Pyöräily Joensuusta Mikkeliin 30.7.2007

Karhunkierroksen ja Kuusamo-Joensuu –pyöräilyn jälkeen vietimme viikonlopun Annukan kanssa Joensuussa. Ohjelmassa oli mm. hengailua, keskustelua ja pikkuveljen rippijuhlat. Maanantai aamuna reisissä oli vielä hiukan poltetta. En siis viitsinyt hypätä junaan, vaan päätin kokeilla, kuinka pitkälle ehtisin yhdessä päivässä pyöräillä.

Siispä painelin Joensuusta ensin Kiteelle, sen jälkeen Savonlinnaan ja sieltä vielä Juvan kautta Mikkeliin. Lähdin matkaan klo 6.15 ja saavuin perille klo 20.20. Matkaa kertyi kaiken kaikkiaan 247,36 km (pyöräilyyn kulutettu aika 10h 59min, keskinopeus 22,58 km/h). Ehdin juuri ja juuri viimeiseen Helsinkiin lähtevään bussiin ja pääsin kotiin Käpylään puolenyön jälkeen.

Makan varrella oli jonkin verran sadetta ja pieni vastatuuli. Mikäli olisin lähtenyt liikkeelle hiukan aikaisemmin, saanut myötätuulta ja suostunut jäämään matkan varrelle yöksi (ettei olisi ollut painetta ehtiä viimeiseen bussiin), niin ehkä tuona päivänä olisi voinut maksimissaan pistellä yhteensä yli 300 kilometriakin. Mene ja tiedä. Ehkä sitten tulevina kesinä.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍