Degrowth-talous vapauttaa tilaa ilmastolle ja kaikkein köyhimmille
Ilmestynyt: Voima 9/2010 – SLL ilmastoliite
Ilmaston lämpenemisestä kärsivät kaikkein eniten ne, jotka ovat olleet sitä vähiten aiheuttamassa. Teollisuusmaissa päästöt syntyvät usein ylellisyydessä siinä missä kehitysmaiden päästöissä on kyse pikemminkin eloonjäämisestä. Dollarilla tai kahdella päivässä ei kovin paljon päästöjä aiheuteta. Köyhyyden poistaminen ja päästöjen vähentäminen kehitysmaissa on kuitenkin mahdollista, mikäli teollisuusmaissa on valmius tarkastella talouskasvun sijaan ihmisten ja luonnon hyvinvointia.
Mikäli lämpeneminen halutaan pitää alle siedettävän kahden asteen rajan, tarkoittaa se teollisuusmaissa päästöjen vähentämistä lähelle nollaa vuosisadan puoliväliin mennessä. Vaikka teollisuusmaat pääsisivät tavoitteeseen, tulee myös kehitysmaissa pystyä vähentämään päästöjä. Muussa tapauksessa ilmaston lämpeneminen karkaa käsistä. Inhimillisen kärsimyksen ja toivottaman köyhyyden poistamiseksi kehitysmaissa tarvitaan kuitenkin samaan aikaan myös vaurauden kasvua. Onnistuuko tämä, kun päästöjä pitää vähentää?
Nicholas Sternin raportin ohella on esitetty useita analyyseja siitä, että teollisuusmaissa voidaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä radikaalistikin siten, että talous samalla kasvaa. Green New Deal -ajattelussa tavoitellaan samaan aikaan sekä talouskriisin ratkaisua että ympäristötavoitteita.
Viime aikoina keskusteluun on noussut talouden kasvupakosta vapautumista vaativa degrowth-liike. Mitä talouskasvusta luopuminen tarkoittaisi köyhille kehitysmaille? Degrowth-liikkeen vastaus on selvä. Ylikuluttavan luokan talouslasku antaisi tilaa köyhimmille lisätä omaa vaurauttaan. Itse asiassa tämä on välttämätöntä, mikäli sekä ilmastokriisiin että köyhyyden aiheuttamaan hätään halutaan vastata.
Esimerkiksi New Economics Foundation (NEF) on laskenut, että talouden hiili-intensiteetin pitäisi laskea 95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä, mikäli ilmastonmuutos halutaan pitää kurissa, ja talous kasvaa kolmen prosentin vuosivauhtia. NEF päättelee, ettei kasvutavoitetta voi enää sovittaa yhteen ilmastotavoitteen kanssa.
Inhimillisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta emme voi pidättää itsellämme etuoikeutta käyttää luonnonvaroja enemmän, kuin mitä siihen kaikilla maailman ihmisillä olisi tasavertaisesti mahdollisuus.
Rikkaiden osalta degrowth tarkoittaa elämänlaadun ja onnellisuuden hakemista muualta kuin talouskasvusta. Kehitysmaiden osalta tämä tarkoittaa vapautunutta tilaa tyydyttää inhimilliset perustarpeet. Maapallon ja ilmaston näkökulmasta degrowth-ajattelu tarjoaa vähintäänkin hetken hengähdystaukoa ylikulutuksesta. Yhteiskunnallisen kehityksen mitaksi tulee asettaa ekologiset rajat ja ihmisten hyvinvointi. Näissä rajoissa talous voi sitten kasvaa tai supistua.
Leo Stranius
Kirjoittaja on Luonto-Liiton pääsihteeri ja yksi Suomen degrowth-verkoston perustajista
