24+2 vinkkiä laiskotteluun

Joulukuussa monilla on tyypillisesti paljon hoidettavia asioita niin töissä kuin vapaa-ajallakin, kun kaikki pitää saada valmiiksi ennen joulun viettoon siirtymistä. Stressitaso nousee.

Toteutin vuonna 2020 joulukalenterin ja kokeilun, jossa tein joulukuun ajan joka päivä jotain rentoa tai ehkä laiskotteluksi miellettyä.

Halusin jatkaa tänä vuonna laiskottelua, mutta en kuitenkaan tehdä tästä uutta suoritusta jo moniin arjen rutiineihini. Turha keksiä pyörää siis uudelleen, kun nämä vanhat vinkit toimivat tänäkin vuonna.

Ohessa 24 vinkkiä joulunajan laiskotteluun – ensin sanoin, sen jälkeen kuvina.

  1. Herätyskelloa torkuttamalla voi nukkua pidempään.
  2. Ihana hidas aamu: Lämmintä teetä, äänikirja ja istuminen paikallaan.
  3. Välillä on hyvä pysähtyä ja katsella kun vesi virtaa ohitse.
  4. Joulukuusen juurella on hyvä rauhoittua.
  5. Eilen vietettiin vapaaehtoisten päivää. Itse istuin illalla sohvalla tuijottamassa sarjoja!
  6. Iltaisin on kiva vain katsella kynttilän lepattavaa liekkiä tekemättä mitään.
  7. Leipominen! Mahtava tekosyy ottaa rennosti.
  8. Selailen ja ihastelen hauskoja kommentteja joulukalenteristani, kun pitäisi edistää hiilineutraalia kiertotaloutta, jossa luonnon monimuotoisuus lisääntyy.
  9. Lounas: Ei aina ole pakko suorittaa. Riittää kun on makaronia ja soijarouhetta.
  10. Lounaan jälkeen on kiva ottaa päivätorkut.
  11. Kukkien kastelu ja niille juttelu rentouttaa aina!
  12. Kävely metsässä keskellä päivää alentaa stressiä.
  13. Värittäminen on ihanaa ajanvietettä.
  14. Lintujen katselua ilman pinnojen keräystä.
  15. Se hetki kun voi vain katsella leikkiviä lapsia.
  16. Elokuvailta ja sipsit: Mikä yhdistelmä!
  17. Joskus on hyvä pysähtyä kirjoittamaan runoja.
  18. Lämmin suihku rentouttaa!
  19. Joskus voi vain hemmotella itseä.
  20. Sukan korjaaminen edistää kiertotal… hyvinvointia ja rentouttaa
  21. Sängyssä makoilu ja perinteinen kirja keskellä päivää.
  22. Välillä on hyvä palmikoida lapsen kanssa maton hapsut.
  23. Irti suorittamisesta ja teknologiasta: Kaakao, suklaa ja paperilehdet.
  24. Nyt ei enää jaksa. Pakko ottaa torkut.
  25. Se hetki kun minun piti lukea lapselle.
  26. Kuohuviiniä, ruissipsejä ja dippikastiketta sekä rakas.

2 kommenttia artikkeliin ”24+2 vinkkiä laiskotteluun”

  1. Vai tämä ei muka olisi uutta rutiinia ja irtipääsyä suorittamisesta ja teknologiasta ?
    Miksi inhimillisen palautumistarpeen eli levon ja laiskottelunkin pitää olla noin ohjelmoitua ? Eihän se ole silloin rentouttavaa , laiskottelusta puhumattakaan. Vain ohjelmoitu robotti toimii digitaalisen numeroinnin mukaan laiskottelematta.
    Lounaan jälkeen ei ole hyvä ottaa päivätorkkuja. Ravintotieteilijöiden mukaan nokkaunien ottaminen heti aterian jälkeen ei tee hyvää ruuansulatukselle. Ennemminkin kuin rentouttaa, se hidastaa ruuan imeytymistä ja siten väsyttää elimistöä. Syönnin jälkeen on parempi tehdä pieni kevytrytminen kävelylenkki ja vasta sen jälkeen ottaa pienet torkut, jos tämä on mahdollista. Kokeileppa tätä konstia , jos olosi tuntuu torkkujen jälkeen veltolta !

    Vastaa
  2. Kiireen ja ” tehokkuuden ” ei pidä sallia pilata joulun sadunomaista taikaa. Laulaminen rentouttaa mukavasti suorittamisen aiheuttaman paineen keskellä. Nyt sitten joukolla laulamaan iloisia ja herkistäviäkin joululauluja…Petteri Punakuonosta Sylvian joululauluun !

    Vastaa

Jätä kommentti