Osallistuin tiistaina 12.5.2015 SAK:n, STTK:n ja Akavan Ilmastonmuutos ja työ -seminaariin. Käytin tilaisuudessa lyhyen kommenttipuheenvuoron ja osallistuin paneelikeskusteluun.
Seminaarissa keskusteltiin palkansaajajärjestöjen roolista osana ilmastopolitiikkaa.
Seminaarin pääpuhuja presidentti Tarja Halonen totesi osuvasti. Jos näin koulutettu porukka kuin suomalaiset eivät pysty ratkaisemaan ilmastonmuutosta, niin kuka sitten.
Kaikkein vahvimman puheenvuoron käytti STTK:n puheenjohtaja Antti Palola. Hänen mukaansa ay-liike on vähintäänkin sivuraiteilla ilmastokysymyksen suhteen. Palola kysyi kuinka monta kertaa ammattiyhdistysliike on ottanut palkkaneuvotteluissa esille ilmastokysymyksen ja vastasi ettei kertaakaan. Nyt olisi aika.
Akavan puheenjohtaja Sture Fjäderin lähetti terveisiä Smolnaan hallitusneuvottelijoille. Maailma tarvitsee edelläkävijöitä. Voimme toimia ilmastokysymyksessä joko ripeästi tai sitten kun on pakko. Fjäderin näkemys oli selvä. Meidän tulee toimia ripeästi.
Miksi palkansaajien kannattaa osallistua ilmastoneuvotteluihin?
Kuten Elina Moisio seminaarin aluksi totesi: Kuolleella planeetalla ei ole työpaikkoja. Ilmastonmuutos on tämän sukupolven kaikkein merkittävin haaste.
Palkansaajien pitää osallistua ilmastoneuvotteluihin mielestäni kolmesta syystä
1. Ihmisoikeudet. Mikäli ilmastonmuutosta ei saada kuriin, työperäinen maahanmuutto tai pakolaiskiintiöt saavat ihan uusia merkityksiä. Meillä on tulevina vuosikymmeninä joka tapauksessa satoja miljoonia ilmastopakolaisia ja yhteiskunnallista levottomuutta.
2. Työn muutos. Mikäli taas onnistumme, päästöt vähennetään lähelle nollaa ja siirrytään kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa, tarvitaan merkittäviä muutoksia työssä. Toiset työpaikat häviävät ja toisaalta uusia syntyy tilalle. Ilman palkansaajia tässä muutoksessa ei voida onnistua kestävästi.
3. Muutosturva. Kun luvassa on joka tapauksessa suuria muutoksia, työelämään tarvitaan kestävä siirtyminen ja muutosturva. Palkansaajia tarvitaan, jotta kansainväliseen ilmastosopimukseen saadaan mukaan kestävä ja oikeudenmukainen siirtyminen vähähiiliseen työhön. Siihen, että ihmiset voivat jatkossakin tehdä työtä ja merkityksellisiä asioita.
Pidän harmillisena, että esimerkiksi hallitusneuvotteluiden alla keskustellussa yhteiskuntasopimuksessa ei juurikaan huomioitu ekologista kestävyyttä tai ilmastokysymystä.
Vaikka ilmastokysymys on noussut politiikan teon kovaan ytimeen talous- sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan rinnalle eikä sitä voida sivuuttaa poliittisessa päätöksenteossa, ilmastokysymys ei kuitenkaan vielä häiritse arkeamme merkittävästi. Voimme tulla taksilla tai autolla seminaariin, käydä viikonloppuna lomalla Pariisissa ja syödä lounaaksi mitä haluamme. Mutta jos ilmasto-ongelmaan ei reagoida ajoissa, ajaudumme pian tilanteeseen, jossa ilmastokysymys hallitsee koko elämäämme ja jättää vain hyvin vähän tilaa millekään muulle.
Tämä taas tarkoittaa sitä, että poliitikot joutuvat tekemään niin radikaaleja ratkaisuja, että ihmiset eivät yksinkertaisesti enää hyväksy niitä tai sopeudu siihen muutosvauhtiin, joka tarvitaan, jos emme toimi ripeästi.
Kuten Akavan puheenjohtaja totesi. Meillä on kaksi vaihtoehtoa. voidaan toimia ripeästi tai vasta sitten kun on pakko. Kannattaa tietenkin toimia ripeästi. Siitä syntyy #kestävätyö
Kiitos Elina Moisio, Pia Björkbacka ja Ralf Sund hienon ja uraauurtavan seminaarin järjestämisestä!
