Maanantai, tiistai, keskiviikko…

Maanantaina vietimme Luonto-Liiton toimiston järjestelypäivää. Toimistolla näyttää urakan jälkeen jälleen hiukan siistimmältä. Kun tavarat ovat paikallaan, on mielikin paremmin järjestyksessä ja työskentely selkeämpää. Siivousurakan lisäksi vedin viikottaisen toimistokokouksen, johdin puhetta toimiston työhyvinvointiryhmän kokouksessa sekä istuin vielä Valitse Vege -kampanjan palaverissa. Alkuillasta kävin puhumassa vihreiden poliittista ohjelmaa valmistelevalle työryhmälle tulevista ympäristöhaasteista. Keskustelua herättivät mm. henkilökohtainen päästökauppa ja de-growth-talous. Päivän aikana pyöräilin 13 km ja tein lihaskuntoharjoituksen.

Tiistaina istuimme aamupäivän Luonto-Liiton päällikkötiimin kanssa käymässä läpi ajankohtaisia toimintapuolen asioita. Meillä on toimistolla mahtava porukka! Tämän lisäksi valmistelin hallituksen kokouksen esityslistaa ja iltapäivällä olin kokoustamassa ympäristö- ja kehitysjärjestöjen kanssa siitä, mitä ilmastoneuvotteluissa tapahtuu vuonna 2010. Järjestämme aiheesta tiistaina 26.1. lehdistötilaisuuden. Ilta venähti pitkäksi Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin hallituksen kokouksessa, jonka puheenjohtajana toimin. Aamulla kävin juoksemassa 10 km lenkin ja päivän aikana pyöräilin 14 km.

Keskiviikkona vastailin YLE:n suorassa radiolähetyksessä kansalaistoimintaa koskeviin kysymyksiin. Vaikka perinteiset mielenosoitukset ovatkin tehokkaita vaikuttamisen keinoja, on rinnalle tullut monia muitakin osallistumisen muotoja. Ihmisten epämuodollinen, yhdistyksistä riippumaton, vaikuttaminen lisääntyy. Iltapäivällä annoin konsultille haastattelun HSY:n (Helsingin seudun ympäristöpalvelut) valmisteilla oleviin strategialinjauksiin liittyen. Istuin myös Netcyclerin ja Suomen luonnonsuojeluliiton ohjausryhmän kokouksessa sekä Luonto-Liiton puheenjohtajiston puhelinpalaverissa. Illan vietimme muutaman kaverin kanssa keskustelemassa Latinalaisesta Amerikasta. Aamulla kävin juoksemassa 10 km lenkin ja päivän aikana pyöräilin 14 km.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami