Hiljattain julkaistun YLEn verkkouutisten mukaan Lappeenrannan kaupunki ja teknillinen yliopisto haluavat Lappeenrannasta aurinkovoiman mallikaupungin. Hienoa!
Yhtenä tavoitteena on uutisen mukaan, että pientalot ja omakotitalot voisivat siirtää aurinkopaneeliensa tuottaman ylijäämäenergian Lappeenrannan Energiaverkkoon.
Olen itse käynyt muutamissa eurooppalaisissa ekokaupungeissa. Esimerkiksi Saksan aurinkoenergian kehto Freiburg on todella kiinnostava nähtävyys. Toivottavasti Lappeenrantaan saadaan tulevaisuudessa vähintään yhtä hienoja innovaatioita.
Voisiko myös Helsinki ottaa etunojaa jossain? Tässä muutama ehdotus Helsingin profiloitumiseksi:
– Helsinki julistautuu tuulivoimakaupungiksi
– Helsinki julistautuu bioenergiakaupungiksi
– Helsinki julistautuu pyöräilykaupungiksi
– Helsinki julistautuu kasvisruokakaupungiksi
– Helsinki julistautuu metsäkaupungiksi
– Helsinki julistautuu puhtaan meren kaupungiksi
– Helsinki julistautuu luomukaupungiksi
Keksi itse lisää. Julistautumisen myötä täytyy sitten tietysti ryhtyä myös tuumasta toimeen. Ihmeitä alkaa tapahtua kun niitä tehdään.
Kysyn ihan nyt vaan kun on jäänyt kirjoituksiesi pohjalta vähän epäselväksi. Mikä sinulle on ympäristöasioissa tärkeintä: se, mitä sanotaan että tehdään, se, mitä tehdään, vai se, mitä saadaan aikaiseksi?
Mun mielestä on tärkeää sanoa, mitä tehdään, tehdä se mitä sanotaan ja saada lopuksi myöt tuloksia aikaiseksi. Eihän noita nyt ihan noin vain voi erottaa toisistaan.
Eipä voikaan, mutta jossain vaiheessa toivoisi kyllä, että ympäristönsuojelussa katsottaisiin myös niitä saavutettuja tuloksia. Ehkä jopa mietittäisiin, ovatko vaaditut keinot oikeassa suhteessa toivottuihin tuloksiin.
Tuon kysymyksen kirvoitti aamuinen tutustumiseni palkittujen energiapolitiikkojen lopputuloksiin. Olen sinulle joskus ennenkin maininnut Navarresta: Espanjan maakunta, joka mm. palkittiin vuonna 2004 uusiutuvan energian strategiastaan, ja jota käytetään etenkin maailmalla malliesimerkkinä hyvästä ja edistyksellisestä energiapolitiikasta. Soininvaaran blogilla esitettyjen kommenttien valossa kaivelin aiheesta enemmän tietoa, ja mielelläni sen sinunkin kanssasi jaan.
Viimeisimpien tilastojen (2006-2010) valossa sinunkin edustamiesi piirien yleisesti erityisen esimerkillisenä pitämän Navarren tämänhetkinen tila näyttää seuraavalta: asukasta kohden energian loppukäyttö kaikista lähteistä 3.185 tonnia öljyekvivalenttia (TOE), sähkönkulutus 8434 kWh, CO2-päästöt v. 2008 10.6 tonnia.
Sinäkin olet tuonut kirjoituksissasi esille sen, miten Suomen energiapolitiikka noin yleensä on jurakautisen takapajuista eikä mitenkään tämän päivän vaatimusten tasalla. Ratkaisuksi olet ehdottanut voimakasta panostusta energiansäästöön ja uusiutuviin, ts. Navarren tietä.
Samaan aikaan Suomessa (2008 tilastot) asukaskohtainen energian loppukäyttö olikin 4.874 TOE ja sähkönkäyttö huimat 16 350 kWh, melkein tuplat Navarreen nähden. Mutta mutta: päästöt olivat ”vain” 10.64 tonnia per asukas.
Miten voi mielestäsi olla yhtäaikaa mahdollista, että vaikkapa Suomen energiapolitiikka on vanhanaikaista ja kehnoa mutta Euroopan parhaanakin palkittu, laajalti esimerkillisenä pidetty uusiutuvan energian politiikka tuottaa kuitenkin samanlaiset asukaskohtaiset päästöt kuin tämä dinosauriiden ajalta oleva? Semminkin kun tuotettua energiamäärää kohden Navarren päästöt ovat huimasti suuremmat? (Eli jos käyttäisimme energiaa yhtä vähän kuin navarrelaiset, kivikautisen energiapolitiikkamme käytännön tulokset olisivat paljon parempia kuin tuon edistyksellisen.)
Navarre ei edes ole ainoa esimerkki energiaretoriikan ja todellisuuden eroista – ikävä kyllä! Ymmärrät varmaan, että tälläisistä syistä sivullisesta tuntuu usein siltä, että joko teille on hyvinvointinne (toivottavasti vain henkisen eikä materiaalisen) kannalta tärkeää edistää nimenomaan tietynlaisia energianlähteitä, tai sitten siltä, ettette oikein välitä siitä, mitä tuloksia toivomastanne politiikasta todellisuudessa on – kunhan politiikka on ”edistyksellistä.” Eli tärkeää tuntuu olevan, mitä sanotaan ja mitä tehdään, ei niinkään se, mitä saadaan aikaiseksi.
Olisi hienoa, jos Helsinki voisi olla metsien tai puhtaan meren kaupunki. Jotta näihin päästäisiin, pitäisi tapahtua isoja muutoksia joko henkilöissä tai asenteissa.
Merenpohjan tila Helsingin edustalla osoittautui paikoin huolestuttavan heikoksi tutkimusalus Muikun kesän aikana tekemissä kartoituksissa. Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen totesi Muikun rantautumistilaisuudessa, että ”puhtaan Itämeren merkitys kasvaa entisestään, kun rakennetaan uusia merellisiä kaupunginosia”.
Jotenkin Pajuselta oli jäänyt huomaamatta, että merelliset kaupunginosat ovat yhtenä syynä meren huonoon tilaan. Itämerenkin suojelemiseksi vielä jäljellä olevat ranta-alueet olisi syytä jättää luonnontilaisiksi.