Kävin aamulla (14.10.) Sivistysliitto Kansalaisfoorumin järjestöjohtajille järjestämässä vaikuttajatapaamisessa tapaamassa Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikasta.
Liikanen alusti meille talouden ajankohtaisista näkymistä euroalueen myllerryksessä ja globaalin talouden haasteissa.
Hän oli puhumassa samasta aiheesta myöhemmin myös eduskunnan talousvaliokunnan julkisessa kuulemisessa.
Itse tiedustelin Liikaselta näkemystä degrowth- tai kohtuutalouteen. Mitä jos ympäristön rajat tulevat vastaan eikä talous kasva ikuisesti?
Liikasen mukaan talouskasvu ei voi perustua luonnonvarojen liikakäyttöön. Suomessa on jokatapauksessa luvassa hitaamman kasvun vaihe, kun velkoja pitää maksaa pois. Mikäli kasvu ei jatku, velkoja tai eläkkeitä ei pystytä maksaaan, hoivapalvelut rapautuvat ja työttömyys lisääntyy. Liikasen mukaan kasvun on jatkuttava, jotta voimme edes pysyä paikallamme ja säilyttää nykyisen elintasomme.
Pelottavaa. Näköpiirissä ei ole mitään sellaista kehityskulkua, jossa talous jatkaisi loputonta kasvuaan. Siitä huolimatta yhteiskuntaamme rakennetaan yhä enemmän talouskasvun varaan.
Talouspolitiikkamme on kuin kuvassa oleva rikkinäinen polkupyörä. Mikään ei enää oikeastaan toimi, mutta kenellekään ei tule mieleen kokeilla muita tapoja liikkua eteenpäin.
Mikään ei toimi, mutta miljoonat ihmiset käyvät töissä,asuvat lämpimissä asunnoissa ja ajavat turvallisia päällystettyjä teitä pitkin. Äidit käyvät synnyttämässä maailman parhaissa sairaaloissa, lapsi kuolleisuus on sadasosa sadan vuoden takaisesta. Äitiysrahat, sosiaalituet ja työttömyyskorvaukset juoksevat päivästä toiseen ja hyvinvointi on ihmiskunnan historian korkeimmalla tasolla.
Jos mikään ei toimi, niin mitä konkreettisia muita keinoja liikkua eteenpäin ehdotat?
Hyvä tarkennus Jani!
Tarkoitan, että talouspolitiikkamme ei toimi. Nykyisen talousjärjestelmän ongelmana on se, että mikäli kasvu hidastuu, pysähtyy tai kääntyy laskuun, yhteiskunta ajautuu kriisiin. Talousjärjestelmämme kohtaa vääjäämättä välillä lasku- ja noususuhdanteita. Näin ollen ihmisten hyvinvointia lisäisi ennenkaikkea se, että laskusuhdanteessa voitaisiin varmistaa ihmisten perustoimeentulo ja noususuhdanteessa taas se, että luonnonvarojen kulutus ei lisäänny.
Itse olen ehdottanut esimrkiksi seuraavia konkreettisia keinoja:
– Siirrymme palkankorotuksista vapaa-ajankorotuksiin.
– Verotamme enemmän luonnonvarojen kulutusta ja vähemmän työntekoa.
– Otamme käyttöön perustulon ja maksimielintason sekä henkikökohtaiset päästökiintiöt.
– Hylkäämme harhaiset kuvitelmat talouskasvun auvoisuudesta ja luomme uusia mittareita kuvaamaan hyvinvointia.
Poliittisten taloustieteilijöiden mukaan talous voi periaatteessa kasvaa, vaikkei esim. tuotantoon käytettävien luonnonvarojen haaskaus kasvaisi, sillä BKT (edelleen käytetty ja hyödyllinen mittari huolimatta sen monista puutteista) on vain tuotannon ja sen arvon mitta. Eli jos ympäristölle hyödyllisten, tai vain vähän haitallisten, palvelujen ja hyödykkeiden tuotanto lisääntyisi osana BKT:a, kasvu ja ympäristön kantokyky eivät vielä välttämättä ole tässä vaiheessa ristiriidassa.
Vaikkei talouskasvu sinällään välttämättä tarkoita lisääntyvää ympäristön tuhoamista ja luonnonvarojen lisääntyvää käyttöä, markkinoilla on useita rakenteita, jotka tähän kuitenkin kannustavat.
1) Markkinat suosivat voimakkaasti yksityisiä hyödykkeitä (esim. tietokoneet, vaatteet, autot) ja aliarvioivat merkittäväsi julkisten hyödykkeiden tarvetta (saasteiden vähentäminen, vesien puhdistaminen, kasvihuonekaasujen vähentäminen, terveydenhuolto, koulutus)
2) Valtioiden kyky rajoittaa markkinoiden aiheuttamaa vinoumaa yksityisten hyödykkeiden kuluttamisen suuntaan on rajallinen, joka on huomattu viime vuosikymmeninä, kun monia markkinasääntelyitä (ja mm. julkisten palveluiden verkostoa) on purettu.
3) Tuotanto ja kulutus markkinamekanismeissa ei ota huomioon kolmansia osapuolia. Myyjä ja ostaja saavat usein keskenään kätevän diilin aikaiseksi, mutta globaalissa (ja täydessä) maailmassa tuotannolla sekä kulutuksella on merkittäviä kasautuvia vaikutuksia myös muihin. (esim. finanssikeinottelun aiheuttamien kuplien haitat, ilmansaasteet, kasvihuonekaasut). Markkinoilla ei ole mitään rakenteellista keinoa ottaa näitä kolmansia osapuolia huomioon – valvonta jää valtioille, järjestöille ja yksittäisille kuluttajille.
4) Nämä kolmansille osapuolille aiheutuvat negatiiviset ulkoisvaikutukset ovat erinomainen voiton lisäämisen lähde, erityisesti tuottajille mutta myös kuluttajille. Mitä enemmän palvelun tai hyödykkeen todellisesta hinnasta (esim. sisältäen haitat ympäristölle, työntekijöille jne.) saadaan ulkoistettua muille, sitä enemmän tuottaja saa liikevoittoa ja ostaja halvemman hinnan. Tämä näkyy erityisesti mm. bensagallonan todellisessa hinnassa, joka arvioitiin vuonna 1998 lähes viisitoistakertaiseksi sen markkinahintaan nähden (Center for Technology Assessment).
Talouskasvu ei siis välttämättä ole ongelma, vaan se miten tuottavuutta kasvatetaan ja kuinka luonnonvarojen käyttö huomioidaan tässä kasvussa. Markkinoiden kykenemättömyys ottaa huomioon negativiisia ulkoisvaikutuksia on valtava rakenteellinen ongelma, joka aiheuttaa ajan myötä voimakasta vinoutumaa kerrannaisefektillä, kun ihmiset mukauttavat kulutustoiveitaan jo valmiiksi väärien hintojen perusteella.