Näkyykö vastuullisuus lähinnä yritysten puheissa mutta ei toiminnassa?
Yritysvastuuverkosto FIBS kysyi Yritysvastuu 2021 -tutkimuksessa Suomen tuhannen suurimman yrityksen joukosta yhteensä 179 toimitusjohtajalta tai yritysvastuusta vastaavalta johtajalta yritysten vastuullisuusnäkemyksiä.
Kiinnostavaa on, että tutkimuksen mukaan 97 prosenttia vastaajista uskoo vaikuttavansa positiivisesti ympäristöön tai yhteiskuntaan. Samaan aikaan kuitenkin esimerkiksi päästöt ilmakehässä lisääntyvät ja luonnon monimuotoisuus heikkenee. Tiedetään toki, että pieni osa yrityksistä on vastuussa isosta osasta haitoista, mutta ei ehkä ihan näin pieni osa.
Tässä taitaa toistua sama harha, kuin meillä kaikilla. Suurin osa suomalaista kuvittelee, että oma elämäntapa on ympäristön kannalta kestävä vaikka omassa arjessa ympäristöteot olisivat lähinnä lämpimiä ajatuksia jätteiden kierrätyksestä. e2:n Ilmassa ristivetoa -tutkimuksessa peräti 77 prosenttia suomalaisista tosiaan vastaa, että oma elämäntapa on ympäristön kannalta kestävällä tolalla.
FIBSin kyselyn mukaan ilmastonmuutos on tärkeä teema 66 prosentille yrityksistä ja joka toinen on tehnyt ihmisoikeuksia koskevan riskianalyysin. Sen sijaan vain 13 prosentille luontokato on tärkeä teema. Vaikka luontokato on tänä vuonna noussut selvästi yleiseen keskusteluun ja monet yritykset ovat tehneet asian parissa töitä, näkyy tämä vielä yllättävän vähän käytännössä. Tämä ei ehkä yllätä.
Kiinnostavia tuloksia kyselystä ilmenee kuitenkin siinä vaiheessa, kun kysytään miksi vastuullistoimia tavoitellaan.
Vastuullisuudella tavoitellaan erityisesti maineen rakennusta ja brändiarvoa (61%), myynnin kasvattamista (37%) ja osakkeen arvon nostamista (19%).
Vain kolme prosenttia tavoittelee vastuullisuuden kautta toiminnan ja prosessien kehittämistä ja seitsemän prosenttia innovointia, tuotteiden ja palveluiden kehittämistä. Tämä on hämmentävää. Tai paljastavaa. Planeetan hyvinvoinnin sijaan kiinnostaa sittenkin enemmän lyhyen tähtäimen oma napa. Asiakastyytyväisyyden lisääminen on sen sijaan 34 prosentilla vastuullisuusajuri. Ja voihan maineen ja brändin sekä myynnin tavoittelulla nähdä myös sen hyvän puolen, että vastuullisuudesta on tullut kiinnostavaa liiketoimintaa.
Vähemmän vastuullisuustyötä ajaa tulevaisuuden toimintaedellytysten varmistaminen (25 %), sosiaalisen toimiluvan (6 %) tai sidosryhmien luottamuksen varmistaminen (11 %). Myöskään riskien hallinta (27 %) ei ole enää niin merkittävä vastuullisuuden ajuri kuin aiempina vuosina. Tämäkin on erikoista. Nämähän ovat kaiken järjen mukaan juuri ne tärkeimmät syyt vastuullisuustyön tekemiseen. Ilmastokriisin ja luontokadon myötä riskienhallinta tulee nousemaan ihan erilaiseen arvoon. Myös sidosryhmistä kannattaisi olla kiinnostunut. Ne kun määrittelevät lopulta myös yritysten toimintaympäristön ja -tilan sekä sosiaalisen toimiluvan.
Kyselyn mukaan 42 prosenttia yritysten hallituksista käsittelee vastuullisuutta säännöllisesti. Johtoryhmässä luku on 51 %. Tämä on noussut merkittävästi kahden vuoden takaisesta kyselystä. Samalla tämä kertoo kuitenkin karua kieltä siitä, että edelleen 58 prosentissa isojen yritysten hallituksista ja 49 prosentissa johtoryhmistä ei käsittele vastuullisuusasioita säännöllisesti.
Onneksi sentään 78 prosentilla yritysten johtoryhmissä on vastuullisuudesta vastaava henkilö ja 76 prosentilla on yritysvastuusta vastaava johtaja tai päällikkö sekä 76 prosentilla yritysvastuun ohjausryhmä tai muu sisäinen työryhmä.
Seminaarissa hallitusammattilainen Kirsi Sormunen muistutti, että vastuullisuustyön tehtävä on tehdä itsestä tarpeeton. Eli vastuullisuuden ja kestävän kehityksen vaatimukset tulee olla integroitu kaikkialle liiketoimintaa eikä sitä tule nähdä erillisenä tai irrallisena asiana. Aika paljon tässä on kuitenkin vielä yritysvastuun suhteen tehtävää ennen kuin voi kokea olevansa hyödytön tai jäädä pois työelämästä.
Ilmastonmuutos ja luontokato liittyvät kiinteästi toisiinsa. Ne on käsitettävä yhtenä ja samana planeettamme elämää uhkaavana ympäristöongelmavyyhtinä. Ja tämän vyyhdin sotkeutumisen perimmäisenä syynä on ympäristölle kestämätön tuotantotapa ja siihen liittyvät seikat sekä niihin tiukasti sitoutunut ympäristön kannalta kestämätön elämäntapa. Nyt on toimittava kiireesti, jotta tämä vyyhti ei menisi aukeamattomaan umpisolmuun !
Onkin kummallista, että suurin osa suomalaisista yrityksistä ei osaa pyöriä edes lyhytnäköisesti oman napansa ympärillä, sillä tuo umpisolmuun meneminen uhkaa niiden itsensä toimintaa hyvin lyhyessä ajassa.
Tämä tutkimus antaa vahvistusta sille käsitykselle, että suomalsietkaan yritykset eivät ole todellisuudessa erityisemmin kiinnostuneita omasta osuudestaan tämän ympäristöongelman synnyssä ja ratkaisemisessa. Niitä ei siten erikoisemmin näytä kiinnostavan oma selviytymisensä ja olemassaolonsa tulevaisuudessa ? Mutta tämän ymmärtää, kun tietää millaisin ehdoin ja millaisessa yhteiskunnallisessa toimintatilassa ja- ympäristössä ne toimivat sekä millaiset taloudelliset markkinamekanismit niitä ohjailevat.
Yhteiskunnallisen vastuullisuuden kasvattamiseksi yleensä onkin muutettava perusteellisesti ei vain taloudellisia vaan myöskin poliittisia mekanismeja ja rakenteita. Tämä syvällisen muutoksen on tapahduttava kaikilla sektoreilla.
PS edelliseen kommenttiini :
Kasvihuonepäästöistä 75 prosenttia on rakenteellisia. Siksi ongelman ratkaisunkin on oltava ensisijaisesti yhteiskunnan rakenteita perusteellisesti muuttava poliittinen ratkaisu. Tähän ratkaisuun sisältyy mm. yritystoimintaa säätelevän lainsäädännön uudistaminen ja sen noudattamisen tiukka valvonta. Valtion ohjausta tarvitaan ympäristöongelmavyyhdin purkamiseen suunniteltua hyvää tulosta tuottavalla tavalla. Tästä tutkimuksesta ilmenee se, että haitallisia päästöjä tuottavien kaupankäynnin lainalaisuuksien vaikutuksen alaisina toimivat yritykset eivät joko ymmärrä tai eivät ole halukkaita itse säätelemään tarpeeksi hyvin ympäristömyönteisiä toimiaan, eivätkä ne kykene organisoimaan yhteiskunnan kaikkia toimintoja suunnan muuttamiseksi ympäristölle ja koko elämälle suosiollisemmaksi. Sama koskee myöskin niitä suomalaisia, jotka uskovat oman elämäntapansa olevan jo nyt ympäristölle tarpeeksi kestävä, vaikka se ei todellisuudesssa sitä olisikaan.
Poliittisen ratkaisun toteuttamiseksi valtionhallinnon on yhtäältä noudatettava aikaisemmin aikomiensa ja päättämiensä ympäristö/ilmastotoimien toimeenpanemista ilman, että kansalaisten olisi pakko viedä valtio oikeuteen aikaansaamattomuudesta. Ja sen lisäksi sen on etsittävä kaikkia mahdollisia uusia lisäkeinoja ja ratkaisuja tämän sekaisin menneen ympäristövyyhdin kerimiseksi tiiviille ja hyvin pyörivälle kerälle.