Kannattaako ilmastonäkökulmasta valita sähköpyörä vai tavallinen pyörä?

Viime vuosina sähköpyörät ovat yleistyneet huimaa vauhtia. Varsinkin tämä on näkynyt työsuhdepyörissä. Esimerkiksi Vapaus Bikes Finland Oy:n tekemässä työsuhdepyöriä koskevassa selvityksessä (https://www.vapaus.io/tyosuhdepyora-tutkimus) peräti 76 % oli valinnut sähköpyörän.

Olennaista pyöräilyn ilmastovaikutuksia arvioitaessa on tietysti huomioida se, millaista liikkumista pyöräily tai sähköpyöräily korvaa vai tuleeko kilometrit (ja niiden päästöt) vain jo olemassaolevan liikkumisen lisäksi/päälle, jolloin päästötkin ovat lisäisiä.

Käytännössä sähköpyörän valmistuksen päästöt ovat noin 150 kgCO2e vrt. tavallisen pyörän valmistuksen päästöt noin 100 kgCO2e (tai vrt. auton valmistuksen päästöt 5000-10 000 kgCO2e). Tuo 50 kilon päästöero sähköpyörän ja perinteisen pyörän valmistuksen päästöissä vastaa noin 333 kilometrin autoilua (150 gCO2e/km päästävällä autolla).

 Sähköpyörää varten tuotetun sähkön päästöt Suomessa Suomen sähköverkossa ladattuna ovat noin gramman CO2e kilometriä kohti eli (esim vrt. se auto 150 gCO2e/km). Pyöräilyn energiantarve (30-50 kcal/km) tarkoittaa, että ruokavaliosta riippuen sen tarvitseman energiatarpeen tyydyttämisen päästöt voivat olla jopa 5-50 gCO2e/km.

Mitä enemmän sähköpyörällä siis käyttää verkkosähköä ja mitä vähemmän kehon tuottamaa energiaa, sen parempi ilmaston kannalta. Itse olen kuitenkin valinnut lihasvoimalla toimivan pyörän ja mahdollisimman ilmastoystävällisen ruokavalion (eli tuon noin 5 gCO2e/km) terveys- ja hyvinvointisyistä ilmaston/päästöjen kustannuksella. 

Kuinka paljon sähköpyörällä tulisi sitten polkea, jotta sen valmistuksen ilmastovaikutukset tulisi kuitattua lihasvoimalla toimivan pyörän valmistukseen verattuna? 

Jos oletetaan, että tavallisen pyörän energiantarpeen tyydyttäminen tarkoittaa noin 25 gCO2e/km ja sähköpyörän sähköntuotannon päästöt Suomessa ovat noin gramman per kilometri, tarkoittaa tämä sitä, että sähköpyörällä pitää ajaa (pelkällä sähköllä ilman lihasvoimaa) vähintään 2083 kilometriä, jotta sähköpyöräily on fiksumpaa kuin lihasvoimapyöräily. Kolmen vuoden käyttöoletuksella siis vähintään 694 km/vuosi. Todellisuudessa sähköpyörälläkin tulee käytettyä lihasvoimaa. Sanotaan vaikka puolet perinteiseen pyörään verrattuna. Tällöin sähköpyörän rajahyöty suhteessa pelkällä lihasvoimalla kulkevaan pyörään verrattuna päästöjen näkökulmasta menee vasta noin 4000 km kohdalle eli 1333 km/vuosi. 

Esimerkiksi alussa mainitun työsuhdepyöräilijöitä koskevan selvityksen mukaan keskimääräinen pyöräiltyjen kilometrien määrä vuonna 2024 oli 1277 km. Samasta selvityksestä löytyy tieto, että Traficomin Henkilöliikennetutkimuksen mukaan suomalaiset pyöräilivät keskimäärin 247 kilometriä vuodessa (vuonna 2021). Vapauden selvityksen mukaan työsuhdepyöräilijöissä, jotka siis ovat selvästi suomalaisia aktiivisempia pyöräilijöitä, sähköpyörän valinneet ajoivat keskimäärin 1119 km, tavallisen pyörän valinneet peräti 1788 km vuodessa.

Jos siis ajat sähköpyörällä enemmän kuin 1333 km/vuosi, kannattaa ilmaston näkökulmasta käyttää sähköpyörää. Muussa tapauksessa kannattaa käyttää perinteistä pelkällä lihasvoimalla toimivaa pyörää. 

PS. 

Oma kysymyksensä on, kannattaako tai tuleeko pyöräilystä aiheutuvan energiankulutuksen (ruoka) päästöjä huomioida tässä lainkaan? Suomalaisista ylipainoisia on lähes 60 % ja olisi tietysti vain hyvä, että ihmiset liikkuisivat ja pyöräilisivät enemmän. Tämä tukee luonnollisesti sitä, että kannattaa valita perinteinen pyörä. Toisaalta, jos pyöräilyn kynnys madaltuu sähköpyörän ansiota ja kilometrejä kertyy vuositasolla esim tuplasti enemmän kuin tavallisella pyörällä, kannattaa tietysti valita edes sähköpyörä.  

Omalta osaltani tilanne on kuitenkin se, että normaalipainoisena olen viimeisen viiden vuoden aikana pyöräillyt noin 35 000 km eli noin 7000 km vuodessa. Käytännössä tämä on tarkoittanut vegaaniruokavaliolla vähintään noin 210 kgCO2e ”lisäpäästöjä” eli noin 42 kgCO2e päästöjä vuodessa. 42 kgCO2e vastaa fossiiliautolla (150gCO2e/km) noin 280 km ajoa eli ei toki kovin paljon. 

Oma viime vuosien keskimääräinen päivittäinen kalorikulutus on ollut noin 3500 kcal/päivä eli päivittäin minulle tulee liikunnasta noin 1500 kcal ylimääräinen kulutus (tässä on pyöräkilometrien lisäksi mukana juoksu, uinti, fysiikkatreenit ja kaikki muut). Tämä taas esim mahdollisimman ilmastoystävällisenllä vegaaniruokavaliolla korvattuna (0,2gCO2e/kcal) vastaa noin 109 kgCO2e päästöjä vuodessa eli noin 730 km fossiiliautolla ajoa.

…mutta tilanne muuttuu ratkaisevasti, jos syötkin sekaruokavaliota. Silloin päästöt kulutettua kcal kohti ovat noin kymmenkertaiset eli mun 7000 km vuosittaisen pyöräilyn osalta päästöt olisivat viiden vuoden ajalta 2,1 tonnia CO2e ja vuodessa 420 kgCO2e. Tämä on jo merkittävä lisäys, jos muistetaan, että kestävä taso on noin 700 kgCO2e, johon kaikkien maailman ihmisten pitäisi mahdollisimman nopeasti vuositasolla päästä.

Voisiko liikuntatavoitteista ammentaa jotain yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen?

Vuoden alussa asetin tavoitteekseni, että vuoden aikana juoksen 1055 km, pyöräilen 8000 km, uin 250 km ja teen 150 tuntia lihaskuntotreeniä. Mielessäni tämä piti sisällään myös sen, että teen vuoden aikana yhden täysmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-juoksun ja 10 puolimaratonia sekä sen, että teen joka aamu 7 minuutin lihaskuntotreenin.

Liikuntatavoitteet ovat vähän kuin taloudelliset tavoitteet yrityksille. Niitä on äärimmäisen helppo pilkkoa pieniin osiin ja seurata toteutumista reaaliaikaisesti vuosineljänneksittäin, kuukausittain, viikoittain tai jopa päivittäin.

Riskinä on, että jos alan mitata vaikuttamistyötä käytetyillä tunneilla, kirjoitusten määrällä, somepostauksilla, mielenosoituksilla ja päättäjien tapaamisilla, saatan päätyä optimoimaan juuri niitä asioita, joiden mittaaminen on helppoa. Silloin vaarana on, että alan kirjoittaa enemmän kirjoituksia niiden vaikuttavuuden sijaan. Tai osallistua useampaan tapahtumaan sen sijaan, että käyttäisin aikaa yhteen todella tärkeään kohtaamiseen.

Oma kysymyksensä kuitenkin on, että pitääkö kaikkea mitata numeroiden valossa tai määrän kautta. Eihän liikunnassakaan pelkkä määrä ole se olennainen vaan harjoittelun laatu. Kannattaa olla monipuolista ja vaihtelevaa harjoittelua sekä kiinnittää huomiota ravintoon ja lepoon eli palautumiseen. Vanha sanonta kuuluu kuitenkin, että se mitä ei mittaa, sitä ei voi hallita. 

Vaikuttamistyölle tuskin on löydettävissä yhtä yksittäistä mittaria. Sen sijaan siihen voi soveltaa liikuntaharjoittelusta kolmea periaatetta:

1. Säännöllisyys: vaikuttamista tehdään jatkuvasti, ei vain silloin kun sattuu innostamaan.

2. Monipuolisuus: käytetään erilaisia vaikuttamisen keinoja, kuten kirjoittamista, keskusteluja, järjestötyötä, yritysyhteistyötä ja poliittista vaikuttamista.

3. Palautuminen: kaikkea ei tarvitse tehdä koko ajan, eikä vaikuttamisen pidä kuluttaa tekijäänsä loppuun.

Silti kaipaisin jotain niin helppoa ja yksinkertaista mittaria myös vaikuttamistyöhön kuin mitä yrityksillä on tulostensa seuraamiseen ja minulla liikuntatavoitteiden mittaamiseen.
Monet ajattelevat, että täydenmatkan triathlon eli 3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu on rankka suoritus. Se ei ole kuitenkaan niin rankka kuin systemaattinen harjoittelu, joka vaaditaan sellaiseen kuntoon pääsemiseksi, että tuo on ylipäätään mahdollista. 

Itselle kestävä hyvinvointi rakentuu yksittäisten suoritusten, kilpailujen tai tulosten sijaan pitkäjänteisestä tekemisestä. Jos jaksaa harjoitella vuosia ja vahvistaa peruskuntoa, ei yksi ”suoritus” ole siinä kokonaisuudessa enää lopulta kovin merkittävä. 

Mikä sitten on rankkaa eli miltä tämmöisen tavallisen triathlon-kuntoilijan ”vaativa” liikunta-arki oikeastaan näyttää? 

Tällä viikolla kävin tekemässä kolme uintitreeniä, kaksi juoksutreeniä sekä kaksi kuntosaliharjoitusta. Tein myös joka aamu hiukan venyttelyä ja 7 minute workout -treenin sekä arkipyöräilin keskimäärin 18 km joka päivä (yhteensä 128 km). Lisäksi tein 1,5 tunnin kuntokartoituksen, jossa tehtiin maksimipyörätesti, kehonkoostumismittaus ja lihaskuntokartoitus. Yhden uintitreenin yhteydessä tein myös uintitestin. 

Yhteensä liikuntaa tuli viikon aikana noin 18 tuntia. Ajallisesti tästä noin puolet oli treeniä ja puolet arkiliikuntaa. Normaalisti viikkoon olisi kuulunut myös 1-2 pyörätreeniä, mutta nyt ne jäi väliin kun pidin treeneistä yhden ”lepopäivän” ennen maksimipyörätestiä.
Syksyllä luvassa muutamia kirjastovierailuja. Ensimmäinen niistä Kallion kirjastossa Helsingissä. Lämpimästi tervetuloa kuulemaan ti 20.10. klo 17-18 miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi! 

1,5 astetta parempi arki - miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi

Tietokirjailija ja toimitusjohtaja Leo Stranius kertoo kirjatapahtumassa kirjastaan ”1,5 astetta parempi arki – miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi” (Gummerus 2025). 

Miksi päästöjen ja kulutuksen vähentäminen auttaa meitä valitsemaan viisaammin ja voimaan paremmin? 

Miksi tiivis asuminen, kohtuullinen kuluttaminen, kasvispainotteinen ruokavalio ja muut ilmastoystävälliset valinnat eivät merkitse raskasta tai kurjaa elämää, vaan tekevät hyvää meille itsellemme?

Tervetuloa kuuntelemaan aiheista lisää!
Viiankiaapa 💚🌍

Välillä näyttää siltä, että yhä useampi on ymmärtänyt luonnon ja sen monimuotoisuuden merkityksen koko elämän perustana. Sitten välillä vaikuttaa siltä, että tästä ymmärryksestä ei seuraa konkreettista toimintaa ja johtopäätöksiä. 

Yhtenä esimerkkinä tästä skitsofreenisesta toiminnasta on Viiankiaapa. Sodankylässä on noin 10 000 vuotta vanha suo, joka toimii monien uhanalaisten lajien elinympäristönä. Luontoarvoiltaan arvokas suo on suojeltu Natura-ohjelmassa ja soidensuojelualueena. 

Joidenkin mielestä olisi kuitenkin fiksumpaa riskeerata tuo suo ja rakentaa sinne kaivos. Asetelma kääntyy helposti siihen, onko tärkeämpää suojella luontoarvoja vai kaivosyhtiön liiketoimintaa. Itselle valinta on aika selvä. 10 000 vuoden aikana muodostuneet yleiset luontoarvot ovat tärkeämpiä kuin yhden yrityksen taloudellinen voitto ja yksittäinen hanke. Ylisukupolvisten suojeluarvojen yli ei tule kävellä silloin, kun yhdelle yhtiölle iskee mineraalikiima. 

Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee, että tämä ei ole ainoa tapaus. Jonossa on monia muitakin yrityksiä, jotka hamuavat arvokkaiden ja suojeltujen luontokohteiden luonnonvaroja. On irvokasta, että ympäristöjärjestöjen pitää puolustaa jo useaan kertaan suojeltuja kohteita. 

Mielenosoitus Viiankiaavan puolesta keräsi Helsinkiin noin 3500 mielenosoittajaa. Mielenosoituksen aluksi Greenpeacen Touko Sipiläinen muistutti myös laajemmasta ulottuvuudesta. Suomessa on mineraaleja, joita halutaan ja tarvitaan, täällä on uusiutuvaa energiaa ja viileä ilmasto. Tämä on houkutteleva ympäristö esimerkiksi datakeskuksille. Juuri siksi on tärkeää näyttää, että täällä kunnioitetaan myös luontoarvoja.
Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Seuraa minua Instagramissa