Tulevaisuuden yliopisto: Neljä visiota

Osallistuin maanantaina (15.11.) Tulevaisuuden yliopisto -paneelikeskusteluun Taideteollisessa korkeakoulussa.

Mukana keskustelemassa olivat lisäkseni mm. Paavo Arhinmäki, Katri Immonen, Ilmari Arnkil ja Mike Pohjola.

Miten yliopisto voi edistää eettistä ja ekologista yhteiskuntaa? Asiaa voi lähestyä kolmen kysymyksen kautta:

1. Miten ympäristökysymykset otetaan huomioon opetuksessa ja tutkimuksessa?
2. Miten ympäristöasiat näkyvät yliopiston omassa toiminnassa, esimerkiksi kiinteistön energian käytössä tai ruokatarjoiluissa?
3. Miten yliopisto pyrkii vaikuttamaan yhteiskuntaan ja poliittisiin päättäjiin ympäristöasioissa?

Oma visioni vuoden 2050 yliopistosta perustuu seuraaviin neljään teemaan:

1. Sivistys. Yliopisto luo uutta ymmärrystä, tietoa ja konkreettisia sovelluksia. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijoilla on putkitutkintojen sijaan mahdollisuus rönsyillä yllättävälläkin tavalla omissa opinnoissaan.

2. Kaikille avoin. Yliopisto-opiskelu tulisi olla mahdollista lähes kaikille sitä haluaville. Tämä tarkoittaa maksutonta yliopisto-opiskelua myös tulevaisuudessa, opintorahan korotuksia ja sen sellaista.

3. Ekologinen ja eettinen. Yliopisto ottaa omassa opetuksessaan, tutkimuksessa ja toiminnassaan huomioon ympäristökysymykset. Tämä tarkoittaa sitä, että vuoden 2050 yliopistot ovat reiluja, luomuja, hiilineutraaleja, vegaanisia ja paljon muuta!

4. Aktiivinen toimija. Yliopisto ei ole suljettu, muista irrallaan oleva instituutio. Tämä tarkoittaa sitä, että yliopisto ja sen toimijat, opiskelijat ja tutkijat, osallistuvat jatkossakin aktiviivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pyrkivät vaikuttamaan yhteiskunnalliseen päästöksentekoon myös muissa kuin yliopistoa suoraan koskevissa kysymyksissä.

Yksi kommentti artikkeliin ”Tulevaisuuden yliopisto: Neljä visiota”

Kommentointi on suljettu.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍