”Autojen keskimääräinen käyttöaste on noin 8%. Toimistojen käyttöaste on noin 40%. Rakennusmateriaaleista 10-15% menee jätteeksi rakennusaikana. Ruuasta 31% menee hukkaan arvoketjussaan.”
Nämä faktat luetteli meille 26.1.2017 Sitran Mari Pantsar Kiertotalouden ohjausryhmässä, jossa puheenjohtajana toimii ministeri Kimmo Tiilikainen.
En usko, että tätä menoa on fiksua jatkaa kovin pitkään. Yksityisomisteisen autonkäyttö voi tulla nopeasti tiensä päähän. Työhuoneet ja toimistot muuttuvat monitoimitiloiksi ja tyhjiä liiketiloja korjataan asunnoiksi. Rakennusmateriaalien kierrätystä tehostetaan sekä hävikkiruoka ehkäistään ja hyödynnetään paljon paljon paremmin.
Onneksi asialle ollaan jo tekemässä jotain. EU-komissio raportoi kiertotalouden edistymisestä EU-tasolla. Komission aiemman arvion mukaan kiertotalous voi tuoda Euroopan teollisuudelle jopa 600 miljardin euron vuosittaiset säästöt. Suomessa voidaan puhua Sitran arvion mukaan vähintään kolmen miljardin euron arvonlisästä, jonka Kiertotalous mahdollistaa.
Työn ja talouden sekä uusien liiketoimintamahdollisuuksien lisäksi kiertotalouteen siirtyminen on järkevää ja oikeastaan pakollista myös luonnonvarojen riittävyyden ja ilmastonmuutoksen kannalta.
Isoin haaste onkin, miten onnistumme absoluuttisessa irtikytkennässä talouskasvun ja luonnonvarojen käytön välillä samalla kun siirrymme hiilineutraaliin ja hiilinegatiiviseen yhteiskuntaan, jossa poistamme ilmakehästä jo sinne päästämäämme hiilidioksidia.
Tämä onnistuu mielestäni esimerkiksi seuraavilla tavoilla:
1. Siirrämme ympäristölle haitallisista tuista rahaa kiertotalouden edistämiseen ja vapautamme näin julkista rahaa ekotehokkuuden edistämiseen.
2. Luomme vahvat kiertotalouden kotimarkkinat. Tätä varten tarvitaan sääntelyn purkua ja uutta fiksua sääntelyä (ympäristölupia, muovikasikieltoja, jätelaki jne.) ja erilaisia taloudellisia ohjauskeinoja.
3. Edistämme omalla toiminnalla rohkeaa kokeilukulttuuria. Hyväksymme sen, että monet asiat epäonnistuvat. Kaivataan siis häpeämätöntä toimintaa ja tekemistä. Uskallusta yrittää, rohkeutta epäonnistua, sitä kautta oppia uutta ja kokeilla erilaisia juttuja.
Luonto-Liiton näkökulmasta on tärkeää tunnistaa ja löytää tapoja, joilla kiertotaloudesta voi puhua myös lasten ja nuorten kanssa. Hyvä kysymys onkin, miten kiertotalous sovitetaan lasten ja nuorten kieleen ja toimintaan.
Ai mikä kiertotalous?
Wikipedia määritelmän mukaan: ”Kiertotalous pyrkii maksimoimaan tuotteiden, komponenttien ja materiaalien sekä niihin sitoutuneen arvon kiertoa taloudessa mahdollisimman pitkään. Kiertotaloudessa tuotanto ja kulutus synnyttävät mahdollisimman vähän hukkaa ja jätettä.
Minua askarruttaa tuotteiden korjauttamisen kallis hinta suhteessa uuden tuotteen hankintahintaan. Jos jääkaapin korjaus maksaa 250 euroa, mutta uuden vastaavan jääkaapin saa 400 eurolla, suhde on sen verran väärä, että uuden hankkiminen houkuttaa. Olen huomannut miettiväni tätä suhdetta pienempienkin tuotteiden kohdalla. Satasen kengät kannattaa käyttää suutarilla, kolmenkympin kenkiä ei. Kahden euron sukkia ei viitsi ruveta parsimaan, mutta kahdeksan euron sukkien kohdalla ainakin harkitsen ompelukorin esiin ottamista. Miten tällaiseen ongelmaan voisi puuttua yleisellä tasolla? Yksittäinen kuluttaja voi tietysti valita kalliimpia tuotteita, jolloin korjaaminen/korjauttaminen on suhteessa edullisempaa. Ikävä kyllä kalliiden tuotteidenkaan kestävyydestä ei ole takeita.
Autojen keskimääräinen käyttöaste ei ole kovin suuri, mutta loppupeleissä autot kuitenkin tulevat materiaalinsa puolesta käytettyä elinkaarensa aikana loppuun ja osa niistä edelleen varaosiksi. Ellei niitä sitten romuteta erilaisilla palkkioilla kesken niiden käyttöiän, mikä ei ole kenenkään etu. Autokanta uusiutuu kyllä ihan itsekseen, kun vähän malttaa odottaa.