10 vinkkiä aamuun

Leo Stranius juoksemassa BerliiniKahden pienen lapsen, työn, harrastusten ja politiikan keskellä aamut voivat olla usein kaaottisia.

Ainakin itse olen huomannut, että arjen pyörityksessä perusasiat unohtuvat helposti. Mikä oikeasti on tärkeää?

Hyvin tai huonosti käyntiin lähtenyt aamu määrittää koko päivää ja sitä kautta arkea laajemminkin.

Esimerkiksi aamuinen riita puolison tai lasten kanssa jää helposti kalvamaan mieltä koko päiväksi. Vastaavasti aamulla tehty liikunta vaikuttaa koko päivän vireystilaan ja energiankulutukseen positiivisesti.

Tästä syystä juuri aamuihin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

Ohessa 10 vinkkiä hyvään aamuun:

1. Herää todella aikaisin, esimerkiksi klo 5.00 tai klo 4.00. Mikäli nyt nukut pitkään, voi herätystä hivuttaa aiemmaksi esimerkiksi 15 minuuttia kerrallaan.

2. Puhdista mieli edellisen päivän tomusta, keskity hengittämiseen ja unohda kiire.

3. Varaa aikaa kuntoilulle. Kyse voi olla venyttelystä, lyhyestä kävelylenkistä, 7 minuutin intensiivisestä lihaskuntoharjoituksesta tai vaikka tunnin parin juoksulenkistä tai pyöräilystä.

4. Kysy itseltäsi: Jos tämä olisi elämäsi viimeisin päivä, tekisitkö juuri sitä mitä aiot tehdä?

5. Motivoi itsesi inspiroivilla teksteillä tai musiikilla. Lue lyhyitä sitaatteja tai mietelauseita ja/tai kuuntele energisoivaa musiikkia.

6. Tee suunnitelma päivälle ja visualisoi se mielessäsi. Sulje silmäsi ja käy läpi päivän tapahtumat, tekemiset ja tapaamiset lyhyesti.

7. Tee päivän hankalin tai vaikein asia heti aamulla. Juuri se asia, jota haluat vetkutella tai siirtää huomiseen, kannattaa tehdä ensimmäisenä, pieni pala kerrallaan.

8. Luo yhteys kaikkein läheisimpiisi ihmisiin heti aamulla. Järjestä puolisosi tai läheisen ystäväsi kanssa esimerkiksi kävelyretki tai aamupalatreffit.

9. Hengaile ja keskustele keskittyneesti lapsesi kanssa. Lapsen kanssa kyse ei ole vain aamurutiinien mahdollisimman tehokkaasta läpisuorittamisesta. Varaa hetki aikaa laadukkaalle läsnäololle tai keskustelulle.

10. Osoita kiitollisuutta. Mieti mistä ja kenelle olet kiitollinen ja miksi. Tämän voi tehdä myös julkisesti vaikka Facebook-statuksessa/Twitterissä tai lähettämällä henkilökohtaisen viestin.

Ajallisesti aamu voisi mennä vaikka näin:

– klo 4.30 Herätys
– klo 4.45 Hengittely- ja keskittymisharjoitus
– klo 5.15 Kuntoilu/liikunta
– klo 6.15 Tartu päivän haastavimpaan tehtävään ja tee se
– klo 7.00 Aamupalatreffit läheisen kanssa
– klo 7.30 Hengailua lapsen kanssa
– klo 8.00 Päivä voi alkaa!

Kannattaa lukea myös tämä:
Seitsemän vinkkiä maanantaiaamuun

8 kommenttia artikkeliin ”10 vinkkiä aamuun”

  1. Muuten hyvä, mutta esimerkiksi työn takia toiseen kaupunkiin sukkuloiva ei voi viettää aamuja pitkän kaavan mukaan. Herään 6.40, peseydyn, luen lehden ja aamiaistan, herätän pojan 6.20-6.25, lähdemme fillaroimaan esikouluun 6.45., lähden esikoulusta pyörällä Porvoon bussiasemalle 7.00 ja bussi kustannuspaikalle Pasilaan lähtee 7.15. Töissä noin 8.10. Rakkaani ja pienen tyttöni jätän nukkumaan, sillä lepoa he tarvitsevat.

    Toki tuon kaiken arkipäivälogistiikan voi käyttää omien mahdollisuuksiensa mukaan hyödyksi tai ainakin mahdollisimman mukavasti. Meillä nuo esikoulumatkat ovat isä-poika -aikaa, jolloin me ehdimme juttelemaan. Ja bussimatkoilla kuuntelen musiikkia ja luen. Tällä välillä työmatkakuntoilu on vain satunnaisesti mahdollista, esimerkiksi silloin kun muutamia kertoja vuodessa pyöräilen työviikon jälkeen Porvooseen. Kun päivä alkaa pitkällä bussimatkalla, tämä kangistaa niin, että Ratapihankadun yli spurttaaminenkin on aikamoisen jäykkä suoritus. Aiemmin tein siten, että jäin bussista Kumpulan kampuksella, säilytin fillaria yön yli Vallilan siirtolamökkialueella kahdella lukolla kiinni niin että sain päivittäin sentään 2 + 2 työmatkapyöräilyä; yhtä tehokasta mutta vähäsen hitaampaa olisi talsia konosmarssia Kumpulanlaakson ja Pasilan läpi. Vie 20 minuuttia suuntaansa.

    Koska perhe- ja logistinen tilanteeni edellyttää mahdollisimman tehokasta ajankäyttöä, käytän suoraa bussiyhteyttä ainakin aina silloin kun poikani on luonani, sillä vaikka bussiautoilu nopealla moottoritiebussilla + liityntäfillarointi Kumpulasta Pasilaan vie periaatteessa saman ajan kuin hitaahko suora Porvoo-Pasila -bussiyhteys, suora bussi on luotettavampi. Sen aikataulut pitävät kutinsa paljon paremmin; työpäivän jälkeen uskallan luottaa, että tämä bussi numero 848 saapuu Pasilaan keskimäärin vain noin 2 minuuttia myöhässä, kun taas moottoritiebussien saapumisaika Arabiaan voi olla mitä hyvänsä +1 ja +15 minuutin välillä.

    Elämä on valintoja. Minun tilanteessani ajankäytön tehokkuus ja päivittäislogistiikasta kaiken löysän poistaminen on tärkeämpää kuin työmatkakuntoilu, ja kuntoilenkin sitten juoksemalla iltalenkin tyttöni kanssa lastenvaunuilla. Tyttö saa nukkua ja minä kuntoilla.

  2. Entäpä jos lapsi tai lapset heräävät ennen tuota ”hengailuaikaa” mikä heille varattu? Vai laitetaanko unihorteiset lapset juoksurattaisiin ja yhdessä puolison kanssa lenkille? Mietin lähinnä, että voivatko molemmat toteuttaa itseään samoin vai vain toinen?

  3. Ja jos herää viideltä, onkin luontevaa romahtaa päiväunille heti lounaan jälkeen… Mutta aamut kunniaan! Minullakin toimii hyvin järjestely, että kiireisenä aikana päivän tärkein työ tehdään heti heräämiseen jälkeen kuudelta. Sitten se on pois mielestä vaivaamasta ja pääsee keskittymään lasten kanssa olemiseen. Aamu on myös keskittymiseen kannalta paras aika, jos vain pääsee livahtamaan perhepedistä herättämättä lapsia.

Kommentointi on suljettu.

Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Seuraa minua Instagramissa