Viikkopäiväkirja 10 (7.-13.3.2011)

Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle. Aamupäivällä tapasin Verson toimitusjohtaja Jussi Korpikosken. Lounaan jälkeen vedin Luonto-Liiton toimistokokousta. Kokouksen aluksi kävin läpi Marttojen 10 vinkkiä hidastamiseen. Iltapäivällä annoin haastattelut tuntitilille ja Apu-lehdelle. Päivän lopuksi kävimme läpi isännöitsijän kanssa toimiston mahdollisia kosteusvaurioita sekä valmistelin Lapset Luontoon -kampanjan tiedotustilaisuutta varten esitystäni. Kirjoitukseni ympäristön rajoista julkaistiin Helsingin Vihreiden verkkokolumnina: Rajoja asettavan ympäristöpolitiikan huutava tarve.

Tiistai: Kävin aamulla juoksemassa ja pyöräilin Kiasman eteen ilmastolakia vaativien lumiukkojen ja -akkojen mielenosoitukseen. Mannerheimintiellä pyöräillessäni varapresidentti Joe Biden meni panssariautollaan ohi. Mahtaa olla rankkaa istua moisen rotiskon sisällä kun ei voi käyttää julkisia kulkuvälineitä tai pyöräillä. Mielenosoituksen ja pikaisen lounaan jälkeen osallistuin vanhan kouluni Ressun yläasteen vaalipaneeliin. Nuorten kanssa on inspiroivaa keskustella ja vanha koulu herätti nostalgisia tuntoja. Iltapäivällä valmistelimme Lapset Luontoon 2011 -hanketta. Loppupäivän valmistelin tulevia esityksiä ja kirjoittelin sormet kuumana sähköposteja. Illalla Annukka leikkasi hiukseni.

Keskiviikko: Tein aamulla lihaskuntoharjoittelua ja venyttelin. Tämän jälkeen kävin läpi sähköposteja, kirjoittelin blogia ja luonnostelin vastauksia Helsingin Sanomien vaalikoneeseen. Aamupäiväksi pyöräilin vielä Luonto-Liiton toimistolle valmistelemaan tulevaa Lapset luontoon 2011 -kampanjan julkistusta. Iltapäivällä valmistelin esitystä Kalevi Sorsa -säätiön talouskasvu-seminaariin sekä puhuin Luonto-Liitosta, ajankohtaisista ympäristöhaasteista ja Itämerestä Luonto-Liiton Itämeri-ryhmän uusien illassa. Illaksi pyöräilin kasvisruokakauppa Asokan kautta yläkertaan lastenvahdiksi. Rakensimme junarataa, söimme iltapalaa, keinuttelimme vauvaa ja luimme Uppo-Nallea.

Torstai: Kävin aamulla juoksemassa, kävin läpi sähköposteja ja pari tiedotetta sekä pyöräilin Luonnontieteelliseen keskusmuseoon avaamaan Lapset luontoon 2011 -kampanjaa. Tämän jälkeen piipahdin Helsingin seudun ympäristöpalveluiden ilmastonkestävä kaupunki -seminaarissa sekä osallistuin vapaaehtoistyön teemavuoden avajaistilaisuuteen Kolmen sepän aukiolla. Kampanjassa munamies tilittää vapaapalokunnalle 42 tuntia. Itse olen tilittänyt tähän mennessä (10.3.) vuoden 2011 aikana yhteensä 403 tuntia erilaiseen yhteiskunnalliseen vapaaehtoistyöhön eli noin 5,8 tuntia joka ikinen päivä. Loppupäivä ja ilta sujuivatkin sitten tukevasti sähköpostien ja eduskuntavaalityön merkeissä.

Perjantai: Aamupäivällä piipahdin Suomen ylioppilaskuntien liiton 90-vuotisjuhlaseminaarissa. Seminaarin jälkeen jäin miettimään, miksi elinkeinoelämän Jorma Ollila piti avauspuheenvuoron ennen ministeri Stefan Wallinia. Seminaarista pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle Viisikon kokoukseen, jossa kävimme läpi ajankohtaisia asioita. Lounaan jälkeen siirryin Kalevi Sorsa -säätiön seminaariin: Talouskasvu – vakaan yhteiskuntakehityksen edellytys? Illalla kävin läpi vielä sähköposteja ja katsoin elokuvan Inception.

Lauantai: Pyöräilin aamupäiväksi Tieteiden talolle johtamaan puhetta Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin kevätkokoukseen. Kokous hoidettiin läpi ennätysajassa. Kokouksen julkilausumassa vaadimme luonnolle lisää rahaa. Iltapäivällä seurasin Fukushiman ydinvoimaonnettomuuden tilannetta. Samalla kirjoitin Suomelle politiikkasuositukset ydinvoiman suhteen: Fukushiman onnettomuus: Suomelle suunnitelma ydinvoimasta luopumiseksi. Kirjoitus herätti viikonlopun aikana yllättävän paljon vastakaikua ja sitä oli sunnuntai-iltaan mennessä käynyt tykkäämässä yli 1000 ihmistä. Päivän ja illan aikana vastasin myös Tietoyhteiskunnan vaalikoneeseen ja Nuorten vaalikoneeseen.

Sunnuntai: Viimeistelin YLEn, Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien vaalikonevastaukset sekä vastailin terveydenhuollon vaalikoneeseen. Kirjoitin tekstin www.lastenvaalit.fi -sivulle ja valmistauduin tulevan viikon menoihin. Viikonlopun juoksut jäivät flunssan takia väliin. Illan lopuksi siivosin ja vein roskat.

Viikko lukuina
– 2 haastattelua
– 13 kokousta/tapaamista/seminaaria/tempausta
– 5 puhetilaisuutta/luentoa
– 7 blogikirjoitusta
– 4 artikkelia/kirjoitusta/tiedotetta

– 32 km juoksua
– 80 km pyöräilyä
– 1 krt lihaskuntoharjoittelua

– 60 tuntia töitä tai vapaaehtoistöitä
– 21,5 tuntia eduskuntavaalikampanjointia

Edellinen viikkopäiväkirja on luettavissa täältä: Viikkopäiväkirja 9

Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Seuraa minua Instagramissa