Pekka Harju-Autti ja Leo Stranius:
Työn yhteiskunnallinen arvo näkyy huonosti työntekijän palkkapussissa
Helsingin Sanomat uutisoi (HS 21.1.) Pekka Harju-Autin kolmisen vuotta sitten kehittämästä ja Leo Straniuksen julkaisemasta laskurista, jonka avulla erilaisia työstä saatavia hyötyjä voi tiivistää yhteen.
Tarvittaisiin mittari, jonka avulla päästäisiin vähän eroon työn arvottamisesta vain rahan kautta: todellisuudessahan ihmiset kuitenkin tekevät esimerkiksi työpaikan vaihto/valintapäätöksiä monilla muilla perusteilla kuin rahalla.
Laskuri sai yllättävän suurta suosiota. Samalla muistettakoon, että se on tehty spontaanisti ja kokeilumielellä. Jotkut kommentoijat tulkitsivat laskurin keinoksi kertoa työntekijöille, että he eivät tarvitse enää ainakaan palkankorotuksia, koska työstä saa niin monia muitakin asioita. Tämähän ei suinkaan ollut tarkoitus.
Tarkoitus ei ole yrittää luoda mitään ‘objektiivisesti pätevää’ mittaria, vaan nyt pyrittiin luomaan subjektiivisesti mahdollisimman toimiva mittari työn merkityksestä yksilölle. Mittari, joka oikeasti kuvaa työn arvoa ihmiselle paremmin kuin pelkkä palkkapussi, irrottaen vähän rahapalkkakeskeisyydestä. Muustakin voi olla kiitollinen. Se miltä minusta itsestä työssä tuntuu on todella tärkeää.
Tämän ”todellisen palkan” laskentahan perustuu nimenomaan työviihtyvyyteen ja oman työn merkityksen laajempaan näkemiseen. Omaa mielialaa voi myös kummasti kohottaa se, että oma keskinkertainen “palkka” suurenee huomattavasti, kun erilaiset työn mielekkyyteen liittyvät tekijät lasketaan mukaan.
Laskurimme ei tietenkään sovi tupo-pöytään. Sitä voisi kuitenkin käyttää mielekkäästi tuomaan esiin sitä epäsuhtaa, joka työelämän piirissä konkreettisten palkkaerojen lisäksi vallitsee. Nimittäin monet yhteiskunnassa keskeisen tärkeät mutta työntekijää vähemmän kehittävät tehtävät kuten siivous, kassatyöt ja sairaanhoito ovat huonosti palkattuja.
Tässä on markkinatalouden selvä virhe, jonka laskurimme myös paljastaa: työn yhteiskunnallinen arvo näkyy huonosti työntekijän palkkapussissa. Tästä on myös kansainvälistä tutkimusta. Esimerkiksi Brittiläinen New Economic Foundation vertaili taannoin kolmen korkeasti palkatun työn ja kolmen matalapalkkatyön merkitystä yhteiskunnalle. Tulokseksi tuli, että matalapalkkatyöntekijöiden (lastenhoitajat, sairaanhoitajat ja kierrätyskeskustyöntekijät) suhteellinen hyöty yhteiskunnalle oli korkeampi kuin esimerkiksi pankkiireilla.
Elämme tänään maailmassa, jossa rikkain 1% omistaa yhtä paljon kuin muut yhteensä. Suomalaiseen yhteiskuntaan tämänlaiset räikeät tuloerot ovat perinteisesti sopineet huonosti. Kuitenkin meilläkin viime vuosikymmeninä eriarvoisuus on ollut nousussa, joten lienee syytä kysyä onko tämä suunta jota haluamme? Tuskin.
Uskomme myös, että fiksusti toimivassa yhteiskunnassa yksilöä vähemmän kehittävät tehtävät olisivat sen verran hyvin palkattuja, että ne jättäisivät työntekijälle runsaasti resursseja kehittää itseään vapaa-aikana.
Perustulo voisi olla keino kehittää yhteiskuntaa tähän suuntaan. Samalla pitäisi ennakkoluulottomasti uudelleen arvioida palkkojen määräytymisen perusfilosofiaa. Mittarimme voi olla oiva väline tämän keskustelun aloittamiseen.
Pekka Harju-Autti ja Leo Stranius
Lue alkuperäinen blogikirjoitus:
– Miten laskea todellinen palkka?