Eläinten vuosi 2016

pro-animalia-sipsikaljavegaanit
Sipsikaljavegaanit saavat Pro Animalia palkinnon

Sain osallistua tällä viikolla Animalian pikkujouluihin.

Vuonna 2016 eläintenoikeustoiminnan saralla on tapahtunut monia merkittäviä asioita.

Tämä vuosi on tuonut mukanaan huikean vegaaniruokabuumin. Samaan aikaan on alettu puhua yhä enemmän myös eläinten oikeuksista.

Vaikka lihansyönti ei ole Suomessa tähän mennessä laskenut, on kiinnostava nähdä, miten suomalaisten ruokatottumukset kehittyvät nyt lähivuosien aikana.

Animalian toiminnanjohtaja Mai Kivelä nosti omassa puheenvuorossaan johtamansa järjestön pikkujouluissa esille kolme tärkeää asiaa vuodesta 2016.

1. Vegaaniruokabuumi. Kasvisruoka on lyönyt lopullisesti läpi vuonna 2016. Lihattomasta lokakuusta ja vegaaniruokahaasteesta alkanut uusi nousu on huipentunut tänä vuonna Sipsikaljavegaaneihin, Vihis-festareihin, Nyhtökauraan, Härkikseen, Jokaiselle-valmisruokiin, vegepitsoihin sekä lukemattomiin muihin vegaanisiin valmisruokaherkkuihin. Vegaanisuus ei ole tänä vuonna ollut enää ainoastaan terveellistä ja ekologista, vaan myös ennennäkemättömän helppoa ja trendikästä.

2. Huoli eläimistä yhdistää. Eurobarometrin mukaan merkittävän suuri enemmistö Euroopan unionin kansalaisista haluaa, että päättäjät tekisivät huomattavasti nykyistä enemmän eläinten eteen. Suomessa, Ruotsin ja Portugalin lisäksi, jopa 99 prosenttia kansalaisista ajattelee, että tuotantoeläinten hyvinvointi on tärkeää.

3. Särkänniemen delfinaarion sulkeminen. Delfiinien siirto nousi elokuussa 2016 valtakunnan ykkösuutiseksi kun Särkäniemi yritti siirtää eläimet salassa Kreikan Attica Park –eläinpuistoon. Oikeutta eläimille toi asian julkisuuteen nostamalla asian ensin esille sosiaalisessa mediassa.

Pikkujouluissa jaettiin myös Anti Animalia ja Pro Animalia palkinto. Anti Animalia –palkinto myönnettiin Atrian ja HKScanin Lihasta-viestintähankkeelle. Hanke toteutti marraskuussa kouluille suunnatun Kotimaisen lihan viikon. Näyttää siltä, että epäekologisen ja epäterveellisen lihan puolesta ei ole enää muita argumentteja kuin kotimaisuus. Se on valitettavan huono argumentti. Lihasta-kampanja näyttää unohtavan kertoa sen kaikkein tärkeimmän: lihan syöminen loukkaa eläinten oikeuksia elämään ja hyvinvointiin sekä on ympäristölle haitallista ja epäterveellistä.

Pro Animalian sai tänä vuonna rennon veganismin edistämisestä Sipsikaljavegaanit-ryhmälle. Olemme niin kaikki ansainneet tämän. Kiitos!

Vuonna 2017 kaikkein tärkein asia eläinsuojelukentällä tulee olemaan eläinsuojelulain uudistus. Laissa pitäisi huomioida eläinten itseisarvo, lajityypilliset tarpeet, uusi tutkimus sekä kansainväliset eläinten kohtelua koskevat vertailut.

Yksi kommentti artikkeliin ”Eläinten vuosi 2016”

  1. Lainsuojaton on susikin Suomessa.
    Nyt harkitaan jo ”sosiaaliperusteista ” kaatolupaa susille, kun riistaeläinten rajoittamiseen = tappamiseen käytetty nk.”kannanhoidollinen ” metsästys ei ole toiminutkaan salakaatorikoksia estävästi, kuten luonnonsuojelijoille ja kansalle uskoteltiin.Kaikkien sutta ja sen suojelua uhanalaisena villieläimenä suojelevien kansainvälisten sopimusten vastaisesti sudesta on Suomessa jo tehty riistaeläin, jollaiseksi sitä ei luokitella kansainvälisesti. Puhutaan suden lailisesta ja laittomasta pyynnistä, vaikka. susi ei olekaan varsinainen metsästettävä riistaeläin, jota pyydetään eli metsästetään , ja jonka lihaa tai turkiksia käytettäisiin ravinnoksi ja myyntiin. Aiotaanko sudestakin tehdä markkinavoimien riepottelemaa kauppatavaraa, kuten on mm. karhusta ja monista muista villieläimistä jo tehty, vai mihin pyritään suden systemaattisella tuhoamisella Suomessa ?
    Mitä tulee todelliseen luonnon-ja eläintensuojeluun, villieläimet mukaanlukien, niin kaukaa katsoen Suomi näyttää typerältä aloittelijalta, joka ei ymmärrä edes luonnon arvoa. Suomella on onni olla susimaa. Tämä pitäisi jo hallituksen ja viranomaisten tiedostaa ja pyrkiä toimimaan suden olemassaoloa turvaten, eikä päinvastoin etsiä jatkuvasti uusia sutta tuhoavia keinoja….pääasiassa siksi, että hyvin pieni osa väestöstä sitä vaatii..

Kommentointi on suljettu.

Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Seuraa minua Instagramissa