Viisi vinkkiä kehityskeskusteluun ja mahdollinen keskustelurunko

Talvi 2014Tammikuu on kehityskeskusteluiden kulta-aikaa.

Useilla työpaikoilla pidetään kerran vuodessa kehityskeskustelu juuri alkuvuodesta. Monilla on käytössä myös kahden kehityskeskustelun malli, jossa toinen sessio käydään esimerkiksi juuri ennen kesälomia tai heti niiden jälkeen.

Miksi kehityskeskusteluita kannattaa pitää? Kehityskeskustelu on mahdollisuus sekä saada että antaa palautetta, arvioida omaa toimintaa, omia ja työyhteisön/työnantajan kehittymistarpeita sekä sopia tavoitteista ja toimenpiteistä.

Miten sitten järjestää sellainen kehityskeskustelu, että siitä olisi oikeasti iloa ja hyötyä eri osapuolille?

Ohessa on viisi vinkkiä kehityskeskusteluun ja alla tänä vuonna käyttämäni keskustelurunko.

1. Valmistele ja valmistaudu etukäteen. Kehityskeskustelua varten on hyvä olla jonkinlainen keskustelurunko. Toiset tykkäävät yksityiskohtaisista lomakkeista ja kysymyspatteristoista, kun taas toiset suosivat vapamuotoisempaa keskustelurunkoa. Sovi ajankohdat hyvissä ajoin etukäteen ja lähetä jokaiselle osallistujalle keskustelurunko etukäteen. Yleisen valmistautumisen lisäksi valmistaudu myös yksilöllisesti jokaiseen keskusteluun erikseen.

2. Mieti keskustelulle sopiva paikka. Kehityskeskustelu voidaan järjestää melkein missä vain: ulkona kävellen, lounaalla, kahvilassa, neuvotteluhuoneessa tai työhuoneessa. Kannattaa olla herkkä sille, minkälaista tilaa eri työntekijät suosivat. Puitteiden ei tarvitse olla kaikille samat. Sopivaa on kuitenkin välttää lähijohtajan omaa huonetta ja hakeutua ”puolueettomalle maaperälle”, jotta asetelma olisi mahdollisimman tasa-arvoinen.

3. Varaa keskustelulle aikaa. Puolen tunnin pikakeskustelut eivät ehkä palvele tarkoitusta. Itse olen joskus käyttänyt kokonaisen työpäivänkin yhteen keskusteluun. Nykyään pyrin varaamaan aikaa vähintään pari tuntia keskustelu kohti ja pyrin välttämään sitä, että samana päivänä olisi useampi kuin yksi kehityskeskustelu.

4. Pidä myönteinen ilmapiiri. Kehityskeskustelua voi pitää onnistuneena, jos tunnelma on hyvä ja eteenpäin katsova. Johtamisen näkökulmasta kun on tärkeää, että kuulumisia vaihdetaan ja keskusteluja omien työntekijöidensä kanssa käydään säännöllisesti. Mahdollinen kriittinen palaute kannattaa antaa heti konkreettisista asioista eikä hautoa sitä seuraavaan kehityskeskusteluun.

5. Kirjaa asiat ylös ja palaa niihin. Vaikka pitäisit kehityskeskustelun kävelyllä tai kahvilassa, kirjaa tärkeimmät asiat muistiin ja palaa niihin myöhemmin, viimeistään seuraavassa kehityskeskustelussa. Sovi mitä tehdään ja tee mitä sovitaan. On tärkeää, että keskusteluissa nostettuihin asioihin palataan mahdollisimman pian.

Millainen olisi sitten hyvä keskustelurunko?

Keskustelurunkoja on varmasti lähes yhtä paljon kuin kehityskeskusteluiden pitäjiäkin. Wikipediakin tarjoaa yhden tyypillisen keskustelurungon.

Itse olen valmistellut kehityskeskustelurungon joka vuosi sen hetkisen tilanteen ja tavoitteiden mukaan. Alla on valmistelemani kehityskeskustelu runko vuodelle 2014. Joitain ideoita nappasin tähän Saku Tuomisen ja Pekka Pohjakallion erinomaisesta Työkirjasta.

* * *

Kehityskeskustelurunko 2014 / Leo Stranius

1. Vuoden 2013 tärkeimmät asiat, onnistumiset (ja epäonnistumiset), oppimiset (ja kehittämistä vaativat asiat)

2. Vuoden 2014 tavoitteet
– määrittele 1-3 tavoitetta itsellesi
– kerro miten aiot seurata tavoitteiden toteutumista
– millaista apua ja kannustusta (tai kannusteita) toivoisit tavoitteiden edistämiseksi

3. Työtapa-check
– miten mieluiten kommunikoit?
– milloin olet parhaiten tavoitettavissa?
– mistä tietää, että sinua ei saa häiritä?
– onko tässä kuussa jotain, joka vaatii erikoishuomiota?
– mikä on yleinen fiilis ja miten muut voivat vaikuttaa siihen?
– miten parhaita työtapoja voisi ottaa laajemmin käyttöön työyhteisössä?

4. Tulevaisuus: Mitä teet kolmen vuoden päästä? Täydennä seuraavat lauseet:
– Työni olisi paljon antoisampaa, jos…
– Saisin paljon enemmän aikaan, jos…
– Olisin paljon energisempi, jos…
– Minulle olisi tärkeää, että…

5. Toimenkuvan mahdollinen päivittäminen

* * *

Kaikki mahdollinen palaute ja vinkit sekä kokemuksia kehityskeskusteluista ja hyvistä keskustelurungoista otetaan enemmän kuin ilolla vastaan!

Yksi kommentti artikkeliin ”Viisi vinkkiä kehityskeskusteluun ja mahdollinen keskustelurunko”

Kommentointi on suljettu.

Tein kolmen päivän Firstbeat-mittauksen. Pidin sykettä ja sykevälivaihtelua mittaavia antureita kiinni kehossa kolmen vuorokauden ajan. 

Kiinnostavia tuloksia! Vihdoin sain selityksen lyhyille yöunilleni. Pärjään siitä syystä lyhyillä (keskimäärin noin 6h) yöunilla, koska unen aikainen palautuminen on niin hyvää. Tässä mittauksessa peräti 96% unestani on palauttavaa. Uneni on siis parempaa kuin suurimmalla osalla väestöä, joka nukkuu 7-9 tuntia. 

Liikunta oli odotetusti erinomaisella tasolla vaikka mittausjakson aikana oli kevyt viikko. Ilahduttavaa oli, että palautuminen lähti lyhyiden treenien tai kuntoilun jälkeen aina välittömästi käyntiin. Paitsi pidemmän pyöräilyn (4h) jälkeen keho oli tunteja stressitilassa. Tämä osoitti hyvin, että pitkiä tai kovia treenejä ei todellakaan kannata tehdä illalla. 

Hiukan yllättäen aamut olivat mittauksen pohjalta aika stressaavia. Tässä selitys saattaa olla siinä, että mulla on niin paljon ”hyviä” aamurutiineja (veden juonti, hedelmän syönti, kirjan lukeminen, venytely, 7 minute workout ja aamupala) että näistä itsestään kasaantuu vain liikaa. Yllätys oli myös se, että lounaat tai päivälliset olivat stressaavia siinä missä etä- tai läsnäkokoukset (vähän palaverista riippuen) olivat keholle kevyitä ja välillä jopa palauttavia. 

Mittausjaksoon osui myös yksi lepopäivä treenistä. Sunnuntaina tein siis neljän tunnin pyöräilyn ja maanantaina oli lepopäivä. Olkoon, että lepopäiväänkin kuului venyttelyt, 7 minute workout ja noin 25 km arkipyöräilyä. Ei kuitenkaan yhtään treeniä. Palautumista ei kuitenkaan tapahtunut mitenkään erityisen paljon maanantain aikana vaan tänä näkyi vasta tiistaina, jossa päivän aikainen palautuminen oli korkeaa vaikka tein venyttelyiden ja 7 minute workoutin lisäksi aamulla kevyen juoksun ja töiden jälkeen tunnin uintitreenin sekä päivän mittaan noin 20 km arkipyöräilyö. 

Koko jakson palauttavin hetki (jos yöunia ei lasketa mukaan) oli se kun olin tiistaina iltapäivällä toimistolla kollegoiden kanssa. Stressaavin jakso taas oli sunnuntaina kotona lasten kanssa pitkän pyörälenkin jälkeen. 

Mittauksen mukaan leposykkeeni oli 41, maksimisyke 178 ja HRV keskimäärin 54.

@firstbeat.suomi
Hyvää juhannusta!
Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Tänä vuonna olen kuunnellut uudestaan jo aiemmin kuuntelemiani kirjoja, jotka ovat tehneet minuun viime vuosina erityisen vaikutuksen. 

Yksi niistä on tämä Joni Jaakkolan Väkevä elämä. Tämä on samalla 100. tänä vuonna lukemani/kuuntelemani kirja. 

Jaakkolan kirjassa on perusasiat hyvin kohdillaan. Kun rakentaa hyviä rutiineja ja pitää huolta unesta, ravitsemuksesta ja liikunnasta, pääsee arjessa sellaiselle tasolle, että pienet vastoinkäymiset tai sairaudet eivät vie sinua suoraan kellariin ja toimintakyvyttömäksi vaan pystyt palautumaan nopeammin ja paremmin arjen heittämistä haasteista. 

@inojalokkaaj #väkeväelämä @tammikirjat #jonijaakkola #kirjagram #kirjat #äänikirja
Oliver Burkeman kirjoittaa osuvasti toivosta kirjassaan Neljätuhatta viikkoa. Miten käytät loppuelämäsi päivät. 

Toivon tarkoituksena on olla soihtu pimeässä, mutta todellisuudessa se on kirous. Toivo on uskon asettamista oman toiminnan edelle. 

Toivo on sitä, että uskomme lastenvahdin olevan aina huutomatkan päässä kun sitä tarvitsemme. Tämä on perusteltua tietysti silloin, jos ajattelee tai on tilanteita, joissa millään mitä itse tekee, ei ole mitään väliä. 

Toivo on siis omien vaikutusmahdollisuuksien kieltämistä. Käytännössä tarkoittaen vallan antamista niille voimille, joita pitäisi muuttaa. Ei kuitenkaan kannata antaa pois omaa kykyään toimia ilmastokriisin ja luontokadon kaltaisten kysymysten parissa. 

Kun lakkaamme toivomasta, että kauhea tilanne vain ratkeaa jotenkin itsestään tai tilanne ei vain pahenisi, olemme vapaita aloittamaan työt tilanteen ratkaisemiseksi.
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Nyt se on ulkona! Rauhatädin ja mun yhteinen biisi Poljen, poljen. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti eli Hanna Yli-Tepsa @rauhatati soitti mulle syksyllä 2024 ja ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Ehdotus oli niin hullu ja niin kaukana omasta mukavuusalueestani, että pakkohan siihen oli suostua. Itselläni ei ole mitään musiikillista taustaa ellei mukaan lasketa intohimoista gansta-räpin kuuntelua nuorena.

Kirjoitimme Rauhatädin kanssa syksyn, talven ja kevään aikana sanoituksia, harjoittelimme taustanauhojen kanssa ja pääsimme lopulta studioon äänittämään yhteisen biisin. Rauhatädin lisäksi mukana oli ammattilaisia 3rd Raililta ja Muumaa musiikilta. Näin lopputuloksena saatiin julkaistua mun elämäni ensimmäinen räppibiisi. Taustat kappaleeseen on tehnyt Kim Rantala.

Biisin nimi on ”Poljen, poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen. Kyseessä on kappale sinnikkyydestä, voimasta ja liikkeestä, joka ei pysähdy.

Tuore kappale kertoo myös siitä, miten ekologinen kulkeminen eli pyöräily, bussi, juna  tai ihan vaan kävely tai soutuveneily voi olla juuri se paras ilmastoystävällinen tapa liikkumiselle.

Ota kuunteluun Spotifysta, Youtubesta, Tidalista, Apple Musicista, SoundCloudista tai missä nyt ikinä musiikkia kuunteletkaan!
Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.