliseen energiakriisiin, koska meillä ei jatkossa ole säätövoimaa. Heinäkuussa tarvitsemme sähköä 5000 MW, muina kuukausina kesällä 8000-9000 MW mutta kovilla pakkasilla 15 000 MW. Olemme pärjänneet Ruotsin ja Norjan jättimäisten altaiden säätövoiman avulla. Mutta se on myyty Saksaan. Saksa tulee kyllä pärjäämään ilan ydinvoimaa tuulivoimalla kun käyttää Skandinavian altaita rinnalla. Mutta me olemme vaikeuksissa.
Meillä ei enää ole muuta säätövoimaa (jos fossiililauhde lopetetaan) kuin kaupunkien CHP eli se tuottaa kovalla pakkasella paljon sähköä ja kesällä vähän. Vesivoimamme ei ole todellista säätövoimaa jossa kevättulvien vesi voidaan säästää helmikuulle.
Mitä pitäisi tehdä. Etelä-Suomessa voimme liittää CHP-kaukolämpöön noin miljoonan ihmisen asunnot ja sähköön perustuvat lämmitysmuodot (suora ja pumput) pitää kieltää. Ja ottaa Päijänne säätövoimaksi. Päijänne on reilut 80 metriä merenpinnan yläpuolella ja jos sallimme sille 3 metrin vedenpinnan vaihtelun niin sillä hoidetaan suurelta osin säätövoiman tarpeemme. Ei tarvita Pohjois-Suomen altaita. Asun muuten Päijänteen saaressa. Ei se haitta niin suuri olisi.Syksyllä vesi olis nykyisellä tasolla mutta sitä laskettaisiin 3 metriä huhtikuulle. Keväällä vesi taas nousisi niin että kesäkuussa oltaisiin nykytasolla. Tosin moottorikelkkailu estyisi, heh heh.
Biomassa ei ratkaise maailman energiaongelmaa. Sillä voidaan tuottaa max 20% kuluttamastamme energiasta maailmassa, teorissa, käytännössä ei läheskään niin paljon.. Meidän on pakko ajaa kulutusta alas 80%.
Kaikki talot kaukolämpöön, ei yksityisautoilua, lisää tuulivoimaa ja säätäviä altaita, esim.Päijänne ja pysytään kotona.
PS. Nykyinen vesivoimamme pystyisi tuottamaan kaiken sähkön mitä Suomessa tarvittiin 1958. Kulutimme niin vähän. meillä oli vain radio ja lamppuja valoa varten. Ei mitään muita sähövempaimia. Siitä huolimatta olin onnellinen 5-vuotias pikkupoika.