Sisäinen tuli ja Jari Sarasvuo

Lauantaina luin pikalukuna Jari Sarasvuon kirjan Sisäinen tuli – väkevä ja tasapainoinen elämä on ulottuvillasi. Kirja oli taattua Sarasvuota. Teoksessa käydään läpi peruselementit hyvän elämän luomiseen. Näitä ovat mm. positiivisen ajattelun voima, arjen hallinta, säännöllinen vierailu epämukavuusalueella, pitkitetty tarpeentyydytys, henkisen ja fyysisen kunnon ylläpitäminen, rohkeus, rakkaus, energia ja innostus sekä muiden palvelu ja monet muut jutut. Muutama mielenkiintoinen (uusi) ajatus jäi kuitenkin pyörimään mieleeni tästä yli kymmenen vuotta sitten kirjoitetusta kirjasta.

1. Lepääminen tekee onnettomaksi. Oman jaksamisen ja vireystilan kannalta säännöllinen vierailu epämukavuusalueella on olennaista. Passiivisuus, pelkkä lepääminen ja relailu alkavat väsyttämään ja passivoivat entisestään. Jokaisen kannattaa tietysti nukkua vuorokaudessa riittävästi ja epämukavuusalueella pitää vierailla oman jaksamisen rajoissa. Liika laiskottelu ja mukavuusalueelle käpertyminen johtavat kuitenkin pidemmällä tähtäimellä onnettomaan elämään.

2. Puoliso/kumppani on kaikkein tärkein. Kirjassaan Sarasvuo muistuttaa, että yksin voi tehdä kovin vähän. Tarvitaan muiden ihmisten tukea. Hyvät sosiaaliset suhteet ovat avain tyytyväiseen elämään. Sarasvuon mukaan tärkein ihminen on oma puoliso/kumppani. Tämä menee jopa omien lasten edelle. Mikäli kohtelet puolisoasi hyvin, näkyy se myös suhteessa mahdollisiin omiin lapsiin ja muihin ihmisiin.

3. Ystävien osalta määrä korvaa laadun. Mikäli sinulla on vain muutama hyvä ja läheinen ystävä, on tilanne Sarasvuon mukaan epäterve ja haavoittuva. Jos olet riippuvainen vain muutamasta ystävästä, johtaa se jossain vaiheessa vääjäämättä suhteen väärinkäyttöön. Myös mahdollinen muutos olosuhteissa voi tehdä yksittäisestä ystävyyssuhteesta historiaa. Tästä syystä on parempi, että ystäväpiiri on mahdollisimman laaja. Silloin ei ole riippuvainen kenestäkään.

Sarasvuo on ilmiönä kiinnostava. Aika moni tyrmää henkilön vaikka ei ole lukenut hänen ainoatakaan kirjaa tai ollut hänen luennollaan/valmennuskurssilla. Mielikuva muodostuu julkisuuden kautta syntyneestä imagosta. Sen sijaan kun puhutaan sisällöistä – positiivisen ajattelun voimasta, henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista ja epämukavuusalueella vierailusta – aika harva on eri mieltä. Sanoihin fear less, love more, fight harder -kiteytyy jotain olennaista omasta ajastamme.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍