Viikkopäiväkirja 10 (7.-13.3.2011)

Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle. Aamupäivällä tapasin Verson toimitusjohtaja Jussi Korpikosken. Lounaan jälkeen vedin Luonto-Liiton toimistokokousta. Kokouksen aluksi kävin läpi Marttojen 10 vinkkiä hidastamiseen. Iltapäivällä annoin haastattelut tuntitilille ja Apu-lehdelle. Päivän lopuksi kävimme läpi isännöitsijän kanssa toimiston mahdollisia kosteusvaurioita sekä valmistelin Lapset Luontoon -kampanjan tiedotustilaisuutta varten esitystäni. Kirjoitukseni ympäristön rajoista julkaistiin Helsingin Vihreiden verkkokolumnina: Rajoja asettavan ympäristöpolitiikan huutava tarve.

Tiistai: Kävin aamulla juoksemassa ja pyöräilin Kiasman eteen ilmastolakia vaativien lumiukkojen ja -akkojen mielenosoitukseen. Mannerheimintiellä pyöräillessäni varapresidentti Joe Biden meni panssariautollaan ohi. Mahtaa olla rankkaa istua moisen rotiskon sisällä kun ei voi käyttää julkisia kulkuvälineitä tai pyöräillä. Mielenosoituksen ja pikaisen lounaan jälkeen osallistuin vanhan kouluni Ressun yläasteen vaalipaneeliin. Nuorten kanssa on inspiroivaa keskustella ja vanha koulu herätti nostalgisia tuntoja. Iltapäivällä valmistelimme Lapset Luontoon 2011 -hanketta. Loppupäivän valmistelin tulevia esityksiä ja kirjoittelin sormet kuumana sähköposteja. Illalla Annukka leikkasi hiukseni.

Keskiviikko: Tein aamulla lihaskuntoharjoittelua ja venyttelin. Tämän jälkeen kävin läpi sähköposteja, kirjoittelin blogia ja luonnostelin vastauksia Helsingin Sanomien vaalikoneeseen. Aamupäiväksi pyöräilin vielä Luonto-Liiton toimistolle valmistelemaan tulevaa Lapset luontoon 2011 -kampanjan julkistusta. Iltapäivällä valmistelin esitystä Kalevi Sorsa -säätiön talouskasvu-seminaariin sekä puhuin Luonto-Liitosta, ajankohtaisista ympäristöhaasteista ja Itämerestä Luonto-Liiton Itämeri-ryhmän uusien illassa. Illaksi pyöräilin kasvisruokakauppa Asokan kautta yläkertaan lastenvahdiksi. Rakensimme junarataa, söimme iltapalaa, keinuttelimme vauvaa ja luimme Uppo-Nallea.

Torstai: Kävin aamulla juoksemassa, kävin läpi sähköposteja ja pari tiedotetta sekä pyöräilin Luonnontieteelliseen keskusmuseoon avaamaan Lapset luontoon 2011 -kampanjaa. Tämän jälkeen piipahdin Helsingin seudun ympäristöpalveluiden ilmastonkestävä kaupunki -seminaarissa sekä osallistuin vapaaehtoistyön teemavuoden avajaistilaisuuteen Kolmen sepän aukiolla. Kampanjassa munamies tilittää vapaapalokunnalle 42 tuntia. Itse olen tilittänyt tähän mennessä (10.3.) vuoden 2011 aikana yhteensä 403 tuntia erilaiseen yhteiskunnalliseen vapaaehtoistyöhön eli noin 5,8 tuntia joka ikinen päivä. Loppupäivä ja ilta sujuivatkin sitten tukevasti sähköpostien ja eduskuntavaalityön merkeissä.

Perjantai: Aamupäivällä piipahdin Suomen ylioppilaskuntien liiton 90-vuotisjuhlaseminaarissa. Seminaarin jälkeen jäin miettimään, miksi elinkeinoelämän Jorma Ollila piti avauspuheenvuoron ennen ministeri Stefan Wallinia. Seminaarista pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle Viisikon kokoukseen, jossa kävimme läpi ajankohtaisia asioita. Lounaan jälkeen siirryin Kalevi Sorsa -säätiön seminaariin: Talouskasvu – vakaan yhteiskuntakehityksen edellytys? Illalla kävin läpi vielä sähköposteja ja katsoin elokuvan Inception.

Lauantai: Pyöräilin aamupäiväksi Tieteiden talolle johtamaan puhetta Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin kevätkokoukseen. Kokous hoidettiin läpi ennätysajassa. Kokouksen julkilausumassa vaadimme luonnolle lisää rahaa. Iltapäivällä seurasin Fukushiman ydinvoimaonnettomuuden tilannetta. Samalla kirjoitin Suomelle politiikkasuositukset ydinvoiman suhteen: Fukushiman onnettomuus: Suomelle suunnitelma ydinvoimasta luopumiseksi. Kirjoitus herätti viikonlopun aikana yllättävän paljon vastakaikua ja sitä oli sunnuntai-iltaan mennessä käynyt tykkäämässä yli 1000 ihmistä. Päivän ja illan aikana vastasin myös Tietoyhteiskunnan vaalikoneeseen ja Nuorten vaalikoneeseen.

Sunnuntai: Viimeistelin YLEn, Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien vaalikonevastaukset sekä vastailin terveydenhuollon vaalikoneeseen. Kirjoitin tekstin www.lastenvaalit.fi -sivulle ja valmistauduin tulevan viikon menoihin. Viikonlopun juoksut jäivät flunssan takia väliin. Illan lopuksi siivosin ja vein roskat.

Viikko lukuina
– 2 haastattelua
– 13 kokousta/tapaamista/seminaaria/tempausta
– 5 puhetilaisuutta/luentoa
– 7 blogikirjoitusta
– 4 artikkelia/kirjoitusta/tiedotetta

– 32 km juoksua
– 80 km pyöräilyä
– 1 krt lihaskuntoharjoittelua

– 60 tuntia töitä tai vapaaehtoistöitä
– 21,5 tuntia eduskuntavaalikampanjointia

Edellinen viikkopäiväkirja on luettavissa täältä: Viikkopäiväkirja 9

Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Seuraa minua Instagramissa