Vieraskynäblogissa Mari Koistinen
Netin myötä kuluttajilla on valtaa enemmän kuin ennen. Kun kahvipöytä laajenee verkkoon, niin kokemukset ja vinkit tuotteista, palveluista ja uutisista liikahtelevat vauhdikkaammin ja laajemmin.
Samalla voimme velvoittaa yritykset kuuntelemaan ja reagoimaan.
Tätä on nyt useampi vuosi kerrottu. Mutta muuttuuko maailma oikeasti tämän vallantunteen ja jakamisen myötä?
Ei välttämättä.
Vieraskynäblogissa Annukka Berg
Olen käynyt siippani kanssa paikoin kipakoitakin keskusteluja siitä, pitääkö läheisten ihmisten kulutustottumuksiin pyrkiä vaikuttamaan. Onko asiasta syytä huomauttaa, jos ystävien tai perheenjäsenten kulutustavat ovat ympäristön kannalta ongelmallisia? Missä menee puuttumisen raja?
Itse olen ollut puuttumisen suhteen melko varovainen. Olen ajatellut, että lähi-ihmisten tehtävänä on ennen kaikkea välittää toisistaan. Suvaitsevainen asenne on tarpeen varsinkin perheissä, jotka usein koostuvat melko erilaisista mutta vahvoin sitein toisiinsa solmituista yksilöistä. Kun perhettä – tai naapureita tai työkavereita – ei voi helposti vaihtaa, ihmisten olisi hyvä tehdä yhteiselosta mahdollisimman siedettävää. Tätä tavoitetta moralisointi ei erityisesti edistä.
Vieraskynäblogissa Hannele ”Hanu” Luukkainen
Suomeen tuodaan tätä nykyä vuosittain noin pari tuhatta rescue –koiraa lähinnä Etelä- ja Itä-Euroopan maista.
Jokainen koira – myös löytökoira toivoo itselleen kunnollista ja rakastavaa kotia. Kotia, joka olisi juuri hänelle sopiva.
Eläinsuojeluyhdistysten ja rescue –järjestöjen tehtävänä on paitsi toteuttaa tämä toive, myös yksi yhteinen tavoite: vähentää löytökoirien määrää.
Vieraskynäblogissa Harri Lammi
Lähtiessäni keväällä Kiinaan valitsin mukaani kaksi matkalaukkua tarvikkeita. Pakatessani tajusin, että suuri osa tavaroistani oli itse asiassa palaamassa tuotantomaahansa, kotiin.
Vaikka vertaaminen Kiinaan on monelle suomalaiselle tekosyy olla murehtimatta henkilökohtaista kulutustaan, tavaroidemme ja niiden ympäristövaikutuksien kautta moni meistä on jo elänyt eri puolilla Kiinaa.
Kun tilannetta katsoo täältä Pekingistä käsin, on selvää, että Kiina ei kelpaa tekosyyksi.
Vieraskynäblogissa Katja Lahti
Äitini kuoli vuosi sitten. Rintaperillisen tehtävä on karu: käydä läpi vainajan elämänsä hankkima omaisuus ja loppusijoittaa se tavalla tai toisella.
Tiesin toki, että Äitee oli kaikkien aikojen tavarahamsteri sen lisäksi, ettei hän heittänyt mitään pois, mutta silti järkytyin.
Irtaimisto oli valtava ja kattoi niin ikivanhaa, pariin kertaan perittyä, käytettyä, vähän käytettyä ja uutta, vielä pakkauksissa olevaa tavaraa – myös markka-ajalta. Laidasta laitaan. Kolme mikroaaltouunia. Puurohiutaleita seuraavaksi 20 vuodeksi. Kosmetiikkaa pienen kauneushoitolan tarpeisiin. Lasten polkupyöräkin löytyi.
Vuoden kestäneen tyhjennysprojektin päätteeksi Fida vastaanotti rekka-autollisen tavaraa. Siinä ajassa kristallisoitui ajatus jos toinenkin.
Vieraskynäblogissa Erkki Perälä
Suomalainen demokratia on kuin parhaat päivänsä nähnyt fillari: ajaminen onnistuu vielä jotenkuten, mutta ohjaustanko on ruosteessa, ketjut ovat löystyneet ja takaratas pitäisi vaihtaa. Suurin ongelma on kuitenkin pienimpien vaihteiden puuttuminen kokonaan.
Ihmisten elämään suorimmin vaikuttavat päätökset tehdään paikallistasolla. Siksi onkin kummallista, että suomalaiset äänestävät jokseenkin yhdentekevissä presidentinvaaleissa huomattavasti innokkaammin kuin kunnallisvaaleissa. Vika ei kuitenkaan ole ihmisissä vaan demokratian pelisäännöissä.
Kunnallisdemokratia on suunniteltu tavallisen kaupunkilaisen näkökulmasta mahdollisimman vieraannuttavaksi.
Vieraskynäblogissa Li Andersson
Vasemmistoliiton keväällä julkaistussa ympäristöohjelmassa oli perinteisten aiheiden, kuten ruoan, energian, monimuotoisuuden ja liikenteen, lisäksi osio työstä.
Työ on yhtä keskeinen tekijä arjessa kuin syöminen, liikkuminen tai asuminen. Se vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin ja tyytyväisyyteen ja on yhteiskunnallisten tuotantosuhteiden ytimessä.
Uudistuvalle, punavihreäksi itsensä määrittävälle vasemmistolle työ on edelleen yksi tärkeimmistä aiheista.
Työ ja vaatimus työajan lyhentämisestä ovat luonnollinen osa vasemmiston ympäristöpolitiikkaa.
Vieraskynäblogissa Maria Vuorelma
Ilmastomuutoksesta puhuminen on out. Mutta yhteisöllisyys ja elämän pienistä iloista nauttiminen on in! 10:10-kampanja haluaa tuoda ilmastomuutoskeskusteluun positiivista, together we can-asennetta.
10:10-kampanjaan sitoutuneet lupaavat vähentää ilmastopäästöjään kymmenellä prosentilla vuodessa. Samalla he liittyvät maailmanlaajuiseen verkostoon, joka auttaa ja tukee tavoitteen toteuttamisessa! Ilmastoneuvotteluja dominoiva uskonpuute ja syyttely saavat luvan väistyä, kun kaikki ottavat vastuun siitä, mihin itse pystyvät vaikuttamaan, eli omista valinnoistaan.
Kesällä on ollut aikaa lukea hyviä kirjoja. Luin jo alkukesästä filosofi ja yhteiskuntatieteiden tohtori Teppo Eskelisen Kehityksen loppu -pamfletin.
Tässä makupaloja erinomaisesta teoksesta.
Eskelinen pohtii teoksessaan kehitystä kolmesta näkökulmasta: Mitä kehitys oli, mitä kehitykselle tapahtui ja mitä kehityksen jälkeen.
Haastava aihe. Suoria vastauksia ei olekaan luvassa, mutta filosofian perimmäinen tehtävä onkin hyvien kysymysten esittäminen.
Kehitys on yhteiskunnallinen malli, jonka kuka tahansa voi määritellä miten tahansa. Näin ollen kehitystä pidetään aina automaattisesti toivottavana ja sen arvostelu tuntuu järjettömältä, kirjoittaa Eskelinen.
Vieraskynäblogissa Oras Tynkkynen
Moni suhtautuu epäillen teknologian mahdollisuuksiin ratkoa ympäristökriisejä.
Tehokkuuden hyödyt hupenevat alati kasvavaan ylikulutukseen, väitetään. Näin ratkaisuksi jää vain degrowth, talouden hallittu supistaminen.
Mutta ovatko teknologiapessimistit oikeassa? Tarkastellaan yhtä konkreettista esimerkkiä: valaistusta.