Tutin tarkoitus on yleensä rauhoittaa vauvaa tai lasta. Lisäksi joissain tutkimuksissa on todettu, että tutin käyttö vähentää kätkykuolemia. Toisaalta tutti voi vaikeuttaa imetystä sekä aiheuttaa korvatulehduksia ja purentavikoja.
Oma tilanteemme on ristiriitainen. Saimme yhden tutin mukaan synnytyssairaalasta ja toisen olemme hankkineet lähikaupasta. Itse toivoisin, että tuttia ei käytettäisi, mutta käytännössä se on toiminut pelottavan helppona kapistuksena rauhoittaa ja hiljentää vauva.
Omasta mielestäni olennainen ongelma tutissa on kuitenkin tämä: Tutti estää vauvaa ilmaisemaan perustarpeitaan. Tutti on vanhemmille helppo tapa saada vauva hiljaiseksi. Oikeasti vauvalla on kuitenkin jokin muu tarve, joka tukahdutetaan ja jätetään silloin täyttämättä.
Toki tutin imeminen on sormien syöntiä pienempi paha. Tässä vaiheessa kyse ei ole kuitenkaan siitä. Kyse on ennen kaikkea siitä, pystymmekö vanhempina vastaamaan lapsen tarpeisiin vai tukahdutammeko ne vain laittamalla vauvalle tutin suuhun.
Ympäristönäkökulmasta asiaa ei voi oikeastaan perustella suuntaan tai toiseen.
Suomessa syntyy noin 60 000 lasta vuosittain. Mikäli jokaiselle syntyneelle lapselle hankitaan keskimäärin esimerkiksi kolme tuttia, kuluu kokonaisuudessa jo aika paljon luonnonvaroja. Yksilön näkökulmasta kyse ei ole kuitenkaan ympäristön näkökulmasta merkittävästä valinnasta.
Tutin hyötyjä ja haittoja on listattu esimerkiksi Vauva-lehden sivuille.
Mitä mieltä itse olet?
Edelliset osat ovat luettavissa täältä:
– Osa 1: Äitiyspakkaus vai vanhemmuuspakkaus
– Osa 2: Tavaraähky ahdistaa
– Osa 3: Synnytysvalmennus
– Osa 4: Lastenhoidon seitsemän periaatetta
– Osa 5: Pakotetaanko raskaana olevat kulkemaan autolla turhaan?
– Osa 6: Ekovanhemmuuteen valmistautuminen on helppoa
– Osa 7: Luonnollinen lapsuus
– Osa 8: Lastenvaunut: Kuinka paljon on tarpeeksi?
– Osa 9: Lapsen vai vanhemman etu?
– Osa 10: En uskaltanut kirjoittaa
– Osa 11: Ei ihan luomusynnytys
– Osa 12: Vauva-arki alkoi
– Osa 13: Vessahätäviestintä
– Osa 14: Päivä isyysvapaata
– Osa 15: Miksi lapsia?
– Osa 16: Työmatkalla yöjunassa
– Osa 17: Kokemuksia ensimmäiseltä kuukaudelta
– Osa 18: Vanhemmuuden luontohaasteita
– Osa 19 – Lisää yhteisiä tiloja omien neliöiden sijaan
Esikoiselle yritin tuttia tarjota, koska se vain oli söpöintä mitä osasin kuvitella, mutta ei hän ottanut. Havahduin kun kuulin itseni sanovan vauvalle: ”et ehkä nyt ymmärrä miksi pitää ottaa tällainen suuhun mutta myöhemmin et halua olla ilman ollenkaan!” ja koin kuulostavani huumekauppiaalta…
No, vakavasti puhuen. Kun tuttia ei ollut käytössä, ei sitä osannut kaivatakaan kuin ihan parissa tilanteessa ja niistä selvisi maissinaksulla tai vähän tavallista haasteellisemmalla imetystilanteella. Nykyään tutit näyttävät minusta vähän oudoilta muovinkappaleilta vauvojen suussa. Toisaalta tämä nyt 8-kuinen kuopus on tyyppiä joka ihan varmasti käyttiäsi tuttia mielellään jos hänelle olisi sellainen joskus esitelty. Pärjäämme kuitenkin hyvin ilmankin.
Pointtini taita olla, että vauvat ovat erilaisia. En missään tapauksessa anna tuttia tälle vauvalle, joka muutenkin imee (rintaa) kohtalaisen harvoin ja tehokkaasti, eikä harrasta paljon lohtuimemistä. Pidän imetystukihenkilön kokemuksellani ihan todellisena vaaraa, että liikaa imuhaluista kohdistuisi väärään kohteeseen ja imetys loppuisi aiemmin kuin toivon, tai ainakin se voisi käydä hankalaksi. Toisaalta runsasmaitoisella äidillä jonka vauvalla ovat kovat imuhalut tutti voi olla kapistus joka ”jos tätä ei olisi keksisin sen itse!”.
Ja viimeiseksi: jos vauvan imetys jää lyhyeksi, olen vaikka verissäpäin puolustamassa hänen oikeuttaan saada pitää tuttinsa kunnes on oikeasti valmis luopumaan.
Meidän vauva ei alkuun huolinut minkäänlaista tuttia ja onkin nyt puolen vuoden ikään mennessä ryhtynyt peukalonimijäksi. Rinnalla käydään ahkeraan sekä syömässä että saamassa lohtua, ja se hänelle sallittakoon, vaikka äitiä vähän välillä rasittaakin 😉 Jäin miettimään kommenttiasi (joka on tyypillinen sormien syömisestä puhuttaessa) siitä, että tutti on kuitenkin pienempi paha kuin peukalo. Kysymys on meillä ajankohtainen, koska nyt vauva saattaisi jopa hyväksyä tutin peukalon korvikkeeksi. Toki tutista on varmasti helpompi luopua tulevaisuudessa, ja peukalon imemisestä voi ilmeisesti seurata hankalampia purentavikoja kuin tutin syömisestä. Tästä näyttää kuitenkin olevan myös toisenlaisia mielipiteitä/tutkimuksia (löysin esimerkiksi Swedish Dental Journalista tutkimuksen, jossa tutin syöminen näytti johtavan suurempaan määrään purentaongelmia kuin sormien imeminen.) Itse näen peukalon imemisessä sellaisen positiivisen psykologisen puolen, että se on täysin vauvan itsensä ohjattavissa. Koska en todellakaan voi työntää peukkua tyypin suuhun, on minun joka tapauksessa yritettävä lohduttaa häntä muilla keinoin.
Voisitteko ajatella olla itsellenne armollisia, ja antaa lapsenne syödä tuttia ajoittain? Meillä saatetaan antaa tutti suuhun noin kerran viikossa muutamaksi minuutiksi, jos tulee oikein rankka paikka: vauva on syönyt, nukkunut, kuivissa vaipoissa, muttei (taaskaan) viihdy edes suosikkipaikassaan kantoliinassa, ja olemme itse jo väsyneitä (vauvallamme on temperamenttia vaikka muille jakaa ja kiivas kehitysvaihe päällä 🙂 ) Muutaman minuutin imuuttelun jälkeen tutti voidaan ehkä taas laittaa kaappiin. On todella hyvä yrittää vastata lapsen tarpeisiin, mutta joskus pienet eivät tunnu itsekään tietävän mitä haluavat. Silloin tutti antaa parin minuutin aikalisän koko jengille!
Heip!
Pikakommentti taas yösydännä – kun lapset nukkuvat, on äidillä aikaa aktivoitua 🙂
Mielenkiintoista, että nostat tämän asian esille, josta ei mielestäni nykyisin juuri puhuta. Kaikki on perheiden omaa valintaa – vai hyvän markkinoinnin avulla tuettuja valintoja markkinoinnin avulla vahvistettuihin tai luotuihin tarpeisiin?! Ja ristiriitaiset tutkimukset, tuo mahdollinen kätkytkuolemien väheneminen ainakin kolahtanee moneen!
Nyt kolmen lapsen jälkeen tiedän, ettei tuttia tarvita oikeasti mihinkään, vaan se on vain länsimaisen kulttuurin hömppää hieman kertakäyttövaippojen tapaan! Komppaan täysin ajatustasi Leo: ”Tutti estää vauvaa ilmaisemaan perustarpeitaan. Tutti on vanhemmille helppo tapa saada vauva hiljaiseksi. Oikeasti vauvalla on kuitenkin jokin muu tarve, joka tukahdutetaan ja jätetään silloin täyttämättä.”
Lapsi kyllä saa riittävästi imua rinnalta, pullosta tai yhdistettynä molemmista – kun saa myös riittävästi ravintoa. Ihme (suht. normi)vauva, joka ei rauhoitu jonkin hetken perästä sillä, että nostetaan pystyasentoon, katsotaan silmiin, jutellaan rauhallisesti, taputetaan masua, viedään pissalle tai muulle hädälle, annetaan olla perheen parissa tai viedään rauhaan, jne… Ja miksei toisaalta vauvakin saa väillä esim. vähän hermostua, ja osoittaa sen? Vauvoillakin voi olla huono päivä! Kyllä eri kasvuvaiheet ja taidonoppimisetkin voivat tehdä vähän levottomaksi toisinaan.
Ekalle annettiin tutti öninöihinsä, kun emme silloin ammoin vielä vessahätäviestintään vihkiytymättömänä ymmärtäneet, että suurin osa ”selittämättömistä” itkuista olikin erilaisia hätiä. (Olen muuten melko varma, että ns. kolme kuukauden koliikeistakin suurin osa on tuon ikäisen vauvan halua vielä kakata muualle kuin vaippohinsa!) Emme yksinkertaisesti myös luottaneet vertaistuen puuttuessa, että vauva saisi nukahdettua ja rauhoituttua muutenkin…
Toinen opetettiin lähes väkipakolla imemään tuttia, jotta imuvoimaansa saataisiin vähän hillittyä – mutta näin jälkikäteen ymmärrän, että hän oli vain niin nälkäinen! Heti, kun annoin tarpeeksi korviketta pullosta, johan lakkasi imemästä kuin henkensä edestä ja vihaisesti rinnoistani, jotka alun maidonnousuvaikeuksien aikana olivat menneet kipeään kuntoon ja herumisrefleksi kivun vuoksi heikentynyt. (Oikeanlainen pullo käsitykseni mukaan siis vain tukee imettämistä.)
Tutilla hiljentämisen helppoudesta… Ainakaan nukahtamisen kannalta ei juuri avita siinä vaiheessa, kun lapsi osaa heittää sen suustaan seinään joka kerta, kun on nukahtamaisillaan! Suosittelen todella helpottamaan lapsen nukahtamistilanne-eroahdistussäikähdystä jollain muulla konstilla. Musiikki ja perinteinen kehto rules!
Kuopus, joka ei koskaan ole tuttia saanut, on ehdottomasti helpoin nukkujamme, vaikka hänen pikkuvauva-aikanaan sain rasittavuuksiin asti kuulla 1970-luvulla itseni saaneelta isältäni, että kyllä meidän pitäisi hankkia tutti, jotta saisimme nukkua paremmin…
Järkyttävää – itse muistan sen, kun luovuin tutista, olen ollut lähempänä kolmea! Mulla olikin sitten kunnon avopurenta ja kymmenen vuoden oikomishoito, vaikka geeneilläkin olisi osuutensa asiaan.
En kyllä ymmärrä yhtään myös nänneistä huvitutin tekijöitä – vaikka ruokailu imemällä on toki muutakin kuin vain puhdasta ravinnontarpeen tyydyttämistä – tai peukalonimemiseenkään kannustajia. Sehän on vain normaalia, että lapsi työntää nyrkkinsä ja sormensa suuhunsa, kun tulee niistä tietoiseksi ja suu on vielä tarkin tutkimimiselin! Mutta miksi peukalosta pitäisi tehdä tutti? Jos meinaa peukaloa alkaa imeä, niin ei sitä hirveän monta kertaa tarvi siirtää kättä pois suusta, ennen kuin tulee muuta kiinnostavaa…
Tietoisuus siitäkin, miten kehittymätön vauvan ruoansulatuselimistö vielä ensimmäiset kolme kuukautta on, auttaa myös mielestäni ymmärtämään ja kestämään erilaisia. kitinöitä ja huutoja, ja koettamaan löytää niihin oikeasti auttavia keinoja – tai vain odottamaan… (Apuja esim. dimetikoni, eli Cuplaton-tipat, kevyt masuhieronta ja -jumppa, pystyssä pitäminen, sängyn vauvan päänpuolen kohottaminen – ja vvv)
Ja tietysti apua ja vapaata ja vaihtelua vauvanhoitoon uupuneille vanhemmille, edes hetkellisesti. Tai ehkä ennemmin kodinhoitoon, että vauvan kanssa jaksaisi? (Esim. Helsingissä lvarhaisen tuen lapsiperheiden kotipalvelu on 1990-luvun lamasta saakka ollut kuitenkin vain lastenhoitoa.)
Mutta, kukin tavallaan – nämä olivat näkökulmiani! Toivon silti uskomattoman älykkäiden vauvojen tulevan kuulluiksi!
(Enkä todellakaan ole mikään yliuhrautuva sankariäiti, vaan ihan tavallinen ihminen, jolla on myös elämää lasten ulkopuolella. En edes juuri ole kantoliinaillut, ja nukun paremmin, kun hieman isompi vauva nukkuu ainakin suurimman osan yöstä muualla kuin sängyssäni. Pienessä asunnossa kaikki ovat kuitenkin suhteellisen lähekkäin.)
Kiitos kokemusten jakamisesta Arska ja Elina ja Karla! Tosi hyviä huomioita, joista monet lukijat voivat varmasti ammentaa paljon.
Vaikka kuinka yritän, en osaa olla provosoitumatta osasta Arskan mielipiteistä. Heikko on ihmismieli 😉 Yritän kuitenkin asetella sanani nyt varovasti.
En tiedä, onko Arskalla omakohtaista kokemusta koliikkilapsesta, todella temperamenttisesta vauvasta, erittäin huonosta nukkujasta, vaikeasti allergisesta lapsesta tai vauvasta jolla on uskomattoman suuret imuhalut lapsentahtisesta imetyksestä ja äidin hyvästä maidontulosta huolimatta jne. Tai että korvikevauvan imuhalut eivät tyydyty pullolla. En nyt tarkoita, että oma vauvani olisi edes jotain näistä ja olisin ottanut pahasti itseeni Arskan kommenteista. Haluaisin vain muistuttaa, että a) olisin hyvin varovainen sanoessani mielipiteitä tilanteista, joissa en itse ole ollut b) olisin hyvin varovainen yleistämään omia kokemuksiani omien lasteni kanssa yleispäteviksi totuuksiksi tai neuvoiksi, vaikka lapsia olisi kymmenekin. Kun esimerkiksi se kolmas hyvin nukkunut tutiton lapsi saattaisi olla aivan yhtä hyvä nukkuja tutin kanssa (lasta kun ei voi kasvattaa kahdesti kokeilumielessä.) Tai siltä peukalonsyöjältä olisi pitänyt ottaa sormi suusta ei neljä vaan neljäsataatuhatta kertaa ja koliikkivauvan väsyneet vanhemmat eivät vain enää jaksaneet.
Minusta on hienoa, että, Leo, pohdit esimerkiksi tätä tutittomuuskysymystä blogissasi. Kuten lähes kaikki lapsiin liittyvä, se herättää ihmisissä paljon _tunteita_, Useimmat vanhemmat haluavat tehdä parhaansa lapsensa hyväksi, ja tämä yhdistettynä luonnolliseen epävarmuuteen siitä, että tekeekö tässä nyt varmasti oikein (kun sitä varmasti oikeaa ei edes ole olemassakaan,) saa aikaan mielenkiintoisen ilmiön: luulen, että omia kokemuksia ja mielipiteitä jaetaan auliisti osaksi sen vuoksi, että haluamme saada vahvistusta ja hyväksyntää toiminnallemme. Yksi tapa on pukea se sanoiksi: meillä tehtiin näin ja se toimii / ei toimi (näinhän tein itsekin aiemmassa kommentissani.) Harhaan astutaan siinä, kun unohdetaan, että yksittäisestä ei voi yleistää ja lasten kohdalla tuntuu vielä olevan niin, että yleisen perusteella ei voi sanoa yksittäisestäkään mitään.
No joo, tämä menee jo aika kauas blogin keskeisestä teemasta, ja toivon todella, ettei tästä tule mitään kommenttisotaa. Kuten blogin kirjoittajalla, myös kaikilla kommentoijilla (uskallan laskea itseni tähän joukkoon) vaikuttaa olevan hyvin lasta kuunteleva ja ensi sijaisesti lapsen tarpeisiin vastaava suhtautuminen.
Minä en osaa ajatella noin monimutkaisesti. Jos tutti rauhoittaa lapsen eikä haittaa imetystä, niin miksi kehittää teoriaa täyttämättä jäävistä tarpeista? On kuitenkin tilanteita, milloin niitä vauvan tarpeita ei nyt vain voi täyttää. Auton turvakaukalossa huutava vauva lienee tässä lajissa se klassisin esimerkki.
Meidän perheessä esikoisella oli nimenomaan tarve imeä. Rintaa hän imi ahnaasti, oksensi puolet maidosta pois ja halusi heti jatkaa imemistä. Rinnan lisäksi hän hamusi suuhunsa mitä hyvänsä muuta, peitonreunan, omat kätensä jne. Nälissään häntä ei suinkaan pidetty, minkä todistavat valokuvat sangen pulleasta vauvasta.
Tutti oli hänen kohdallaan mahtava kapine. Ilman jatkuvaa imemistä lapsi oli hätäinen ja itkuinen, tutti suussa leppoisa ja rauhallinen. Vierotuskaan ei ollut ongelma, jollain mummolareissulla kerrottiin 2-vuotiaalle etä tutti unohtui kotiin ja siitä eteenpäin hän oli ilman.
Toinen lapsi ei välittänyt tutista, eikä sitä hänelle turhaan tyrkytetty. Lapset ja lasten tarpeet ovat kovasti erilaisia. Varmaan on mahdollista ohittaa lapsen oikeat tarpeet ja automaattisesti työntää tutti suuhun, mutta mielestäni tapauksessa, jossa lapsen tarve liittyy nimenomaan imemiseen, tutti on kätevä olla olemassa.
voi kun meidän pieni olisi tutin kelpuuttanut! Oli aivan samanlainen kuin Aino-Maijan, mutta ei vaan tutti kelvannut sitkeästä yrityksestä ja lukuisien eri mallien hankinnasta huolimatta. Edelleen kaipaan tuttia välillä, etenkin öisin, vaikka lapsella on ikää jo 11 kk. Joillekin vauvoille tutti tulee kyllä tarpeeseen!
Mun mielestä tutin kieltäminen pikkuvauvalta on julmaa ja jotenkin perverssiä: pienellä vauvalla on elämässä suht vähän iloja ja nautinnon lähteitä, ja imeminen on niistä yksi, miksi siis kieltää se? En tajua. Jostain luin sellaisen ajatuksen, että tutin kieltäminen on sama kuin kieltäisi lapselta masturboimisen…
Kyllä vauva osaa ilmaista, jos oikeasti haluaa jotain muuta kuin imeä tuttia, eli haluaakin vaiks maitoa tai ruokaa tai kertoa jotain, ei se tutti silloin auta ja riitä…
Vauva voi saada iloja ja nautintoja varmasti muualtakin kuin tutista. Tietenkin voi olla niin, että vauvalla on voimakas imemisen tarve, johon tutti voi auttaa kun esimerkiksi rintaa ei ole saatavilla. Tämä ei kuitenkaan ole tilanne aina ja kaikilla. Mielestäni perverssinä ja tunteiden tukahduttamisena voi yhtä hyvin pitää myös sitä, että vauvalle laitetaan suuhun kuminen tutti vaikka oikeasti on nälkä tai joku muu hätä.
Meillä on kolme lasta pienillä ikäeroilla (3v, 1,5v ja 2kk) Esikoiselle ei tutti tai edes tuttipullo kelvannut. Ei myöskään ollut tarvetta (paitsi niillä automatkoilla kun vauva huusi kaukalossa) silloin minulla oli lähes aina aikaa vastata itkuun tarvittavalla tavalla.
Tyttären kohdalla tilanne oli jo toinen. Jos tuttia ei olisi annettu, olisi tyttöparka joutunut usein itkemään ja odottamaan ”vuoroaan” kun oli esimerkiksi esikoisen iltapuuhat meneillään. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että esikoinen olisi lähes joka ilta mennyt turhan myöhään nukkumaan. Tämä vain yhtenä esimerkkinä tilanteista.
Nuorimmalle yritämme välillä tarjota tuttia samasta syystä kuin tytölle. Se helpottaa vauvaa odottamaan sen hetken ennen kuin pääsen imettämään, vaihtamaan vaippaa, ottamaan syliin, seurustelemaan… Mitä ikinä se onkaan.
Tutti on meillä vähän niin kuin aika lisä. Se ei koskaan ole lopullinen ratkaisu vaan aina kun tutin olemme itkevälle lapselle antanut, yritämme nopeasti hoitaa keskeneräisen asian siihen kuntoon että pääsemme vauvaa hoitamaan.
Riitta ihmetteli miten tutti voisi vaikuttaa vauvan tarpeiden täyttämiseen. Ainakin näiden kahden oman tuttilapsen kohdalla, tutti on saanut itkevän lapsen hiljenemään ja näyttämään tyytyväiseltä, mutta kun olen päässyt muista pakollisista puuhista irti ja tarjonnut vaikka rintaa, on vauva hyvinkin nälkäinen tai jos vauva on ollut seuraa vailla niin irtoaa sellaiset hymyt että tutti tippuu kyllä hetkessä lattialle.
Minulle se ainakin kertoo tutin olevan vain korvike niille oikeille tarpeille (varmasti eri asia hurjan imemisen tarpeen omaavilla lapsilla)
Olen myös kuullut hurjia kommentteja tyyliin: ”Ihanaa kun on tutti, voi ihan hyvin olla useita tunteja shoppailemassa kun lapsen saa tutilla hiljaiseksi eikä tartte alkaa aina etsimään paikkaa syöttöpuuhille.”
Meillä ei ole ollut kummallakaan lapsella tuttia käytössä, ja olemme pärjänneet mielestäni hyvin. Tämä kuopus on kyllä peukalonimijä, ja rauhoittaa itsensä sen avulla alta aikayksikön. Aikanaan näkee, tuleeko siitä ongelmaa. Nyt kuitenkin olen Leon kanssa samaa mieltä siitä, että tutilla hiljentäminen tuntuisi lapsen tarpeiden vaimentamiselta. Yllätyin myös kun luin, kuinka massiivisen määrän erilaisia purentavikoja tutista voi saada, ellei siitä vieroita jo ihan vauvana. Toki vauvat ovat erilaisia, ja ymmärrän hyvin, millaisen määrän hyssyttelyä tutittomuus voi jossain tapauksissa vaatia.
Olen huomannut, että lapsen vieressä nukkuminen auttaa ymmärtämään parkumisen syytä. Esimerkiksi kun kuopus oli muutaman viikon ikäinen, hänen uniaan haittasi usein takaisin suuhun nouseva maito. Hän nukahti, sitten maitoa pulahti suuhun muutaman minuutin sisällä ja alkoi parku. Kuuli selvästi, että lapsi haluaa nukkua, mutta jokin häiritsee. Kun olin vieressä ja kuulin pulauttelun (mihin ei röyhtäytys auttanut), asia hoitui laittamalla lapsi nukkumaan yläruumis tyynyn päällä. Jos olisin tehnyt tavanomaisten kulttuuristen tapojemme mukaan, olisin nukkunut jossain muualla ja käynyt tarjoamassa tuttia ”turhaan kitinään”. Aikanaan unet helpottuivat, kun vauvan maha kasvoi sen verran, että maito sinne hyvin mahtui.
Lapsella on oikeus peukaloonsa.
Olen kahden pienen äiti ja en tiedä johtuuko se omasta mukavuudesta, tyytyväisistä vauvoista vai mistä. Mutta meillä ei ole tarvittu tutteja ja ihan hyvin ollaan pärjätty ilmankin. Nukuttamisessa olen sitä mieltä että kaikki nukkuu paremmin kun ei tarvi laittaa tuttia takaisin tai muuta. Lapsi joka ei käytä tuttia nukkuu paremmin.
Meidän pienimmäinen osas jo puolivuotiaanaa nukkua viiden tunnin päikkärit ulkona vaunussa. Yöt menee suht. hyvin, välillä imettäen. Olen myös sitä mieltä että vauvaa pitää imettää eikä turhaan antaa maitoa tuttipullosta. Mutta tämä on vaan minun mielipide… 😉
Itsekin olen miettinyt asiaa, emmekä ole mieheni kanssa tehneet vielä varsinaista päätöstä mihinkään suuntaan koska vauvamme on vasta reilun kuukauden ikäinen. Raskausaikana olimme ”päättäneet” ettemme anna tuttia, mutta nyt se alkaa houkuttaa juuri helppoudellaan tuetyissä tulanteissa. Emme ole ostaneet yhtään tuttia, mutta olemme saaneet niitä pari lahjaksi tutuilta.
Tilanne, jossa olen antanut vauvalle tutin, on hänen ollessaan rintarepussa. Kantoliina on ostoslistalla, mutta ennen sitä kannan vauvaa välillä repussa. Siinä ollessaan vauvalla on naama suunnilleen rintojani vasten, mutta imettää ei pysty. Tutti on ainut mieleentuleva asia, jolla lopettaa turhasta hamuamisesta johtuva turhautuminen ja itku. Ehkä tilanne muuttuu kun saan sen kantoliinan, ja tämä tarve jää pois.
Tilanne, johon en aio antaa tuttia missään vaiheessa, on nukahtaminen. Uni on minulle pyhä asia, enkä halua tulevaisuudessa herätä ojentelemaan vauvalle tuttia keskellä yötä, ja toivon ettei lapsenikaan tarvitse heräillä tuollaisiin ”turhiin” ongelmiin. Mieluummin vaikka imetän vartin välein niin kauan että vauva jää kunnolla nukkumaan. Toki lapset ovat erilaisia, ja ties vaikka pyörtäisin päätökseni toisen lapsen kohdalla.
Jos lapsi on kovin itkuisa, syystä tai toisesta, ja rauhoittuu tutilla, voi se olla vanhempien hermoille kullanarvoinen asia, ja jos vanhemmat ovat vähemmän hermostuneita, vaikuttaa se positiivisesti myös lapseen.
Jokatapauksessa luulen, että tutin tarve tai tarpeettomuus riippuu sekä vanhemmista että lapsista, mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle.
Hei kaikille tätä aihetta aprikoiville ja hyvää kesää 2012!
Kommentoin ja vastailen edellisestä kommentistani provosoituneille ja muille kiinnostuneille näin puolen vuoden jälkeen, kun aihe on lähistöllä jälleen ajankohtainen.
Pohtijoille: On kokemusta lievistä ruoka-aineallergioista ja riittävästi ”vaikeista” (mieluummin: haastavista) nukkujista! Esim. herätetään karmealla huudolla keskellä yötä, juuri kun vanhempi on vihdoin vajoaamassa syvään uneen, lopetetaan päiväunet kotioloissa alle 2-vuotiaana, nukahtaminen kestää ihan normioloissakin lähemmäs tunnin, viisivuotiaaksi kaivataan aikuista samaan huoneeseen unta valvomaan, jne. Ja kokemusta myös temperamenttisista lapsista (onko niitä muunlaisiakin?). Esim. kun on päätetty, ettei nukuta, niin sitten valvotaan vaikka maailman tappiin. Ei, en ole jaksanut mitään ”palauta lapsesi vaikka 300 kertaa sänkyynsä”-koulutuksia… Luku olisi meillä ollut varmaan yli tuon, ja sekä lapset että vanhemmat sen jälkeen hoidossa. Kuitenkin, kun kerroin, ettei kokemukseni mukaan peukaloa/nyrkkiä kädestäkiinnostumisvaiheessa ”kovin monta kertaa” pidä ottaa pois suusta ja kiinnittää huomiota johonkin muuhun asiaan, niin olkoon tuo luku vaikka <100. Voihan niille käsille (ja suulle) antaa muutakin virikettä, kuten helistimen, kankaanpalan tms.?
Ja muuten, viimeksi kun kirjoitin, että kolmas lapsemme on ehdottomasti helpoin nukkujamme, niin eipä hän ollut vielä ehtinyt vain aloittaa vanhempien valvottamista 🙂
Vielä lohdunantamisesta rinnalla ja näkökulmasta, että *imeminen* on lapsen tarve: Eihän isommallekaan lapselle aina tungeta perunaa tai suklaata suuhun, kun on paha mieli, satuttanut itsensä tms.?! Vanhempi on ihana, läheinen, ja lohduttava muutenkin kuin vain rintojensa kautta. Ja miksei voida ilmaista, että *nälän tyydyttäminen* on lapsen tarve, ja imeminen taito, jolla tähän pyritään? Tutin imemistä verrattiin yllä jopa masturbointiin… (!) Ei kai masturbointikaan ole sinällään tarve, vaan ennemmin seksin harrastaminen ja oman seksuaalisuuden/ihmisyyden toteuttaminen, johon on masturboinnin lisäksi monia muitakin tapoja – vaikka se maailmanlaajuisesti suosituin ja yleisin tapa varmaan onkin lähes vauvasta vaariin 🙂
Epäilijöille: Kyllä, pidän imetystä tärkeänä, ja se on paljon muutakin kuin ravinnon antamista. Silti, imettämisen perimmäinen funktio on mielestäni ravinnon antaminen ja lapsen elossa pitäminen.
Viimeinen provo: Jos tuttia tarvitaan siihen, että vauva tai isompi lapsi voi matkustaa auton turvakaukalossa, niin näin ilmastohenkisessä blogissa saanee ehkä kysyä: Onko sillä autolla pakko matkustaa? (Tutiton lapsemme tooodella ahdistui kaukalossa, siksi matkustin tietyn ikäisenä hänen kanssaan autolla vain lähes pakosta. Linja-autoissa ja raitiovaunuissa ei ollut onneksi ongelmia.)
Rakastakaa, hoivatkaa ja kuunnelkaa lapsianne – ja itseänne!
Edelleenkään, en toivottelee h-tin esikartanoihin tutteja lapsilleen hamuavia. Toivon vain, että vanhemmat länsimaisen kulttuurin markkinatulituksessa kriettisesti arvioivat, mitkä ovat omia ja mitkä mainostajien, median* tai vaikka lähisukulaisten ja tuttavien luomia tarpeita ja toiveita joihinkin objekteihin, kuten juuri tuttiin, littyen!
*Jopa PikkuKakkosessa on viimeisen puolen vuoden aikana tullut ohjelmia, joissa ihan normina työnnetään vauvalle tutti suuhun, kun se on menossa nukkumaan tai muuten önisee. Tutiton lapsemmekin on huomattavan kiinnostunut laatikon perukoilta löytyneestä isosiskonsa vanhasta tutista, jota haluaisi tarjota vauvanukelleen…
Palasin tähän tekstiin uudelleen, kun oman lapsen syntymän myötä aloin pohtia tutin tarpeellisuutta. Emme hankkineet kotiin etukäteen yhtäkään tuttia, koska ajattelin, että sen voi hankkia tarvittaessa myöhemmin. Lapsi on vasta kolmeviikkoinen, joten vielä on hankalaa sanoa, miten jatkossa menee, mutta tähän asti lapsi ei vielä ole tuttia tarvinnut. Silloin, kun itkulle ei ole selvää syytä, on kuitenkin kohtuullisessa ajassa rauhoittunut kannnettaessa liikkeessä (joko sylissä tai kantoliinassa), hyräilyyn ja rauhalliseen puheeseen.
Minut on vieroitettu tutista vasta 4-vuotiaana. Osaksi näin myöhään siksi, että halusin käyttää tuttia kuten pikkuveljeni ja tutista vieroittaminen oli kuulemma hankalaa. Muistan jopa pyytäneeni äidiltä tuttia, kun olen satuttanut itseni tai olo on kurja. Sinänsä mitään purentavikoja tai muita tutista johtuvia ongelmia ei ole ollut, mutta en itse kuitenkaan haluaisi, että lapseni käyttää tuttia yhtä pitkään kuin minä. Jotenkin ajattelen, että vauvaiän jälkeen olisi hyvä saada lohtu muualta kuin tutista.
Varmasti on tilanteita, jolloin tutin käyttö helpottaa koko perheen arkea, mutta ehkäpä tuttia kuitenkin pidetään nykyään kuitenkin vähän liiankin itsestäänselvänä osana lastenhoitoa.
Kiitos hyvästä kommentista Petra! Näin itsekin ajattelen. Aiemmin minulle ei tullut edes mieleeni kyseenalaistaa tutin käyttöä. Vasta kun yläkerran naapurissa tuttia ei käytetty, tajusin, että sitä ei välttämättä tarvitse lainkaan.