Kesällä on ollut aikaa lukea kirjoja. Viikonloppuna luin Malcolm Gladwellin Kuka Menestyy ja miksi?
Kirjan keskeinen viesti on tämä: Kuka tahansa voi menestyä missä tahansa.
Huippumenestys ”kumpuaa ansaittujen ja ansaitsemattomien, hankittujen ja tuurilla saatujen etujen ja perintöjen kokonaisuudesta […] Poikkeustapaukset eivät loppujen lopuksi poikkeakaan muista kuolevaisista.”
Kirjan parasta antia on mielestäni 10 000 tunnin sääntö. Tämä tarkoittaa sitä, että maailmanluokan asiantuntijan tasoiset taidot edellyttävät vähintään 10 000 tunnin harjoittelua, oli laji mikä tahansa – käytännössä noin 5,5 tuntia joka ikinen päivä 5 vuoden ajan.
Kyse ei ole lahjakkuudesta. Huipulle pääsee sillä kun saa mahdollisuuden harjoitella enemmän kuin muut. Oli kyse sitten Mozartista, Bill Gatesista tai Beatleseista.
Esimerkiksi Berliinin musiikkiakatemiassa 1990-luvun alussa tehdyssä tutkimuksessa huippuviulistien joukosta ei löydy sellaisia ”luonnonlahjakkuuksia”, joka harjoittelisivat vähemmän kuin muut eikä ”työmyyriä”, jotka pakertaisivat muita enemmän, mutta eivät silti pääsisi valiojoukkoon. Jos muusikko on päässyt alan huippukouluun, erot soittajien välillä johtuvat sen jälkeen ainoastaan harjoittelun määrästä.
”Sen lisäksi huipulle päässeet eivät harjoittele enemmän tai paljon enemmän kuin muut. He harjoittelevat todella paljon enemmän.”
Harjoittelun määrä näkyy myös lasten koulumenestyksessä. Gladwellin esittämien tutkimusten mukaan yhteiskunnallis-taloudellisen luokittelun mukaan yläluokkaisten lasten parempi luku- ja laskutaito perustuu siihen, mitä nämä lapset oppivat koulun ulkopuolella erityisesti kesälomien aikana – ei suinkaan siihen, että he oppisivat koulussa enemmän.
Mahdollisuuksien tasa-arvo on yksi menestyksen keskeinen tekijä. Alkuvuodesta syntyneet lapset saavat kuukausien etumatkan loppuvuonna syntyneisiin. Tämä pieni ero ei katoa matkan varrella välttämättä mihinkään, vaan lukitsee lapset saavutusten ja rohkaisun tai epäonnistumisen ja lannistamisen kierteeseen vuosikausiksi.
Erilaisten tasoryhmien myötä edistyneemmät saavat parempaa koulutusta ja valmennusta. Näin erot vuosien varrella kasvavat. He saavat siis paremman tilaisuuden. Tämä tilaisuus taas näyttelee merkittävää osaa heidän menestyksessä. Kyse on kasautuvasta edusta.
Poikkeustapauksille on tarjoutunut tilaisuuksia, heillä on ollut mahdollisuus tarttua niihin ja he ovat pystyneet harjoittelemaan vähintään 10 000 tuntia.
Tässä lähdetään olettamuksesta, että menestys mitataan suhteessa muihin ja jollakin tietyllä elämän osa-alueella. Menestynyt on siis parempi kuin joku/jotkut muut
ja menestymätön huonompi kuin joku/jotkut muut. Tällä tavoin ihmiset voidaan ehkä laittaa paremmuusjärjestykseen esimerkiksi omaisuuden määrässä, hiihtokilpailussa tai mäkihypyssä. Meillä on julkisuudessa paljon tuoreitakin esimerkkejä siitä, miten talouselämän tai urheilun huiput eivät loppujen lopuksi elä menestynyttä elämää vaan pahimmassa tapauksessa päätyvät telkien taakse tai ennenaikaiseen hautaan. Ilman muuta näkisin menestyksen hieman laajemmin kuin tässä.