Mikäli ilmaston lämpeneminen halutaan pitää kahden asteen tuntumassa, tulee teollisuusmaissa vähentää päästöjä Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) arvion mukaan vähintään 25-40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja 80-95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.
Olin torstaina (4.11.) Rovaniemellä Arktikumissa Arktista vimmaa elokuva- ja mediafestivaalilla kommentoimassa kahdessa eri paneelikeskustelussa John Websterin Katastrofin aineiksia -dokumenttia. Olen kirjoitellut aikanaan dokumentista myös Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastoblogiin.
Katastrofin ainekset muodostuvat dokumentissa seuraavista seitsemästä osatekijästä:
1. Ongelma ei ole minun
2. Psykologinen kieltäminen
3. Perityistä arvoista on vaikea luopua
4. Haitallisen toiminnan järkeistäminen
5. Itsepäisesti pieleen
6. Pidä se, mitä sinulla on
7. Ihminen voi ylittää minkä tahansa esteen, ensin on vain ylitettävä itsensä.
Webster pystyi vuoden öljydiettinsä aikana vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään 52 prosenttia. Esimerkiksi EU on sitoutunut vain 20 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2020 mennessä.
Websterin kokeilu osoittaa, miten paljon omassa arkielämässämme on päästövähennyspotentiaalia. Dokumentti toimii myös inspiroivana esimerkkinä siitä, mitä kukin meistä voi päästöjen vähentämiseksi tehdä ja olla tekemättä.
Hiilineutraalin yhteiskunnan edistämiseksi tarvitaan yksilöiden valintojen lisäksi yhteiskunnallisia rakenteita, lainsäädäntöä ja taloudellisia ohjauskeinoja. Siitä huolimatta meidän kaikkien Gandhia mukaillen tulee myös itse olla se muutos, jonka toivomme maailmassa näkevän.
Suurin osa yksityisen kulutuksen päästöistä syntyy arkisista valinnoistamme asumisen, liikkumisen ja ruuan suhteen. Oma hiilijalanjälkeni Helsingin Sanomien hiilijalanjälkilaskurin mukaan 2867 kg eli 2,9 tonnia. Suomalaisten päästöt henkeä kohden ovat noin 13 tonnia. Kestävä taso olisi ehkä jossain 1-2 tonnin tasolla. Tehtävää on siis vielä aika paljon.
Yksi kommentti artikkeliin ”Arktista vimmaa ja John Webster: Katastrofin aineksia”
Kommentointi on suljettu.