Viisi vinkkiä onnelliseen ja hyvään parisuhteeseen

Hyvä parisuhdeLapsiperhearjen keskellä voi olla joskus vaikea löytää yhteistä aikaa parisuhteelle. Tämän olen itsekin huomannut. Pohdiskelin asiaa, kun tällä viikolla juhlistimme puolisoni kanssa 11-vuotispäivää.

Parisuhteessa puolison pitäisi olla ensimmäinen. Hän on kuitenkin elämäsi tärkein ihminen, ja hänen hyvinvoinnistaan riippuu myös oma hyvinvointisi.  Jos puolisosi voi huonosti, heijastuu se varmasti myös sinuun.

Omassa arjessamme pyrimme vaihtamaan kuulumiset ja sopimaan tärkeät asiat yhteisen päivällisen tai iltapalan yhteydessä. Lapsen nukkumaanmenon jälkeen ei enää puhuta työasioista, tärkeistä periaatteellisista kysymyksistä tai kalenteriasioista.

Lisäksi pyrimme sopimaan riidat tai erimielisyydet aina ennen nukkumaan menoa. Emme siis mene vihaisena tai huonolla mielellä nukkumaan. Tätä edistää se, että yritämme muistaa sanoa toisillemme joka ilta ennen nukkumaan menoa vähintään viisi kiitoksen aihetta joko toisen tekemisistä tai yhteisestä arjesta ylipäätään.

Ohessa on vielä viisi muuta vinkkiä parisuhteeseen.

Lue lisää

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍