Lapsille ja pienelle vauvalle hankitaan yleisesti ylimääräisiä neliöitä, pinnasänky, lastenvaunut, hyviä vaippoja ja paljon muuta.
Jäin vielä eri pohtimaan hankintojen merkitystä Tiina Kaitaniemen kirjoittaman Luonnollinen lapsuus -kirjan pohjalta.
Kenen etua nämä ensisijaisesti palvelevat? Useinhan hankintoja perustellaan lapsen edulla.
1. Neliöt. Lapsi tarvitsee erityisesti vanhemman läheisyyttä. Pienelle lapselle ylimääriä neliöitä hankitaan kai siitä syystä, että vanhemmilla olisi enemmän omaa tilaa ja rauhaa.
2. Pinnasänky. Lapselle hyvä paikka nukkua on perhepeti eli paikka vanhempien vieressä. Pinnasänky parantaa kai erityisesti vanhempien nukkumismukavuutta.
3. Lastenvaunut. Pienen lapsen kuljettaminen paikasta toiseen on luonnollista, turvallista ja kätevää kantoliinassa tai sylissä. Lastenvaunut helpottaa kai erityisesti vanhempien taakkaa kuljettaa lasta paikasta toiseen.
4. Vaipat. Pienikin lapsi tekee hätänsä mieluiten johonkin muualle kuin vaatteisiinsa, iholleen tai vaippaan. Vaippa helpottaa kai erityisesti vanhempien työtaakkaa öisin ja muutenkin, kun ei tarvitse olla jatkuvasti tulkitsemassa pienen lapsen vessatarpeita.
5. Tutti. Lapsi syö mieluiten rintamaitoa. Tutti saa lapsen hiljaiseksi ja helpottaa kai erityisesti vanhempien elämää, kun ei tarvitse miettiä, mikä lapsella on hätänä.
On tärkeää, että lapsella on hyvinvoivat vanhemmat, jotka jaksavat olla auttamassa ja tukemassa silloin kun lapsi tarvitsee heitä. Mielestäni on kuitenkin ristiriitaista, että yllämainittuja asioita perustellaan niin usein lapsen eikä vanhempien edulla.
Edelliset osat ovat luettavissa täältä:
– Osa 1: Äitiyspakkaus vai vanhemmuuspakkaus
– Osa 2: Tavaraähky ahdistaa
– Osa 3: Synnytysvalmennus
– Osa 4: Lastenhoidon seitsemän periaatetta
– Osa 5: Pakotetaanko raskaana olevat kulkemaan autolla turhaan?
– Osa 6: Ekovanhemmuuteen valmistautuminen on helppoa
– Osa 7: Luonnollinen lapsuus
– Osa 8: Lastenvaunut: Kuinka paljon on tarpeeksi?
Tärkeää pohdintaa toki.
Lapset ovat silti yksilöitä. Isompi ei viihtynyt liinassa vähääkään, mulla oli suuri ajatus, että lapsi liinassa mennään sinne ja tänne. Ei menty. Vaunuissa viihtyi sen sijaan hyvin ja sillä oli väliä, koska napero ei nukkunut käytännössä juuri lainkaan. Jaksettiin kannella illat ja yöt, muttei olisi pärjätty ilman vaunuja. Kaikkien etu, sanon minä. Nuorempi on nukkunut päivällä niin sängyssä, liinassa, repussa kuin vaunuissakin. Ihan vauvana nukahti lattiallekin joitakin kertoja. Kanneltu on edelleenkin (lapsi kohta 1.5 v) repussakin, mutta nukahtaa rattaisiin paljon paremmin kuin vaikkapa reppuun ja pyrkii itse rattaisiin nukkumaan esim. ulkona.
Meillä isomman kanssa perhepeti pelasi ja hän nyt 3.5-vuotiaana palailee edelleenkin
nukkumaan viereemme. Pienempi puolestaan on ollut paljon enemmän oman vuoteen kannattaja, hakenut itse omassa sängyssään hyvän asennon ja nukahtanut itsekseen.
Tuttia meillä isompi ei syönyt ensimmäisinä kuukausinaan lainkaan. Sen sijaan hän hengasi kaiket päivät ja illat tissillä. Nälkä ei ollut todellakaan koko aikaa, mutta tarve imeä kyllä. Lopputuloksesta voin kertoa sen, että kun rinnat olivat olleet verillä muutamia viikkoja (sitä tuskaa ei osaa pukea sanoiksi tai kuvitella kukaan muu kuin vastaavassa tilanteessa ollut), niin intressi etsiä kaikki kaupan olevat tuttimallit oli suuri.
Nämä eivät ole mitenkään simppeleitä juttuja ja minusta kannattaa varautua henkisesti siihen, että kaikkiin asioihin ei vaan voi valmistautua etukäteen. 🙂
Onnea tulevaan!
Kiitos Pia! Juuri näin. Tilanteet ovat varmasti aina hyvin erilaisia ja parasta on tietysti, että pystyy joustavasti sopeutumaan lapsen tarpeisiin.
Toi ”vessahätä”viestintä on muuten aika huvittava ilmaus 😉 Jaan omat kokemukset vessahätäviestinnästä, jota välillä yritin tarkata aika paljonkin. Meiän vauva teki tarpeensa just sillon, kun tarve tuli, ihan sama minne. Oli ihan mahdollista saada hyvin pienenkin vauvan pissat toisinaan lavuaariin, kun seuras vauvaa tarkasti. Mutta loppujen lopuksi se tuntui vähän tyhjänpäiväiseltä tehdä pissaamisesta niin iso asia. Varsinkin kun pieni vauva pissaa tosi tiheesti. Joskus puolen vuoden iässä siinä alkoi tulla vähän pitempiä välejä. Pottaan tutustutettiin heti kun lasta sai istuttaa. Ehkä puolen vuoden iästä lähtien kakat tuli pääasiassa pottaan. Se kakkaviestintä on sitten jo aika paljon selkeempää kun pissan viestit. Ja jos kestovaippailee, niin on kyllä valtavan iso ilo, että pyykissä on vaan pissavaippoja.
Siis miun kokemuksen mukaan on hyvä seurailla ja pitää jonkunlaista tuntumaa pissattamiseen, mutta sitä ei kannata ottaa kovin vakavasti, kun siihen menee muuten tosi paljon kapasiteettia. Mutta kun pissattelee aina tällöin tuolloin, oppii huomaamaan lapsen tarpeiden tulot ja lapsi oppii sitten mukavasti potalle. Meillä noin vuoden ikäisenä tuli ehkä puolet pottaan ja puolet vaippaan ja vaipat jäi pois päiväkäytöstä parin vuoden tietämillä. Yövaippa 2,5 vuoden iässä vaikuttaa tarpeettomalta. Ja tässä iässä vasta vauvalehtien ”asiantuntijat” suosittelevat alottamaan pottaharjotteluja, koska ”lapsi ei osaa sitä ennen vielä säädellä rakkonsa toimintaa”. Se on kukkua.
Vaunut oli kyllä ihan valtavan kätevät kaiken tavaran roudaamisessa, mm. puhtaat ja käytetyt kestovaipat (tai jos elää ilman vaippoja, äidin ja vauvan varavaatteet) ja ruokaostokset. Vaikka vauvaa pääasiassa kantaakin, on ihan kiva, että hänet voi joskus liikenteessä ollessa laskea pois sylistä. Ja liukkailla tuntuu turvallisemmalta.
Meillä ei kelvannut tutti, mutta täytyy sanoa, että se kävi kyllä ajoittain aika raskaaksi. Joskus olisi ollut ihan kiva, että joku muukin kuin tissi olisi lapsen rauhoittanut. Kuten kirjoititkin, jaksavat vanhemmat ovat lapsen etu. Ja ihan pienen lapsen kohdalla erityisesti jaksava äiti. Kun äiti väsyy, vauvan ruoka hupenee. Siis jaksua äidille & isille! Ja paljon sitä jaksaa, kun vauva vaan on niin ihana! Ja niin on myö isompikin lapsi 🙂
Onnea matkaan!
Kiitos kokemuksesi jakamisesta Annukka! Tosi hyviä huomioita!
Hyvää pohdintaa. Mäkin olin etukäteen ajatellut että kantamista, kestovaippoja ja perhepetiä kehiin. Kantaminen toimi hyvin, kestovaipat myös, mutta kun mukelo alkoi muutaman kk:n iässä potkimaan mua öisin, ja oma nukkuminen uhkasi jäädä liian ohueksi, siirtyi mukelo pinnikseen. Pienikin lapsi, joka ei edes osaa liikkua, hakeutuu kyllä siihen tissintuntumaan kauempaakin sängynlaidalta yllättävän tehokkaasti. Kaipa tuo tuosta ilman isompia traumoja selvisi,on pirteä 2vee tällä hetkellä. 😉
Mua yllätti myöskin vanhemmuudessa se, ettei imettävä äiti voi oikeastaan kauheasti jakaa sitä pahinta ”taakkaa” eli yösyöttämisiä. Jos siis napero sattuu olemaan sitä sorttia ettei mikään pullo vaan kelpaa. Ekan 6kk:n aikana jaettu vanhemmuus oli siis itselleni aika vitsi. Pari ekaa kk meni ihan hyvin, mutta sitten se väsymys ja silkka univaje alkaa kertautumaan. Jos äiti ei jaksa, ei voi muukaan perhe kauhean hyvin.
”5. Tutti. Lapsi syö mieluiten rintamaitoa. Tutti saa lapsen hiljaiseksi ja helpottaa kai erityisesti vanhempien elämää, kun ei tarvitse miettiä, mikä lapsella on hätänä.”
Joskus vauvoilla vaan on voimakas tarve imeä ja se imeminen rauhoittaa. Siinä vaiheessa kun vauva joko oksentaa liiallisesta rinnan imemisestä tai itkee tuskaisen täysinäistä oloaan on se tutti melko kiva kapistus. Ei vauva sitä tuttia syö ja nälkäisenä se ei tyydytä. Mäkin kelasin ennen et tutti on täysin turha ja pilaa tulevan purennan mut siinä vaiheessa kun lapsi tyytyi vaan vanhempiensa sormiin oli tutti melko hyvä hankinta.
Mä koen toisinaan tyylisi kirjoittaa melko loukkaavana. Ikäänkuin en miettisi mikä lapsellani on hätänä tai välittäisi siitä vain siksi että lapsellani on tutti suussa tai ettei hän viihdy kovinkaan hyvin kuumassa kantoliinassa. Toivottavasti lapsenne tyytyy ”parhaisiin” ratkaisuihin niin ei tule kovia pettymyksiä kun joutuukin turvautumaan johonkin toiseen.
Kiitos palautteesta Elina! Hyviä huomioita. Tarkoituksenani ei ole tietenkään loukata ketään. Pahoittelut, jos niin on käynyt. Elämä olisi paljon tylsempää ilman pettymyksiä, joten eiköhän tässä itsekin pääse kokemaan vauva-arjen kanssa vielä vaikka mitä.
“5. Tutti. Lapsi syö mieluiten rintamaitoa. Tutti saa lapsen hiljaiseksi ja helpottaa kai erityisesti vanhempien elämää, kun ei tarvitse miettiä, mikä lapsella on hätänä.”
Tutti saa lapsen hiljaiseksi, kun lapsi haluaa imeä jotain ilman maitosuihkuun tukehtumista. Joskus sitä rintaa haluaisi vaan lussutella, mutta ikävästi sieltä sitä maitoa aina tulee, halusi tai ei… Tutista ei onneksi tule. Monet lapsethan syövät tämän takia sitten peukkua, joka on muuten huono asia ja vaikea irrottaa!
Vielä kerran moi! Kyllä moni asia on vanhempien arkea helpottamaan, mutta vanhemmathan valitsevat itse oman kultaisen keskitiensä. Jokaisessa perheessä on oma paras tapansa, ja turha siinä on kenenkään oikeastaan tulla neuvomaan ketään. Kokemuksia on kiva jakaa, varsinkin jos sitä kautta voi auttaa toista jollain pienellä vinkillä. Siis enhän olisi välttämättä kovin äkkiä hoksannut itse sitäkään, että kaupasta kannettavat valmiit vauvanpuurohileet on käytännössä samaa kamaa kuin jos itse surauttaa tehosekoittimella kaurahiutaleet muhjuksi. Eli korvat kannattaa pitää auki kun kuulee jutustelua lapsenhoidosta 😉 Silloin kun sitten on ”tilanne päällä”, voi jostain muistin syövereistä yllättäen nousta se pelastava niksi.
Toivon kovasti, että ette lataa liikaa odotuksia uudelle perheenjäsenelle. Ei hän välttämättä viihdy kantolaitteessa tai malta nukkua vanhempien kanssa samassa sängyssä, vaan haluaa herättää teidät leikkimään vartin välein. Elätte jännittäviä aikoja!
Kiitos tosi hyvistä huomioista etl!
Hei,
ensinnäkin haluaisin kiittää blogistasi. Mielestäni tällaiselle blogille on tarve. Olen itse tavarapaljoudesta ahdistuva, ei-autoileva ja pääkaupunkiseudulla asuva nuori nainen. Ja kyllä kyllä, pärjätäänhän me todella ilman sitä autoa kahden pienen lapsen ja koirankin kanssa. Ekologiset elämäntavat kiinnostavat kovasti, toteutus välillä valitettavasti ei niin kovasti. Tämä kai se länsimaisen ihmisen suuri ongelma onkin.
Ihmiset ottavat vanhemmuuteen liittyvät kirjoitukset erittäin henkilökohtaisesti, kuten olet jo huomannut. Pidän kuitenkin rohkeasta ilmaisutavastasi ja ”ravistelusta”. Olet tärkeällä asialla. Toivon syvästi, että uskallat jatkaa kirjoittamista.
En itse yllä teidän asettamiisi tavoitteisiin, oikeastaan minulla ei ollut mitään käsitystä ekovanhemmuudesta odottaessani esikoista. Ajatukseni ovat kypsyneet pikkuhiljaa lapsen ja nyt jo lasten saamisen myötä ja ovat siten muotoutuneet käytäntöön luonnollisesti. Toki olen eri mieltä monistakin asioista kanssasi, mutta minusta on hienoa lukea blogiasi. Kerrankin löysin jotain muuta, kuin tuhannennen lastenvaateblogin. Tulevaisuudessa olisin varmaankin vielä kiinnostuneempi ekologisista ratkaisuistanne lapsenhoidon ja muun suhteen.
Ja sitten. Tämä kirjoituksesi edustaa sitä, mitä olen miettinyt ja pohtinut useaan ottesseen (kukapa vanhempi ei), enkä oikein osaa ottaa kantaa. Ihmettelen nimittäin, miten aina vängätään, että vauva viihtyy kantoliinassa/perhepedissä/missä tahansa lähellä vanhempaa. Miksi ihmeessä sitten yksi lapsi parkuu hulluna kantoliinassa ja nukkuu paljon paremmin omassa tilassa pinnasängyssä? Vai voisiko olla, että jo pienenä vauvana toinen ihminen kaipaa omaa tilaa (tai rauhaa) enemmän kuin toinen? Lisäksi kohta 5, johon muutkin ovat ottaneet kantaa, saa minulta varauksellisen vastaanoton. Monet vauvat eivät nimittäin ymmärrä, milloin vatsa on täysi. He haluavat rinnan suuhunsa vaikkapa vatsakivun, väsymyksen tai turvan hakemisen takia ymmärtämättä, että ylensyövät ja pahentavat omaa olotilaansa. He syövat ja itkevät ja tankkaavat lopulta oksentaen koko satsin kaaressa ulos. Näin väitän kahden lapsen kokemuksella ja usean vauvaystävän 🙂 puolesta. Kannatan tutinkäyttöä pikkuvauvoilla, mutta kumpikaan omista lapsistani ei ole tuttia huolinut. Toisen kanssa oli helpompaa kun taas toisen kanssa itkettiin sitten yhdessä.
Hei, pakko pistää lusikkani tähän soppaan, vaikka toistankin muita kommentoijia!
On hyvä suunnitella asioita, mutta kaikki ei aina mene niinkuin ajattelee. Meille tuli kaksoset. Niin paljon kuin halusimmekin elää mahdollisimman ekologisesti, joskus on säästettävä itseään ja mentävä vähän helpommalla. Kaksi vauvaa on tuplataakka, vaikka tietysti myös tuplaonni. Samoin varmasti koliikkivauvat tai muuten ”haastavat” vauvat pistävät vanhempien jaksamisen koetukselle.
Vastustin tutinkäyttöä viimeiseen asti, mutta pienellä vauvalla on todella kova imemistarve. Kahden viikon iässä meidän pojat sai tutit, ja huhhei, mikä muutos tapahtui! Voimallisen pulauttelun takiakin tutti oli paljon parempi vaihtoehto kuin rinnalla roikkuminen.
Tutin antaminen tai esim. pinnasängyssä nukuttaminen tai vaunujen käyttö ei tarkoita, etteikö lapsi saisi läheisyyttä. Olen painiskellut ekologisuuden, kantoliinailun ja kestovaippailun kanssa, mutta tullut siihen tulokseen, että tämän rumban keskellä tärkeintä on säilyä suht täyspäisenä.
Kaikkein tärkeintä lapselle on kuitenkin rakastavat ja levänneet vanhemmat, jotka jaksavat ottaa vauvan tarpeet huomioon. Totesin, etten aio syyllistyä kaikesta mitä teemme ”väärin”, vaan keskityn selviytymiseen, mitä kaksosarki (ja vauva-arki muutenkin) välillä on.
Itsekin aikana ennen vauvoja loin suuria suunnitelmia ja paheksuin vanhempia, jotka eivät mielestäni toimineet kaikien tavoin kestävästi, ekologisesti ja vauvalähtöisesti. Mutta sainpahan huomata, ettei kannata pitää kynsin hampain kiinni sellaisista periaatteista, jotka eivät vain kanna tässä arjessa. Nykyään ymmärrän, että kukin elää tyylillään. Pyrimme ekologisuuteen, mutta emme mielenterveytemme kustannuksella.
Tämä oli vain pakko sanoa. Toivottavasti teillä sujuu kaikki kuitenkin hyvin! Mukavaa vauva-arkea! 🙂
Vähän hassua kyllä tulkita melkein kaikkea muitten toimintaan jotenkin negatiivisesti. Voihan se olla niinkin, että jengillä on ihan hyviä syitä toiminnalleen, jotka ei vaan tuu sulle mieleen. Tää on vähän tällanen nettikeskustelun ilmiö, että aina oletetaan pahinta.
Sen lisäks kaksoistutkimuksessa on havaittu, että jos vanhemmat on suht normaaleja, niin niiden toiminnalla ei oo juuri mitään vaikutusta lapseen. (Tarkemmin näitä argumentteja ja tutkimusta on esitelty tässä kirjassa: http://www.amazon.com/Selfish-Reasons-Have-More-Kids/dp/046501867X)
Tästä tietysti seuraa se, että ei kannata aina hirveesti uhrata omaa hyvinvointiaan lapsen eteen, ku ei se lapsi siitä mitään kostu. Luulen kans, että itte nauttii vanhemmuudesta enemmän, jos ei ajattele sitä minään lapsenkehitysprojektina, vaan nauttii uudella matkalla mukanaolosta.
Tekis mieli sanoa, että se on varmasti lapsellekin parasta, kun vanhemmat on hyvällä tuulella ja levänneitä, mutta kaksoistutkimuksen mukaan silläkään ei oo välii…
Niin se tuli vielä mieleen, että lapsille kyllä jää muistot siitä miten hauskaa niillä on ollu vanhempien kanssa lapsena, eli jos on valinta, että pitäskö pakottaa lapsi tekemään jotain kehittävää, mistä lapsi ei nauti ja vanhemmallekin se maanittelu yms. on ärsyttävää vai tehdä jotain yhdessä mistä molemmat tykkää, niin valinta on aika selvä.
Kirjoittaja on mielestäni aivan täysin oikeassa; mukavuudet eivät ole välttämättömiä vanhemmille tai lapsille. Itse en vaan ole valmis tinkimään mukavuuksista, koska ei ole pakko.
Keskustelu mukavuuksien tarpeettomuudesta yleensä pyritään hiljentämään voimakkaalla kritiikillä. Kukapa haluaisi myöntää muille, tai edes itselleen tuhoavansa ekosysteemiämme ja ’korvaamatonta’ luonnonperintöämme, koska on mukavuudenhaluinen ja laiska
… saati, purematta niellä sitä, että käyttää lastaan ja lapsensa etua keppihevosena omalle mukavuudenhalun siivittämälle luonnonvarojen haaskuulle ja välillisesti kehitysmaiden ihmisten raa’alle ja välinpitättömälle epäinhimillistykselle ja hyväksikäytölle.
Minä en ajattele, että tutti olisi ehdottoman hyvä tai paha juttu. Me emme ole antaneet lapselle tuttia esim. nälkäitkuun, koska eihän tutti siihen auta, vaan tissi. Mutta levottoman vauvan rauhoittamiseen ei tissi (meillä) kelpaa, vaan siinä on ollut joskus tutti avuksi. Jossain tilanteissa tutti ei ole ns. ”tulppa”, jolla tukahduttaa vauvan ilmaisu, vaan yksi keino muiden joukossa rauhoittaa lasta.