Mitä jos talous ei kasva, valtiovarainministeri Jyrki Katainen?

Olin tänään tapaamassa valtiovarainministeri Jyrki Kataista. Mukana lisäkseni olivat professori Peter Victor Yorkin yliopistosta Kanadasta, Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen, Maan ystävien Marko Ulvila ja Aalto-yliopiston Timo Järvensivu.

Miten Suomi valmistautuu sellaiseen tilanteeseen, jossa ekologiset reunaehdot tekevät nykyisenkaltaisen talouskasvun mahdottomaksi? Mikä on vaihtoehtoinen suunnitelma, jos talous ei enää tulevaisuudessa kasva 2-3 prosentin vuosivauhtia?

Huomenna pe 24.9. klo 10-18 aiheesta keskustellaan Kasvu murroksessa konferenssissa Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä. Paikalla ovat mm. Peter Victor, Tim Jacson ja Serge Latouche. Lisätietoja seminaarista täältä: http://www.degrowthfinland.fi/

Ministeri Kataiselle jaettiin tapaamisessa alla oleva lyhyt muistio:

* * *
Ympäristön ja ihmisten hyvinvointi on murroksessa

Luonnonvarojen ylikulutus, finanssikriisi ja globaali epätasa-arvo pakottavat tarkastelemaan taloutta uusin silmin. Viimeksi kuluneen neljännesvuosisadan aikana maailman talous on kaksinkertaistunut [1], mutta samalla on ylitetty maapallon ekologisen kantokyvyn rajat, eikä globaalia eriarvoisuutta ole onnistuttu ratkaisemaan [2; 3].

Vastuu uusien globaalisti vastuullisten yhteiskunnallisten mallien kehittämisestä on vaurailla mailla ja siten myös Suomella.

1) Tarvitaan tilaa talouden kasvupakolta. Nykyinen talousjärjestelmä perustuu kasvupakkojen kehälle [4; 5]. Talouskasvun pakko syö poliittista tilaa ratkaista aikamme muita yhteiskunnallisia haasteita. On pohdittava, voidaanko ympäristö- ja hyvinvointihaasteiden ratkaisu ylipäänsä yhdistää talouden jatkuvaan kasvuun.

2) Ympäristön kestävyys on haaste talouskasvulle. On esitetty analyyseja [6; 7; 8], että teollisuusmaissa voidaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä siten, että talous samalla kasvaa. Toisaalta esimerkiksi New Economics Foundation (NEF) ja professori Tim Jacksonin tutkimusryhmä ovat laskelmissaan päätyneet johtopäätökseen, ettei kasvutavoitetta voi enää sovittaa yhteen ilmastotavoitteen kanssa.[4; 9]

3) Kasvu syö ekotehokkuuden hyödyt. Ekotehokkuus ei ole taannut luonnonvarojen käytön pysymistä ympäristön kantokyvyn rajoissa.[10] Jevonsin paradoksin mukaan resurssin käytön tehostuminen johtaa keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä tämän resurssin käytön lisääntymiseen, eikä niinkään vähentymiseen (ns. rebound-ilmiö). [11; 12; 13] Palvelu- ja immateriaalitalouteen siirtyminen vähentää globaalia materian kulutusta vain hieman.[14; 15]

4) Talouskasvu ei yksin ole hyvinvoinnin tae. Nykyinen talouskasvumalli ei ole onnistunut poistamaan äärimmäistä köyhyyttä maailmasta. [16] Vaurauden ja hyvinvoinnin välillä on jonkinlainen yhteys, mutta korrelaatio on vain osittainen. [17; 18]

5) Meiltä puuttuu B-suunnitelma. Mitä jos talouden kasvattaminen ei ole mahdollista ilman, että ympäristön vaarantaminen ja globaali epäoikeudenmukaisuus lisääntyvät? Esimerkiksi Antti Tanskasen kasvutyöryhmä [19; 20] ei ole pohtinut tällaista mahdollisuutta. Mitä tehdään, jos kasvun rajat tulevat todella vastaan?

Kohti ratkaisua: Tarvitaan kasvupakosta vapautumista

1. Talous ja sen teoreettiset mallinnukset on sovitettava ympäristön rajoihin. Tarvitaan uutta makrotalousteoriaa, joka ottaa kokonaisvaltaisesti huomioon ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin. [21; 22; 27]
2. Otetaan käyttöön merkityksellisiä mittareita. BKT:n rinnalle esimerkiksi GPI, ISEW ja HPI [23; 24; 25; 26].
3. Laitetaan tasa-arvoiset yhteisöt kukoistamaan paikallisesti ja globaalisti. Tasaisempi tulonjako – ei talouskasvu sinällään – edistää yhteiskunnallista vakautta, hyvinvointia ja kestävyyttä. [28]
4. Luodaan rehevä toimeliaisuuden aluskasvillisuus – myös talousjärjestelmän ulkopuolella. Kestävän talouden mahdollisuuksia ja rajoja on syytä kehittää kokeilemalla sekä tukemalla paikallisyhteisöjä. Hyvinvointia tuotetaan aina myös talousjärjestelmän ulkopuolella. [29; 30]