”Suomelle teollisuus on ilmastolupauksia tärkeämpi”

Aamulla tee meni väärään kurkkuun lukiessani yllä olevan otsikon Helsingin Sanomista (16.3.) ja Suomen kannoista EU:n päästövähennystavoitteisiin. Uutisen mukaan Suomi vastustaa EU:n ympäristöministerineuvostossa päästövähennystavoitteen nostamista 30 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä vaikka valtaosa EU:n vanhoista jäsenmaista tätä haluaisi. Uutisen mukaan teollisuus on Suomelle ilmastonmuutosta tärkeämpi. Toivottavasti näin ei oikeasti ole.

CLimate HOAX

Sopii vain ihmetellä, mistä moinen näkemys edes kumpuaa. Mikäli asiaa tarkastellaan yhtään pidemmällä aikavälillä, lienee selvää, että kunnianhimoinen, oikeudenmukainen ja laillisesti sitova ilmastosopimus on myös teollisuuden elinehto. Kööpenhaminan ilmastokokous osoitti jo sen, mihin nykyisillä tarjouksilla päästään. Ei yhtään mihinkään. Pöydälle tarvitaan uusia kortteja.

PaulaToivottavasti ympäristöministeri Paula Lehtomäki ymmärtää pian oman, teollisuuden ja Suomen parhaan, ja alkaa puhumaan EU:n 30 prosentin päästövähennystavoitteen puolesta. Silloin Suomi siirtyisi EU:n sisällä kertaheitolla eturintamaan samalla kun paineet siirtyisivät Puolaan ja muihin todellisiin jarruttajiin.

Helsingin Sanomien mukaan EU-komissio tutkii parhaillaan sitä, millä edellytyksillä unioni voisi sitoutua 30 prosentin päästövähennykseen. ”Toivottavasti raportti rohkaisee kaikkia jäsenmaita puoltamaan 30 prosentin tasoa”, Ruotsin ympäristöministeri Andreas Carlgren sanoi Brysselissä. Toivottavasti vastaavaa kuullaan viimeistään keväällä myös suomalaisen ympäristöministerin suusta.

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) mukaan teollisuusmaiden tulisi vähentää päästöjä vähintään 25-40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä, jotta lämpeneminen olisi mahdollista edes jollain todennäköisyydellä pitää kahden asteen tuntumassa.

Suomessa pystytään vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 40 % vuoteen 2020 ja 90 % vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990 tasosta. Suomen päästövähennyspotentiaalista voi lukea lisää Maan ystävien julkaisemasta raportista: Suomen osuus ilmastohaasteesta.

Uutisista toivuttua päivä sujui mukavasti Nuorten Akatemian hallituksen kokouksessa, Motivan perustaman Liikkumisen ohjauksen ensimmäisessä verkostotapaamisessa (LIVE) ja taloyhtiön kevätkokouksessa.

Kannattaa katsoa myös Luonto-Liiton järjestöpäällikkö Sami Säynevirran esiintyminen YLE:n aamu-TV:ssä susikannan hälyttävään vähenemiseen liittyen ja tutustua Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin valitukseen Itämeren kaasuputkesta: Itämeren kaasuputkesta suomalais-virolainen yhteisvalitus.

2 kommenttia artikkeliin ””Suomelle teollisuus on ilmastolupauksia tärkeämpi””

  1. Päivitysilmoitus: SLL:n ilmastoblogi

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami