Minulla on 100 tavaran unelma

Kirjoitus on julkaistu 31.3.2011 Netcyclerin blogissa.

Siinä missä vanhemmat sukupolvet ovat arvostaneet ja säästäneet tavaraa, nuoremmille tavarasta luopuminen ei ole temppu eikä mikään. Tästä huolimatta tai ehkä juuri siksi yhä useampi meistä painii ylettömän tavarapaljouden keskellä.

Tavaraähky aiheuttaa helposti sen, että tilaa tarvitaan enemmän. Pitää hankkia yksi hylly tai kaappi lisää. Kun kaappeja ei mahdu nykyiseen asuntoon, pitää hankkia uusi huone eli suurempi asunto – mieluiten vielä isolla varastotilalla tai vaatekaapilla varustettuna. Tämä taas kuluttaa entistä enemmän luonnonvaroja asunnon lämmityksen ja valaistuksen myötä.

Haasteeseen pyritään vastaamaan milloin milläkin kevätsiivouksella tai ryhtiliikkeellä. Nurkkiin kertyy kuitenkin jatkuvasti uutta roinaa, vaikka olisi kulutuskriittinenkin. Mitä ihmettä siis pitäisi tehdä?

Lue lisää

Johanna Kajosaari: Ecoeasy – helpompia ekotekoja

Vieraskynäblogissa Johanna Kajosaari

Yhä useampaa tuntuu kiinnostavan kulutusvalintojensa vastuullisuus ainakin jollain tasolla.

Maailmalla tiedostaviin kuluttajiin viitataan termillä LOHAS, Lifestyle of Health and Sustainability. Suomessakin jopa kolmasosa eli yli miljoona yli 15-vuotiasta lukeutuu näihin LOHAS-kuluttajiin, joiden kulutuspäätöksiin vaikuttava kestävän kehityksen periaatteet ja terveyttä edistävät elämäntavat.

Lue lisää

Juha Koponen: Yhteisöllinen kuluttaminen

Vieraskynäblogissa Juha Koponen Ihmisten kaapit ja varastot ovat täynnä tavaroita, joita ei käytetä. Toisaalta luonnonvaroja virtaa suuria määriä tehtaisiin ja kauppoihin, joista ihmiset ostavat tavaroita jotka pian päätyvät kaatopaikalle. Tähän me sitten tarvitsisimme monta maapalloa. Netcycler, tavaroiden vaihtopalvelu internetissä, on vaihtoehto ylettömälle kulutukselle. Netcycleriin on liittynyt yli jo 20000 ihmistä jotka vaihtavat ja lahjoittavat tavaroitaan keskenään koko ajan enemmän. Meitä Netcyclerissä ilahduttaa erityisesti viime syksynä ilmestynyt Rachel Botsmanin ja Roo … Lue lisää

Netcycler ja Kumpulan vaihtopiiri – miksi ostaisit kun voit hankkia sen vaihtamalla?

Nuukuusviikon kunniaksi kannattaa jättää uudet tavarat kauppaan ja antaa samalla omille ”turhille” tavaroille uusia merkityksiä muiden toimesta. Vihdoin on saatu teknisesti toimiva ja ekologinen tavaran vaihtopiiri. Netcycler avautui kaikille maaliskuun lopussa. Itse olen ollut ideoimassa hommaa yhdessä Netcyclerin ja Suomen luonnonsuojeluliiton porukoiden kanssa pitkään. Netcyclerissa voi vaihtaa ja lahjoittaa käytettyä tavaraa. Hommaan on jäänyt koukkuun mm. Green Fashion Freak ja aiheesta on kirjoitellut myös Uusi musta. Vihreän Langan mukaan kyseessä … Lue lisää

Third Rock täytti tänään 5-vuotta! 

Reilu viisi vuotta sitten keskellä koronapandemiaa aloimme pohtia silloisen T-Media Relations Oy nimen ja brändin uusimista. Lopulta Sari Kuvaja, @harrileinikka @riding_n_butterflywings ja @anurasanen (ja oli mukana varmasti moni muukin) kanssa saatiin valmista ja 18.8.2020 oli kaupparekisteri-ilmoitukset hoidettu, verkkosivu pystyssä sekä tiedote lähdössä asiakkaille. 

Third Rock Finland oli saanut alkunsa. 

Mitä me ollaan sitten viiden vuoden aikana tehty? Katsoin nopeasti, että ollaan toteutettu karkeasti: 

-noin 700 projektia
-palveltu noin 300 asiakasta
-tehty noin neljä miljoonaa euroa liikevaihtoa
-tehty hommia noin 50 henkilötyövuotta

Ja toivottavasti myös onnistuttu vähentämään päästöjä ja luonnonvarojen kulutusta sekä vahvistamaan kiertotaloutta, ihmisoikeuksia ja fiksua liiketoimintaa. 

Monenlaisia maailman muutoksia ja tilanteita on viiden vuoden aikana ehtinyt tapahtua ja monessa liemessä ollaan oltu, kun ollaan kasvettu kolmen henkilön yrityksestä nyt 17 henkilön organisaatioksi.

Tavoitteena on edelleen vauhdittaa organisaatioita haittoja vähentävästä niin kutsutusta ”vastuullisesta liiketoiminnasta” kohti planetaarista liiketoimintaa eli kohti sitä, että organisaatiot edistävät kestävyysmuutosta eivätkä vain minimoi omia haittoja tai pahimmillaan jarruta muutosta. Tässä riittää vielä tehtävää näin ilmastokriisin ja luontokadon aikakaudella. 

Hyvää syntymäpäivää Third Rock! On tämä kyllä ollut ihmeellinen ja elämää muuttava matka kaikkien teidän kanssa, jotka olette tavalla tai toisella olleet vuosien varrella mukana.

Ja mitä kaikkea onkaan vielä luvassa!

#thirdrock #vastuullisuus #planetaarinenliiketoimibta
Kirjasuositus: Ossi Nyman: Alkuhuuto

Jostain selittämättömästä syystä olen tykännyt Nymanin romaanien karuttomasta kuvailusta paljon. Alkuhuuto on näistä romaaneista kuitenkin ehjin ja paras. Suorastaan huikea. 

Toivo on 46-vuotiaana bussinkuljettajana valmis eläkkeelle. Marjut istuu lähikaupan kassalla ja hakee iloa elämään salasuhteista. Faith on suomeen kotoutunut maahanmuuttokriittinen maahanmuuttaja. 

Kolme elämää, jotka kiinnittyvät vahvasti toisiinsa. 

Upea kuvaus suomalaisesta mielenmaisemasta ja keskiluokkaisuuden reunalla elämisen arjesta. Tavallisuuden kaipuusta.

Häiritsevää on vain ajan hengen mukainen ajallinen epäsymmetrisyys ja absurdi loppuratkaisu. Ja ehkä juuri tämä häiritsevyys tekee kirjasta lopulta täydellisen. 

#kirjat #kirjagram #ossinyman #alkuhuuto @ossijanyman @teoskustantamo
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Voiko Lofooteille matkustaa Helsingistä maatapitkin ilman autoa? Tietysti voi. Tehtiin 13-vuotiaan lapsen kanssa kahdestaan autovapaa maatapitkin matka. 

Pohjoisen kaarros Jäämerelle ja Lofooteille kulki seuraavasti: Helsinki-Rovaniemi-Kilpisjärvi-Tromsa-Narvik-Svolvaer-Narvik-Luleå-Haaparanta/Tornio-Kemi-Helsinki. 

Reissun päästöt olivat yhteensä noin 213 kgCO2e, joka vastaa noin 1568 km autolla ajoa. Lentämällä paikan päälle olisi jäänyt moni hieno paikka näkemättä ja kokematta ja päästöt olisivat olleet yli tuplasti enemmän eli noin 565 kgCO2e. 

Lue matkapäiväkirja, reitti ja arviot päästöistä sekä lopuksi yhteenveto ja pohdinnat mahdollisista muista vaihtoehdoista osoitteesta www.leostranius.fi

Pahoittelut verkkosivujen pitkästä tekstistä, mutta ehkä tästä voi olla iloa ja hyötyä jollekin, joka suunnittelee vastaavaa matkaa. 

#norja #lofootit #lappi
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Kilpisjärvi ja Saanan huippu. Seuraavaksi kohti Norjaa.
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Turun linja-autoasemalla polkupyörätarvikkeiden automaatti! Milloin näitä tulisi Helsinkiin? Tai muualle?
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Tämä oli hieno! Kiitos @terike.haapoja