Osallistuin maanantaina Helsingin kaupungin vapaaehtoistyön neuvottelukunnan järjestämään vaalipaneeliin Helsingin Sörnäisissä sijaitsevassa Kinaporin palvelukeskuksessa.
Oma vapaaehtoistyöurani sai alkunsa, kun isä pakotti (tai houkutteli viikkorahaa vastaan) minut jakamaan naapurustoon Vailla vakinaista asuntoa ry:n julkaisemaa Asukki-lehteä. Olimme tuolloin olleet itsekin asunnottomia. Tosin kovin vapaaehtoiseksi työksi tuota ei välttämättä voi laskea.
Varsinainen vapaaehtoistyöurani lähti alkuun mentyäni opiskelemaan Tampereen yliopistoon ympäristöpolitiikkaa. Opintojen myötä ajauduin mukaan ainejärjestö Perusvoimaan (nykyisin Spatikka), yliopiston ympäristövaliokuntaan ja Maan ystäviin sekä perustamaan Vihreitä Nuoria ja Opiskelijoita. Vuonna 2003-2004 toimin Maan ystävien puheenjohtajana, vuonna 2005 olin vapaaehtoistöissä Perun Maan ystävissä ja vuodesta 2005 lähtien olen toiminut myös Suomen luonnonsuojeluliitossa erilaissa luottamus- ja vapaaehtoistöissä, mm. Uudenmaan piirin puheenjohtajana vuodet 2006-2011.
Lopulta vapaaehtoistyöstä tuli minulle palkkatyö. Vaihdoin uran tietoliikennealalla jatko-opintoihin (väitöskirjatyö) ja Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastovastaavan pätkätöihin sekä päädyin lopulta Luonto-Liiton pääsihteeriksi. Tällä hetkellä toimin lisäksi myös Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnassa (KANE).
Vapaaehtoistyö ei ole palkkatyön ohella kuitenkaan jäänyt mihinkään. Esimerkiksi vuonna 2011 tein palkkatöiden lisäksi 1646 tuntia erilaista vapaaehtoistyötä. Juhani Laasasen tekemän selvityksen mukaan vapaaehtoistyötunnin arvo yhteiskunnassa on 12,44 euroa.
Vuonna 2011 tekemäni vapaaehtoistyö on siis tuottanut yhteiskunnalle taloudellista hyötyä 20 476,24 euroa – tämä on selvästi enemmän kuin palkkatyöstäni maksamat verot.
Vapaaehtoistyön tukeminen ei ole ainoastaan taloudellisesti kannattavaa. Vapaaehtoistyötä kannattaa edistää myös siksi, että näin ihmiset voivat tehdä palkkatyön sijaan tai ohella merkityksellisiä asioita, oppia uutta ja vahvistaa sosiaalisia siteitä. Omalta kohdaltani vapaaehtoistoiminta on muuttanut positiivisessa mielessä koko elämäni suunnan.
Miten Helsingissä voitaisiin esimerkiksi kaupunginvaltuuston toimesta sitten edistää vapaaehtoistyötä?
Ohessa on neljä ehdotusta:
1. Raivataan byrokratian esteet pois tieltä. Ravintolapäivä, kaupunkiviljely, Kallio-liike ja talojen valtaus ovat hyviä esimerkkejä ihmisten omaehtoisesta vapaaehtoistyöstä. Kaupungin virastot pitää saada keskustelemaan keskenään sekä ymmärtämään ja hyväksymään myös perinteisen järjestötyön ulkopuolella tapahtuvaa epämuodollista ja järjestäytymätöntä kansalaistoimintaa ja vapaaehtoistyötä.
2. Otetaan tyhjät tilat käyttöön. Kaupungissa on iso kasa tyhjiä kiinteistöjä. Niihin voidaan perustaa vaikka nuorisotiloja, autonomisia sosiaalikeskuksia tai kuoro- ja bändiharjoitustiloja. Monet hyvät tilat sulkevat ovensa illaksi ja viikonlopuksi. Tehostetaan tilojen käyttöä, ollaan joustavia ja perustetaan myös vapaaehtoistyölle ja pienimuotoiselle yritystoiminnalle avoimia Hubeja, joihin kuka tahansa voi tulla työskentelemään milloin tahansa.
3. Lisätään lähidemokratiaa. Uudessa kuntalaissa kunnilla pitää olla lakisääteinen velvoite tukea lähidemokratiaa. Suuriin kuntiin tarvitaan kaupunginosavaltuustoja. Lisäksi suorat kansanäänestykset ja pormestarivaalit olisivat omiaan edistämään ihmisten halua vaikuttaa ja tehdä vapaaehtoistyötä.
4. Kunnan tulee edelleen hoitaa peruspalvelut. Lakisääteiset terveys-, koulutus- ja hyvinvointipalvelut kuluvat kunnan ja ammattilaisten hoidettavaksi. Peruspalveluita ei ole syytä ulkoistaa kolmannen sektorin vapaaehtoistoimijoiden vastuulle.
Kannattaa katsoa myös Vapaaehtoistyön neuvottelukunnan tekemä vinkkivihko vapaaehtoistyön hyvistä käytännöistä.
Hei, hyviä ehdotuksia kaikki! Itsekin teen ns. vapaaehtoistyötä, enkä ole tunteja edes laskenut. Olen akateeminen työtön (rahoitukseton tutkija), ja mietin, miten määrittelisi vapaaehtoistyön silloin kuin sitä ei tee minkään palkkatyön ohessa. -Minna.