Tiistai 31.10.2006

Sain tänään luettua loppuun Mikko Salasuon tutkimuksen ”Atomisoitunut sukupolvi. Pääkaupunkiseudun nuorisokulttuurinen maisema ja nuorisotyön haasteita 2000-luvun alussa.” Kyseessä on erityisen kiinnostava tutkimus myös kansalaistoiminnan näkökulmasta. Salasuo on havainnut samoja yksilöllistymisen elementtejä nuorisokulttuurissa kuin mitä itse toin esille pro gradu –tutkielmassani (http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma.phtml?id=16103).

Salasuon mukaan nuorisokulttuurin atomisaatio on johtanut kollektiivisen kulttuurin (ja toiminnan) pisaroitumiseksi hypeindividualistiseksi yksilösumuksi, jossa yksilöt muodostavat löyhiä sosiaalisia kudoksia uuden teknologian, kuten internetin myötä. Helposti kiinnittyvät ilmiöt ja spektaakkelit sopivat joustavaan ja nopeatempoiseen elämään. Myöhäismodernin vauhti ei suosi pitkäjänteisyyttä tai sitoutumista. Käykää katsomassa lisää: http://www.kommentti.fi/sivu.php?artikkeli_id=104.

Lokakuun lopun lukemattomat deadlinet saivat minut ajattelemaan vielä pari viikkoa sitten, että mikäli tästä tehtävien sekamelskasta, hybridisaatiosta selviän hengissä, pystyn mihin vain. Nyt kuukauden lopussa tilanne näyttää hyvältä. Itseasiassa pari viimeistä päivää ovat olleet rentoutumisen aikaa.

Tänään jätin polkupyörän ensimmäistä kertaa kotiin aamun jääkelin ja iltapäiväksi luvatun lumimyräkän takia. Oli hauska kulkea joukkoliikennettä käyttäen. Toisaalta polkupyörää kaipaa jo nyt. Kun ei pyöräile, pitäisi kaiken muun hässäkän ohessa ehtiä erikseen käydä juoksemassa. Seuraavaksi ajattelin kuitenkin lukaista läpi Oras Tynkkysen pamfletin (http://www.orastynkkynen.fi/pamfletti1.html). Vihreä on kasvun väri. Sopivasti Vihreän Langan toimittajakin soitteli tänään tehdäkseen juttua eri puolueiden vihertymisestä.

Päivän Helsingin Sanomien mukaan ilmastonmuutos uhkaa leikata jopa viidenneksen maailman tuotannosta. Kyseessä on tietysti Brittihallituksen teettämä raportti, jonka takana on nykyinen ja Maailmanpankin entinen pääekonomisti Nicholas Stern. Raportti löytyy osoitteesta: www.hm-treasury.gov.uk. Samaan aikaan läntisten teollisuusmaiden hiilidioksidipäästöt jatkavat kasvuaan YK:n raporttien mukaan ilmastonmuutoksen uhkasta huolimatta. Esimerkiksi Suomen päästöt ovat kasvaneet vuosina 1990-2004 yhteensä 14,5 prosenttia. Kaiken huipuksi Suomea pidetään kestävän kehityksen mallimaana. Hävettää.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami