Torstaina (20.10.) oli tarkoitus pitää Luonto-Liiton pääsihteerin tehtävistä vapaata, nukkua pitkään ilman kelloa ja olla kotona Vauvan kanssa.
Homma ei mennyt ihan nappiin. Ajauduin tekemään jatkuvasti satunnaisia hommia. Onneksi Annukka oli kotona varmistamassa vauvan ruokinnan ja muun huollon silloin kun itse tein jotain muuta.
Tässä ekoisin vapaapäivä tunnista tuntiin:
Aamupäivä:
7.30 Herään ensimmäisen kerran vauvan öninään. Jatkan unia.
8.30 Herään vauvan itkuun. Käyn vaihtamassa vaipan ja leikittelen hänen kanssa.
9.00 Hoidan Luonto-Liiton tiedotteeseen liittyvän pikkuasian ja syön aamupalan.
9.30 Hoidan Luonto-Liiton materiaalitilauksia koskevan sähköpostilaatikon käytön ja ohjeistuksen siviilipalvelushenkilön kanssa.
10.30 Tarkistan Tunturi BikeStyle -lehden haastattelun.
11.00 Käyn läpi Luonto-Liiton vuoden 2012 budjettia ja teen siihen korjauksia.
Iltapäivä:
12.00 Hoidan Luonto-Liiton työterveyshuoltoon liittyviä asioita.
12.30 Vauvan kanssa neuvolassa.
13.00 Vauvan kanssa rutiinilääkärintarkastuksessa. Kaikki hyvin.
14.00 Lounas: pasta ja tofu-kikherne-tomaattikastikkeen valmistus ja syönti.
15.00 Vauva nukkuu. Sähköpostien läpikäynti sekä Luonto-Liiton henkilöstö- ja hallintoasioiden hoito.
17.00 Vauvan ruokinta, vaipan vaihto ja rauhoittelu.
17.30 Vauvan kanssa kävelyllä.
Ilta:
18.00 Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin hallituksen kokouksessa.
21.30 Kokous päättyy. Jään vielä keskeskustelemaan Tapanin ja Ursulan kanssa.
22.30 Kotona. Käyn läpi sähköpostit, teen iltatoimet ja kirjoitan tämän blogin.
23.30 Nukkumaan. Luen Jussi Viitalan ”Miten maailma loppuu” -kirjaa.
Vauva: Anna minulle anteeksi kaikki ne hetket, joita en ole ollut viettämässä sinun kanssasi. Syynä on se, että pyrin edistämään ekologisesti kestävää ja oikeudenmukaista maailmaa – sellaista maailmaa, jossa sinun ja miljoonien muiden lasten olisi hyvä olla.
Edelliset osat ovat luettavissa täältä:
– Osa 1: Äitiyspakkaus vai vanhemmuuspakkaus
– Osa 2: Tavaraähky ahdistaa
– Osa 3: Synnytysvalmennus
– Osa 4: Lastenhoidon seitsemän periaatetta
– Osa 5: Pakotetaanko raskaana olevat kulkemaan autolla turhaan?
– Osa 6: Ekovanhemmuuteen valmistautuminen on helppoa
– Osa 7: Luonnollinen lapsuus
– Osa 8: Lastenvaunut: Kuinka paljon on tarpeeksi?
– Osa 9: Lapsen vai vanhemman etu?
– Osa 10: En uskaltanut kirjoittaa
– Osa 11: Ei ihan luomusynnytys
– Osa 12: Vauva-arki alkoi
– Osa 13: Vessahätäviestintä
– Osa 14: Päivä isyysvapaata
– Osa 15: Miksi lapsia?
– Osa 16: Työmatkalla yöjunassa
– Osa 17: Kokemuksia ensimmäiseltä kuukaudelta
– Osa 18: Vanhemmuuden luontohaasteita
– Osa 19 – Lisää yhteisiä tiloja omien neliöiden sijaan
– Osa 20 – Ekoisi – osa 20: Tutti: Hyvä vai paha?
Ihana viesti vauvalle 🙂
Tosi kiinnostava blogi sulla, vasta löysin, ja tutkailen nyt vanhempia kirjoituksiasi myös ajan kanssa. Muuten, kestävintä ja vuosia eteenpäin vaikuttavinta voit, ainakin mun mielestäni, tehdä alkaen lähipiiristäsi eli vauvastasi; kukaan muu ei voi olla isä hänelle, ja kaikki aika hänelle on kallisarvoista! Sitä aikaa ei enää myöhemmin voi oikein korvata. Monia muita asioita voit tehdä aktiivisesti ja vimmalla myös myöhemmin kunhan vauvasi kasvaa. Vanhemmiten nimittäin vaan monet tuntuvat harmittelevan sitä, kun ei tullut vietettyä elintärkeitä vuosia tärkeimpien ihmisten kanssa. Onnellista oloa niin sulle kuin perheellesi! T. Ilona.
Vauva: Anna minulle anteeksi kaikki ne hetket, joita en ole ollut viettämässä sinun kanssasi. Syynä on se, että pyrin edistämään ekologisesti kestävää ja oikeudenmukaista maailmaa – sellaista maailmaa, jossa sinun ja miljoonien muiden lasten olisi hyvä olla.
Minun on nyt pakko kysyä jotakin, jota olen halunnut kysyä jo useammalta ympäristöliikkeessä toimivalta.
Neljänkymmenen vuoden päästä, vuonna 2051, maailman kasvihuonekaasupäästöjen pitäisi kaiken järjen mukaan olla negatiivisia. Lapsesi on silloin neljänkymmenen, ja me molemmat saatamme jo olla kuolleita. Mutta minun (ehkä tulevat) ja sinun lapsesi katsovat menneisyyteen ja siihen, mitä me teimme.
He näkevät tilastot, kuinka Ranska ja Ruotsi vähensivät kasvihuonekaasupäästönsä liki kehitysmaatasolle jo 1980-luvulla – vaikka jatkoivatkin lämpimien suihkujen ottamista. Samoista tilastoista he näkevät, kuinka uusiutuviin ja energiansäästöön luottaneiden maiden, esimerkiksi Saksan ja Tanskan, päästökehitys junnasi ainakin 2010-luvulle saakka ikävän tasaisena.
He todennäköisesti näkevät sen, mitä suurin osa asiaan perehtyneistä nyt ennustaa: että Saksan onneton ydinvoimapäätös nollasi EU:n energiatehokkuusdirektiivin vaikutukset ja viivytti päästöjen vähentämistä tuossa maassa vähintään kymmenen vuotta. Enemmänkin, jos kansalaisjärjestöjen kampanjointi olisi sulkenut saman verran hiilivoimaa.
Epäilen, että he näkevät, kuinka Greenpeacen ja muiden kansalaisjärjestöjen hienot laskelmat uusiutuvien riemumarssista osoittautuvat yltiöoptimistisiksi, aivan kuten käytännössä kaikki tähän asti nähdyt visiot uuden, laajalti kokeilemattoman teknologian käyttöönotosta ovat osoittautuneet.
He saattavat myös ihmetellä, kuinka näihin visioihin uskottiin: myöntäähän Greenpeace jo nykyäänkin, että heidän skenaarionsa perustuvat uusiutuvia valmistavan teollisuuden heille syöttämiin tietoihin. (Kaikkialla muualla sinäkin pitäisit tälläistä menettelyä väärinkäytöksenä.)
Heitä saattaa myös ihmetyttää, miksi ”ympäristöjärjestöt” käytännössä vaikenivat uusiutuvan energian ongelmista ja erityisesti sen kytköksistä maakaasuun.
Jonkin verran ehkä ihmetystä herättänee sekin, miksei aikamme uutisissa näy yhtäkään hiili- tai kaasuvoimaa vastustavaa mielenosoitusta.
Kaiken kaikkiaan, he saattavat ihmetellä melko paljon, miksei meidän ikäpolvemme tehnyt kaikkea mahdollista vähentääkseen fossiilisten käyttöä.
Veikkaan, että globaalin ilmastokatastrofin uhreina he ihmettelevät, kuinka jotkut meistä ajattelivat, että meillä on varaa – luksusta! – vastustaa joitain ratkaisuja siksi, että ne ehkä mahdollisesti saattaisivat aiheuttaa paikallisia ongelmia. Niitäkin lähinnä käyttäjien keskuudessa, ei täysin kolmansien osapuolien pelloilla ja rannikoilla, kuten fossiiliset tekevät.
(Varsinkin, kun uutisissa on tälläisiä otsikoita: ”Bleak Prospects for Avoiding Dangerous Global Warming, http://news.sciencemag.org/sciencenow/2011/10/bleak-prospects-for-avoiding-dangerous.html )
Näin siis meidän lapsemme. Ne miljoonat, ehkä sadat miljoonat lapset, jotka kuolevat köyhemmissä maissa siksi, että pelottelulla, epävarmuuksilla ja tietämättömyydellä vuosikymmenien ajan ruokittu NIMBY-ilmapiiri länsimaissa omalta osaltaan estää ja hidastaa fossiilisten korvaamista, eivät tietenkään ihmettele mitään.
Eivät ihmettele enää nekään noin 200 ”ylimääräistä” onnettomuuksissa kuollutta ja 39 200 ”ylimääräistä” ilmansaasteisiin kuolevaa, jotka tulevat varmasti kuolemaan seuraavan 40 vuoden aikana Saksan päätettyä rakentaa 11 GW uusia, noin 40 vuotta käytössä olevia hiilivoimaloita. Mutta jos ja kun totuus valkenee ihmisille, ne noin 360 000 vakavasti sairastuvaa ja 21 240 000 lievempiä oireita saavaa – jotka eivät olisi sairastuneet, jos Saksa ei olisi tuota päätöstään tehnyt – tulevat varmasti ihmettelemään, miksi.
(Lähde numeroille: Markandaya & Wilkinson 2007: Energy and health 2: Electricity generation and health. Lancet 370:979-990)
Tulevien lasteni ja kaikkien lasten nimissä, pyydän ja rukoilen ympäristöliikkeessä toimivia: tapetaan ensin fossiiliset ja tapellaan sitten vasta siitä, pitäisikö ydinvoimastakin luopua. Odotetaan edes siihen saakka, että meillä on näyttöä vaihtoehtojen kyvystä onnistua.
Tiedän kyllä, että ydinvoima on teille rakas vihollinen. Tiedän, että sen vastustaminen on monille tärkeää ja tuo järjestöille tärkeyden tunteen lisäksi sekä vapaaehtoisia että rahaa esim. lahjoitusten muodossa. Enkä itsekään varauksetta sitä kannata: siinä on ihan oikeasti tietynlaisia ongelmia, jos kohta ne eivät olekaan todellisuudessa yleensä niin pahoja kuin ydinvoiman vastustajat esittävät. (Melko usein esim. lähdeviitteitä vääristellen, mikä kertonee hiukan jostakin. Voin toimittaa kiistattomia esimerkkejä, jos haluat.)
Mutta meillä on todella vähän näyttöä – lähinnä melko epämääräisiä laskelmia – siitä, että kykenisimme nitistämään fossiiliset ajoissa, jos samalla täytyy ajaa alas ydinvoimakin. Itse asiassa, sekin harva näyttö on todella hirmuista uusiutuvia ajavien kannalta: vaikka 70 % Navarren sähköntuotannosta on tuulivoimaa, päästöt eivät ole vähentyneet muuhun Espanjaan nähden juuri lainkaan. Kontrasti mainittuihin Ranskaan ja Ruotsiin on järkyttävä.
Mikään määrä Fukushimoja ei uhkaa vakavasti biosfääriä. Mikään määrä ydinonnettomuuksia ei todennäköisesti uhkaa edes ihmislajin olemassaoloa. Mutta fossiilisten polttaminen ja käsistä karkaava Venus-ilmiö voivat tuhota sekä ihmiset että planeetan. James Hansen, Venuksesta aikanaan väitellyt ilmastonmuutoksen ehkä tunnetuin tutkija, uskoo, että ellei fossiilisten polttoa saada lopetettua, olemme vuoteen 2100 mennessä polttaneet niitä niin paljon, ettei Venus-ilmiölle voida enää mitään. Ovatko lapsemme puolivälissä tämän päivän ja maailmanlopun välillä?
Tässä asiassa paras on kyllin hyvän vihollinen, ja joustamattoman ideologisesti asiaa katsovat osa ongelmaa. Ehdottamanne ja ajamanne keinot saattavat onnistua, mutta entä jos niin ei käykään? Oletko koskaan miettinyt sitä? Jos uhkapeli on sinulle rakasta, toivoisin, että uhkapelaisit kasinolla etkä elinkelpoisen planeetan tulevaisuudella. Kuten ehkä tiedät, näitä on vain yksi.
Anteeksi kun sanon näin, mutten aio 30 vuoden päästä kuunnella yhtään selitystä siitä, ettette tienneet. Nyt sinä ainakin tiedät, ja toivon, että fiksuna ihmisenä otat myös asioista ihan itse selvää. Asiat eivät ole aina ihan niinkuin oman yhteisön groupthink ne näkee.