Nyt riitti: Joukko ympäristö- ja kehitysjärjestöjä käveli ulos Varsovan ilmastokokouksesta

Varsovan ulosmarssiJoukko ympäristö- ja kehitysjärjestöjä (mm. Greenpeace, Friends of the Earth ja WWF) sekä ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC käveli tänään (21.11.) ulos Varsovan ilmastokokouksesta.

Tempaus järjestettiin vain päivää ennen kokouksen päättymistä.

Järjestöjen mukaan Puolan ilmastoneuvottelut eivät ole tuottamassa mitään ja voimavarat kannattaa suunnata nyt muualle.

Varsovassa oli tarkoitus edetä kohti sitovaa kansainvälistä ilmastosopimusta. Valitettavasti neuvottelut ovat ottaneet toistaiseksi vain takapakkia.

Osa maista on jopa ilmoittanut laskevansa aiemmin ilmoittamiaan päästövähennystavoitteita. Kehitysmaille tarkoitetun rahoituksen suhteen ei ole edetty. Lisäksi kokousta on jarruttanut kokouksen puheenjohtajamaana toimineen Puolan haluttomuus vähentää kivihiilen käyttöä.

Tätä vauhtia maailma on edelleen menossa kohti 4-6 asteen lämpenemistä. Toivottomuus on kuitenkin moraalitonta, joten toivotaan, että valtioiden johtajat ja neuvottelijat saavat aikaiseksi vielä kokouksen viimeisenä päivänä tärkeitä edistysaskelia.

Vastaavaa ulosmarssia ei ole tapahtunut ilmastoneuvotteluiden historiassa aiemmin. Mielenkiintoista on myös se, että mukana on ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC. Toivottavasti myös suomalainen ammattiyhdistysliike löytää ympäristö- ja kehitysjärjestöjen kanssa yhteisen sävelen ilmastovaikuttamisen suhteen.

Kaikki järjestöt eivät myöskään kävelleet ulos. Esimerkiksi Climate Action Network (CAN) jäi vielä jatkamaan tärkeää vaikuttamistyötään.

Kannattaa lukea aiheesta myös nämä:
WWF ja 12 muuta järjestöä marssivat ulos Varsovan ilmastoneuvotteluista
Ulosmarssi Varsovan ilmastoneuvotteluista: päättäjien kuunneltava ihmisiä, ei fossiiliteollisuutta
Oras Tynkkynen: Varsovassa myrskyää
NGOs, Social Movements Walk Out Of Warsaw Talks

Yksi kommentti artikkeliin ”Nyt riitti: Joukko ympäristö- ja kehitysjärjestöjä käveli ulos Varsovan ilmastokokouksesta”

  1. Minusta on moraalitonta, jos päättäjät toivovat jonkun muun tekevän, eivätkä huomaa, että vain he voivat jotain tehdä. Toivominen se vasta turhaa onkin. Kuten armeijassa varusmiehenä, niin myös reservissä voi vain esittää turhat toiveensa niille joilla on valta ne heti torpata. Toiveet voi esittää monella tapaa, mutta mikään ei näytä kiinnostavan poliitikkoja, kuten on nyt viimeisinä parina kuukautena nähty. Hyvä vain, että järjestöt kävelivät pois edes protestoidakseen, ettei tämä ole ihan kokonaan sitä, että poliitikot pitävät kansalaisia oman korruptoituneen pelinsä pelleinä. Kuitenkaan kansalainen ei voi päättää heidän puolestaan tai estää heidän päätöksiään, elleivät miljoonat lähde samaan aikaan liikkeelle ja kieltäydy tekemästä mitä poliitkot haluavat. Tämä vain on epätodennäköistä, koska samat miljoonat ovat riippuvaisia nykyisistä rakenteista, kun eivät elä omavaraisuudessa.

    Kun kuitenkin niinkin koulutetussa maassa kuin Suomessa päättäjät eivät ota koko asiaa huomioon kuin puheissa, niin päättäjien on turha moralisoida kansalaisia toivottomuudesta. Eivätkä ne asiatkaan riitele, jos ihmiset eivät riitele asioista. On kuitenkin typerää kansalaisten tapella keskenään, kun kukaan heistä ei tule asioista päättämään. Nyt tämä politiikka on pelkkää toistensa ohi puhumista siellä missä asioista päätetään, ei näy paloa tunteessa tai löydy sydänverta pakista. Ei voida edes luopua autosta Helsingin kaupunkisuunnittelun perustana, vaikka sen tiedetään olevan jo ihmisten terveydellekin haitallisempi kuin vaikka hiilivoimalan piipun ja tuottaa pysyvän kaupunkirakenteellisen tarpeen kuluttaa jotakin polttoainetta, josta ainakin jossain vaiheessa tulee päästöjä. Oikeastaan koko kulttuuria vaivaa jokin hidastetun murhan himo, jota kukaan päättäjä ei myönnä, vaikka teidän päätökset siihen johtavat. Te tapatte hitaasti mutta varmasti, ja sitten ette edes halua riidellä keskenänne asioista ja odotatte asioiden riitelevän itsestään. Minä olen ainakin pettynyt koko poliittiseen kenttään, kun yksikään puolue ei edes yritä kääntää laivaa, vaan vihreätkin yrittävät ministerinsä suulla viherpestä Arktikselle menoa, vaikka tiedetään, että koko homma rahoitetaan sieltä saatavin fossiilisten synnyttäminen tuloin, jolloin puheet jostakin matkailusta on aika ikävää vedätystä. Eihän se homma siihen loppuisi, jos vihreät eivät sitä suosisi, mutta olisi nyt edes joku puolue yrittämässä edes jotakin. Onhan se hyvä, että luontoa suojellaan pala palalta kotimaassa, joka tuottaa tarpeen raahautua äänestyskoppiin, mutta tieto siitä, että eräänlainen globaali aikapommi tikittää, vie osan ilosta niistäkin voitoista. Ehkä ensin olisi tarve kääntää vihreänkin laivan keulaa hitusen, jotta sillä voisi tuuppia sitten sitä suurta laivaa?

Kommentointi on suljettu.

Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Seuraa minua Instagramissa